Suomen Punainen Risti SPR

Vapaaehtoinen ystävä tuo turvaa ikäihmisen elämään

Jaa

Suomessa on paljon yksin asuvia ja yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole ketään kenen kanssa jutella tai ulkoilla. Vapaaehtoinen ystävä on merkittävä yksinäisyyden lievittäjä sekä väylä sosiaalisempaan ja aktiivisempaan elämään.

Kuva: Leena Koskela, Suomen Punainen Risti
Kuva: Leena Koskela, Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti teetti Kuntoutussäätiöllä loppuvuodesta 2018 vaikuttavuuskyselyn, jolla kerättiin tietoa Punaisen Ristin kautta vapaaehtoisen ystävän saaneiden kokemuksista. Kyselystä selviää, että kohtaamiset vapaaehtoisten ystävien kanssa lievittävät yksinäisyyden tunnetta, virkistävät mieltä ja ovat odotettuja.

Suurimmat syyt hakeutua mukaan toimintaan olivat yksinäisyys, toimintakyvyn rajoittuneisuus ja korkea ikä. Erityisen positiivisia vaikutuksia ystävätoiminnalla oli kaikkein eniten apua tarvitseville eli yksin kotona apua saaden tai palvelutalossa asuville.

Yksin asuvat ikäihmiset hyötyvät ystävän tuesta eniten

Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli 70-vuotiaita tai iäkkäämpiä, ja lähes puolet yli 80-vuotiaita.

Yksin asuminen ja korkea ikä voivat luoda turvattomuuden tunnetta, jota uudet ystävät lievittävät. Tieto siitä, että läheisiä ihmisiä ja turvaverkostoa on olemassa, on iäkkäille tärkeä.

”Säännöllisesti vieraileva vapaaehtoinen ystävä on monelle korvaamaton keskustelukumppani. Usein pelkkä toisen ihmisen seura ja läsnäolo riittää, mutta vapaaehtoisen kanssa on matalampi kynnys lähteä kodin ulkopuolellekin”, sanoo sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta Suomen Punaisesta Rististä.

Ystävätoimintaan osallistuminen aktivoi ja rohkaisee

Ystävätoimintaan osallistuminen on yksinäiselle ihmiselle rohkaiseva kokemus, minkä myötä kynnys ottaa kontaktia muihin ihmisiin madaltuu. Lähes puolet kyselyyn vastanneista kertoi ystävän myötä rohkaistuneensa ja aktivoituneensa elämässä muutenkin.

”Vapaaehtoisen kanssa ulkoillut saattaa esimerkiksi rohkaistua liikkumaan enemmän itsekseenkin, tai ystävän kanssa juteltuaan yksinäinen ihminen voi uskaltautua mukaan vaikka johonkin harrastustoimintaan”, Alaranta pohtii.

Vapaaehtoistyön tuomat hyödyt merkittäviä koko yhteiskunnan kannalta

Selvitys osoittaa, että ystävätoiminnan kaltainen järjestetty vapaaehtoistyö lievittää merkittävästi yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua. Suomen Punainen Risti pitää yksinäisyyden vähentämistä asiana, joka tulisi huomioida poliittisessa päätöksenteossa.

”Vapaaehtoistoiminta on tehokas ja edullinen keino lievittää yksinäisyyttä, joka on kansanterveydellisesti sekä taloudellisestikin vakava ongelma yhteiskunnassamme. Siksi vapaaehtoisuuteen ja järjestöjen toimintaan kannattaa myös suunnata resursseja”, Alaranta painottaa.

Tällä hetkellä yli 30 000 ihmistä saa tukea Punaisen Ristin vapaaehtoisilta ystäviltä. Punainen Risti kouluttaa vapaaehtoiseksi ystäväksi haluavat ystävätoiminnan peruskurssilla.

Haluatko mukaan toimintaan? www.punainenristi.fi/nähdään

Tue ystävätoimintaa: https://www.punainenristi.fi/lahjoita/ystava-yksinaiselle-suomessa

Lisätietoja:

Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, Suomen Punainen Risti, maaret.alaranta@punainenristi.fi, puh. 020 701 2123

Viestinnän asiantuntija Tuuli Daavittila, Suomen Punainen Risti, tuuli.daavittila@punainenristi.fi, puh. 020 701 2244

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Leena Koskela, Suomen Punainen Risti
Kuva: Leena Koskela, Suomen Punainen Risti
Lataa
Kuva: Katja Lösönen, Suomen Punainen Risti
Kuva: Katja Lösönen, Suomen Punainen Risti
Lataa
Kuva: Petteri Kivimäki, Suomen Punainen Risti
Kuva: Petteri Kivimäki, Suomen Punainen Risti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme