Vanhemman antama tuki lisää itsensä heikoiksi kokevien lasten liikuntamäärää
Vanhempien liikunnallinen tuki varhaislapsuudessa näkyi lasten suurempana liikuntamääränä myöhemmin alakouluiässä. Erityisesti tulos havaittiin liikuntataidoiltaan itsensä suhteellisen heikoiksi kokevilla lapsilla. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutetun tutkimuksen mukaan liikuntataidoiltaan itsensä suhteellisen heikoiksi kokevien lasten liikuntamäärä vastaavasti laski merkittävästi niillä, joiden vanhempien liikunnallinen tuki oli ollut vähäistä.

Tämä maantieteellisesti edustava pitkittäistutkimus on ensimmäisiä, joka osoittaa, että vanhempien antama liikunnallinen tuki vaikuttaa lasten liikuntamäärään riippuen heidän käsityksistään omista liikuntataidoistaan. Tutkimuksessa liikunnallinen tuki käsitti vanhemman suoran välineellisen ja rahallisen tuen liikunnalle, liikuntaan kannustamisen sekä lapsen kanssa yhdessä liikkumisen.
– Liikuntataidoiltaan itsensä heikoiksi kokevat lapset vaikuttavat olevan erityisen riippuvaisia perheen liikuntaympäristöstä. Vanhempien suora tuki liikunnalle, kannustus ja yhdessä liikkuminen tarjoavat liikunnallisten tottumusten rakennuspalikoita erityisesti näille lapsille, toteaa yliopistonlehtori Arto Laukkanen.
Vanhempien tuki voi auttaa esimerkiksi onnistumisen kokemusten ja positiivisen palautteen saamisessa liikuntaleikeissä ja -peleissä.
– Heikoiksi itsensä kokevat lapset voivat myös luovuttaa taitojen harjoittelun muita lapsia aikaisemmin, jolloin vanhempien tuki voi auttaa jatkamaan, Laukkanen selventää.
Liikuntataidoiltaan itsensä hyviksi kokevilla lapsilla liikunnallinen tuki ei ennustanut myöhempää liikuntamäärää.
Tutkimuksessa huomioitiin useita alakouluiän liikunnallisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten lapsen lähtötilanteen fyysinen aktiivisuus, ikä ja sukupuoli sekä vanhempien koulutustaso. Liikuntamäärää mitattiin lapsilla alakouluiässä toistettavina ja luotettavina pidetyillä kiihtyvyysantureilla, joita pidettiin vyötärölle kiinnitettyinä viikon ajan. Käsityksiä liikuntataidoista tutkittiin validoidulla kuvallisella kyselymittarilla. Kyselymittarilla kerättiin tietoa lasten käsityksistä omista taidoistaan motorisissa perustaidoissa eli juoksemisessa sekä hyppäämisen ja heittämisen taidoissa.
Tutkimuksessa havaittiin myös, ettei vanhempien liikunnallinen tuki ennustanut lasten liikkumattomana viettämää aikaa. Löydös tukee aikaisempaa käsitystä siitä, että fyysinen aktiivisuus ja liikkumattomana vietetty aika ovat erillisiä ja toisistaan suhteellisen riippumattomia käyttäytymisen muotoja.
Pitkittäistutkimuksen aineisto koostui Taitavat tenavat ja Liikkuva perhe -tutkimuksista. Molempiin tutkimuksiin osallistui 675 lasta ja heidän huoltajansa yhteensä 23 paikkakunnalta ja 97 koulusta ympäri Suomea. Lopullinen tutkimusjulkaisussa käytetty aineisto koostui 396 lapsesta ja heidän huoltajistaan, joita seurattiin tutkimuksessa kaksi kertaa keskimäärin kolmen vuoden aikana.
Alkuperäinen artikkeli
Arto Laukkanen, Donna Niemistö, Kaisa Aunola, Lisa M. Barnett, Arja Sääkslahti: Child perceived motor competence as a moderator between physical activity parenting and child objectively measured physical activity, Psychology of Sport and Exercise, Volume 67, 2023, https://doi.org/10.1016/j.psychsport.2023.102444.
Lisätietoja:
Yliopistonlehtori Arto Laukkanen, arto.i.laukkanen@jyu.fi, 040 805 3611
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle Suomen Akatemian rahoitus30.5.2023 16:30:41 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle. Rahoituksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, sekä parantaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Rahoituskausi on 01.09.2023 - 31.08.2027. Kaikkiaan BTY-toimikunta osoitti yhteensä lähes 41 miljoonaa euroa 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Noin 18,5 prosenttia hakemuksista sai rahoituksen.
Jaana Kettunen ohjausalan kansainvälisen keskusjärjestön puheenjohtajaksi30.5.2023 15:32:55 EEST | Tiedote
Ohjausalan kansainvälinen keskusjärjestö International Association for Vocational and Educational Guidance (IAEVG) on valinnut FT Jaana Kettusen Jyväskylän yliopistosta hallituksensa puheenjohtajaksi nelivuotiskaudelle 2023–2027. Kettunen on ensimmäinen pohjoismaalainen, joka on valittu kyseiseen tehtävään.
Kuopion koulukunta (1980‒1986) ja sen taide syntyivät suotuisissa olosuhteissa30.5.2023 13:40:22 EEST | Tiedote
FM Anna Vepsä tutki väitöstyössään ns. Kuopion koulukunnan tai Kuopion koulun syntyolosuhteita, kukoistusvuosia ja hiipumista. Tutkimuksessa painottuvat ryhmän taiteen aiheet ja ilmiön käsittely ajan lehdistössä.
Yhteisvanhemmuudessa riittää oppimista – ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”30.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tasa-arvoinen yhteisvanhemmuus on suomalaisessa yhteiskunnassa ideaali, joka ei aina käytännön tasolla toteudu. Tutkimushanke selvitti vanhempien välisen yhteistyön merkitystä Suomessa ja kansainvälisesti. ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”, tutkijat vinkkaavat. Se vauhdittaisi perhevapaauudistuksen toteutusta ja tietä tasa-arvoon.
Uusi professori Lotta-Riina Sundberg kehittää viruksista lääkkeitä bakteeri-infektioihin29.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa on aloittanut toukokuun alusta lähtien uusi solu- ja molekyylibiologian professori. Kansainvälisestikin arvostettu filosofian tohtori Lotta-Riina Sundberg on kiinnostunut bakteereiden aiheuttamista infektiotaudeista ja kuinka tauteja voitaisiin parantaa lääkkeettömästi virusten avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme