Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Vankilavirkailijain liitto kysyy: Mihin hävisi Rikosseuraamuslaitoksen 30 miljoonaa euroa?

Jaa
Vankilaturvallisuus on vaarantunut monin tavoin ja henkilöstö on vaarassa päivittäin. Vankilavirkailijain Liitto VVL vaatii välittömiä toimia turvallisuuden puolesta ja riittävää rahoitusta. Rikosseuraamuslaitos on käyttänyt kymmenen vuoden aikana yli 30 miljoonaa euroa ylimääräistä asiakastietojärjestelmään eikä järjestelmä ole edelleenkään käytössä.

Rikosseuraamuslaitos tarvitsee pysyvää rahoitusta vankilaturvallisuuteen ja vankien toimintojen sekä kuntoutuksen pyörittämiseen. Vankilavirkailijain Liitto VVL haluaa tuoda julki, miten veronmaksajien rahoja tuhlataan vailla vastuuta. Kaikki uudistukset sekä palveluiden ulkoistamiset maksavat huomattavasti enemmän aikaisempaan verrattuna. Uusi asiakastietojärjestelmä piti valmistua vuonna 2017. Hanke käynnistyi vuonna 2011, mutta vieläkään järjestelmä ei ole käytössä. Hintalappu on ylittynyt noin 30 miljoonalla eurolla alkuperäisestä noin yhdeksästä miljoonasta eurosta.

Vankilavirkailijain liiton edustajisto on huolissaan vankiloiden henkilöstön jaksamisesta, hyvinvoinnista, turvallisuudesta sekä suuresta määrästä alalle kouluttamattomasta henkilökunnasta. Toimenpiteet turvallisuusselvitysten jälkeen ovat olleet olemattomia. Henkilökunnan turvallisuus vaarantuu edelleen päivittäin.

VVL perää järeämpiä toimenpiteitä henkilökunnan työturvallisuuden puolesta. Turvallisuudesta on tehty laajoja selvityksiä, mutta selvitysten perään tehdään ainoastaan uusia selvityksiä. Pelkät puheet sekä selvitykset eivät auta, vaan nyt pitää toimia turvallisuuden puolesta. Tulevassa Rikosseuraamuslaitoksen organisaatiouudistuksessa turvallisuutta ei ole edes määritelty omaksi vastuualueeksi.

Rikosseuraamuslaitoksella on heikko työnantajakuva, mikä näkyy alalta poistumisina. Lisäksi valvontapuolelle on erittäin hankala saada uusia työntekijöitä heikon palkkatason sekä nykyisten työvuorojen takia. Henkilökunnan jaksaminen, uupuminen sekä lisääntyneet sairauspoissaolot ovat olleet johdon tiedossa vuosia. Työntekijät ovat väsyneitä tämänkaltaiseen henkilöstöjohtamiseen.

VVL vaatii, että oikeusministeriön on välittömästi ryhdyttävä selvittämään ja parantamaan Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstön työturvallisuutta sekä työssä jaksamista. Lisäksi tulisi selvittää uuden asiakastietojärjestelmän kustannusten liiallista nousua ja käyttöönoton viivästymistä.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja, pääluottamusmies Antti Santamäki, Vankilavirkailijain Liitto VVL, 050 390 2289, antti.santamaki@om.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Vankilavirkailijain Liitto VVL on Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL:n yhteisöjäsenliitto. VVL:n tehtävänä on toimia edunvalvojana rikosseuraamusalalla työskentelevien jäsentensä puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye