Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Vankilavirkailijain Liitto tyrmistynyt keskushallinnon syytteistä koskien kiellettyjen tavaroiden toimittamista vangeille

Jaa
Eilen 12.9.2019 uutisoitiin isosti, että vankilahenkilökunta toimittaisi United Brotherhood (UB) -rikollisjärjestön vangeille kiellettyjä tavaroita vankilaan. Vankilavirkailijain liitto pitää julkisia syytöksiä koko henkilöstön mustamaalaamisena.

- Syyte on keskushallinnolta järkyttävä! Missään tapauksessa ei voida syyttää koko vankiloiden henkilökuntaa, jos kyse on parista yksittäisestä tapauksesta, Vankilavirkailijain liiton puheenjohtaja Antti Santamäki jyrähtää.

- Mikäli tiedot kiellettyjen tavaroiden toimittamisesta pitävät paikkansa, on tilanne todella valitettava. On kuitenkin tyrmistyttävää, että julkisuuteen kerrotaan keskeneräisistä asioista – asioista joista ei ole edes varmuutta. Tässä mustamaalataan todella ala-arvoisesti koko henkilökunta.

Vankilavirkailijain liitto on keväästä asti pitänyt esillä, että uhkaaminen, väkivalta ja painostus ovat lisääntyneet UB:n taholta. Toukokuussa hallinto ja eräät johtajat kielsivät asian julkisuudessa.

- Vanginvartijoiden pahoinpitelyä käsiteltäessä kerroin, että UB on ylittänyt rajan. Näköjään nyt sitten myös keskushallinto ylitti rajan törkeällä tavalla syyllistämällä koko henkilökunnan kiellettyjen tavaroiden toimittamisesta vankilaan. Tämä kertoo karua kieltä hallinnon arvostuksesta työntekijöitä kohtaan.

Väkivalta ja painostaminen vankiloissa pitää saada loppumaan. Vankien toiminta-ajan lisääminen ei auta tässä asiassa. JR-vangit eli järjestäyneen rikollisuuden vangit pitää saada sijoitettua omille osastoille sekä tiukempaan valvontaan. Tähän työhön tarvitaan lisää henkilökuntaa.

Lisätietoja: puheenjohtaja/pääluottamusmies Antti Santamäki, Vankilavirkailijain Liitto VVL r.y, p. 050 390 22 89

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Vankilavirkailijain Liitto VVL r.y. on oikeusministeriön hallinnonalan suurin ammattiliitto. VVL on Julkisten- ja Hyvinvointialojen liitto JHL ry:n yhteisöjäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye