Hemsö

Vanhusten eristäminen loppui – nyt hoivakodit halutaan sinne, missä muutkin asuvat

Jaa
Espoon Suurpeltoon valmistui alueen ensimmäinen palvelukeskus, jossa on sekä vuokra-asuntoja että hoivakoti. Vastaavien palvelukeskusten määrä kasvaa ympäri Suomea, ja enää hoivakoteja ei rakenneta syrjään kaupunkien laidalle. Kiinteistösijoittaja Hemsön omistamassa Suurpellon palvelukeskuksessa on yli sata hoivapaikkaa.

Hoivarakentaminen on suuressa murroksessa. Kun aikaisemmin hoivakoteja rakennettiin kaupunkien laidalle eristyksiin, nyt vanhukset halutaan kaupunkiympäristöön muun vilskeen keskelle.

”Hoivakohteiden sijoittuminen urbaaniin kaupunkirakenteeseen on vahvistuva trendi. Palvelut ovat lähellä, ja kohteet tarjoavat kodin useampaan eri elämänvaiheeseen”, julkisiin kiinteistöihin erikoistuneen kiinteistösijoittajan Hemsön Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen sanoo.

Samassa kiinteistössä voi olla hoivakodin lisäksi esimerkiksi asuntoja ja liiketiloja. Espoon Suurpeltoon on noussut alueen ensimmäinen kohde, joka toteuttaa tätä periaatetta. Hemsön omistamassa ja Lapti Groupiin kuuluvan Rakennusliike Laptin rakentamassa kohteessa on hoivakodin lisäksi yhteensä 53 asuntoa sekä liike- ja työtiloja.

Tehostetun hoivan paikkoja Suurpellon kohteessa on poikkeuksellisen suuri määrä, yli sata.

”Suurpellon kohde on esimerkki siitä, millaisia kohteita me kehitämme ja rakennamme koko ajan yhä enemmän. Suurpellon hoivakoti on noin kolme kertaa tavallista hoivakotia suurempi kokonaisuus”, Lapti Groupin toimitusjohtaja Timo Pekkarinen sanoo.

Etuna yhteisöllinen asumistapa – läheinen voi muuttaa samaan kiinteistöön

Suurpellon hoivakodin yksikön johtaja Sari Kauppinen-Hankaa korostaa palvelukeskusten yhteisöllisyyttä.

”Ikäihmisiä ei pidä sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Monelle esimerkiksi lasten äänten kuuleminen parvekkeelta ja pihaleikkien näkeminen tuovat elämäniloa. Vanhuksilla on myös yhteinen piha muiden talon asukkaiden kanssa”, Kauppinen-Hankaa sanoo.

Palvelukeskusten etuna on myös se, että hoivakodissa asuva läheinen voi muuttaa samaan kiinteistöön. 

”Suurpeltoon onkin tulossa pian asiakas, jonka tytär muuttaa asumaan perheineen saman kiinteistön vuokra-asuntoon. Asumisen etuna se, että ollaan omillaan, mutta kuitenkin niin vieressä, että päivittäinen asioiminen on helppoa”, Kauppinen-Hankaa kertoo.

Kaupunkirakenne tiivistyy, hoivakodit yhä useammin muun asumisen joukossa

Suurpellon kohteen mukainen rakennussuuntaus on noussut kiihtyvään tahtiin. Tälläkin hetkellä ympäri Suomea on rakenteilla paljon samantapaisia kokonaisuuksia, joita nousee etenkin Suomen suuriin kaupunkeihin.

”Tiivistyvä kaupunkirakenne vaikuttaa siihen, että hoivakoteja rakennetaan tulevaisuudessa yhä enemmän muun asumisen joukkoon”, Lapti Groupin Timo Pekkarinen sanoo.

Hemsön Jarkko Leinonen uskoo, että kun kiinteistö on hyvällä paikalla, myös hoivakodin yhteydessä olevat vuokra-asunnot saadaan täytettyä ongelmitta.

”Sijainnin lisäksi hyvä päävuokralainen, toimiva konsepti ja laadukas toteutus tekevät hoivakiinteistöstä erinomaisen sijoituskohteen”, Leinonen summaa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Jarkko Leinonen
Suomen maajohtaja, Hemsö Fastighets Ab
+358 40 015 0841

Timo Pekkarinen
toimitusjohtaja, Lapti Group Oy
+358 40 544 9245

Sari Kauppinen-Hankaa
yksikön johtaja, Mainiokoti Kaisla
+358 40 674 4673

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hemsö
Hemsö
Korkeavuorenkatu 30 A, 1. kerros
00130 Helsinki

+358 400 150 841http://www.hemso.se/fi

Hemsö on Ruotsin johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja. Hemsön toimintaan kuuluu hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen kestävä omistaminen, ylläpitäminen ja kehittäminen. Hemsö toimii Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 4 miljardia euroa. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle maaliskuussa 2015 luottoluokituksen A-. Lue lisää: http://www.hemso.se/fi 

Lapti Group on asuntojen ja palvelutilojen rakennuttamiseen erikoistunut rakentamispalveluyhtiö. Asunto- ja palvelutilatuotannon lisäksi yhtiö tuottaa talotekniikkapalveluita sekä osana omia rakennuttamishankkeitaan että ulkoisille asiakkaille. Lapti Group on yksi Suomen nopeimmin kasvavista talonrakennusyhtiöistä. Lapti Groupin liikevaihto oli 226 milj.€ vuonna 2017 ja työntekijämäärä 700. Lue lisää: www.lapti.fi 

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain yli miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 290 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 11 500 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Mehiläisellä on Suomessa yli 140 palvelukotia eri puolella Suomea, joissa on yli 5000 asukaspaikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hemsö

Hemsö ja Senaatti-kiinteistöt solmivat vuokrasopimuksen Helsingin oikeustalosta Salmisaaressa19.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Hemsö, valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja oikeusministeriö, Tuomioistuinvirasto sekä Syyttäjälaitos, valtakunnansyyttäjän toimisto ovat solmineet vuoteen 2038 ulottuvat vuokrasopimukset Hemsön omistaman Helsingin oikeustalon tiloista Salmisaaressa. Kyseessä on pinta-alaltaan ja vuokran määrältään suurin Senaatti-kiinteistöjen sisäänvuokraus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye