Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Vapaavuori, Lyly ja Viljanen: Helsinki, Tampere ja Vantaa valmistautuvat osallistumaan Suomirata-hankeyhtiöön

Jaa
Helsingin, Tampereen ja Vantaan kaupungit aloittavat valmistelut osallistumisesta pääradan kehittämiseen tähtäävään Suomirata-hankeyhtiöön. Suomirata mahdollistaa aikanaan suoran, nopean yhteyden Helsingin keskustan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välille, suoran kaukojunayhteyden pääradalta lentoasemalle ja noin tunnin junayhteyden Tampereen ja Helsingin välille. Suomirata hyödyttää laajasti raideliikenteen kehittymismahdollisuuksia ja koko Suomea.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki tänään päätöksen uuden valtion omistaman osakeyhtiön perustamisesta ratahankeyhtiöille. Hankeyhtiöistä Suomirata-yhtiö on käynnistymisvalmiudessa ja nopeimmin eteenpäin vietävissä.

Hankeyhtiöiden perustaminen edellyttää, että yhtiöihin tulee omistajiksi myös muita hankkeesta hyötyviä julkisyhteisöjä tai julkisesti omistettuja yhteisöjä. Kaupungit käynnistävät asiasta omat neuvottelu- ja päätöksentekoprosessinsa pikaisesti. Valtio sijoittaa Suomiradan hankeyhtiöön ensi vaiheessa 16 miljoonaa euroa ja tarkoitus on, että muut omistajat yhteensä 15 miljoonaa euroa. Hankeyhtiön enemmistöomistus säilyy näin valtiolla.

Vuosina 2019−2021 hankeyhtiön tehtävä on edistää hankkeen suunnittelua ja kerätä yhteen muita mahdollisia omistajia, jotka sijoittavat hankeyhtiöön. Tavoitteena on saada Suomiradan rakentamiselle selvä tuki myös tulevan hallituksen ohjelmassa.

− Suomirata on tärkein ja kiireellisin koko Suomen rataverkoston kehittämishanke. Ilman innovatiivisia uusia rahoitusmalleja, kansallisesti tärkeät merkittävät infrahankkeet viivästyisivät vuosikymmeniä budjettivarojen puutteessa. Raideliikenteen merkitys kestävänä liikkumismuotona korostuu, mutta päärata on jo nykyisellään pahasti ruuhkautunut. Päärata palvelee suurta osaa suomalaisista ja on koko Suomen etu, että Suomirata-hanketta edistetään ripeästi, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

− Meillä on mahdollisuus yhdellä investoinnilla Suomirataan kehittää merkittävää osaa koko Suomesta, synnyttää uusia työpaikkoja ja verotuloja koko Suomeen sekä edistää ilmastotavoitteitamme. Kunnianhimoiset tavoitteet vaativat kunnianhimoisia ratkaisuja, Tampereen pormestari Lauri Lyly sanoo.

Kyseessä on tärkeä hanke koko päärataa vaivaavan kapasiteettiongelman ratkaisemiseksi, mistä pääradan varrella olevat kaupungit sekä VR, Finavia ja Finnair ovat yhdessä jo pitkään keskustelleet.

− Kansallisen kilpailukyvyn kannalta kiireellisimpänä osana Suomirata-hanketta on henkilöliikenteessä vilkkaimmin liikennöidyn Helsinki−lentoasema−Tampere-rataosuuden kehittäminen. Ensimmäinen askel on saada suunnittelutyö käyntiin tämän hyvin tiedostetun pullonkaulan avaamiseksi, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoo.

Suomen päärata tullaan liittämään viralliseksi osaksi eurooppalaista liikenteen ydinverkkoa, eli TEN-T ydinverkkoa. Tämä mahdollistaa EU-tuen saamisen Suomirataan aikanaan tehtäville investoinneille.

− Suomirata tuo mukanaan kasvua, työpaikkoja ja yrityksiä Suomeen sekä rakentamisen aikana, että sen jälkeen. Kyseessä ei ole aluepoliittisesti motivoitunut hanke, vaan laaja kokonaisuus, jonka vaikutukset ulottuvat koko maahan, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen jatkaa.

Suomiradan visiossa Suomi kytkeytyy kiinteäksi osaksi eurooppalaista raideverkkoa ja globaalia lentoasemaverkkoa. Tällä on merkittävä vaikutus kansalliseen kilpailukykyyn.

− Kuntien osallistuminen on kiinni siitä, miten nopeammat yhteydet vaikuttavat saavutettavuuteen, aluetalouteen, alueen vetovoimaan ja kehitykseen. Valtion rooli infrahankkeiden rahoittajana pitää tulevaisuudessakin säilyä vahvana. Ilman sitä, tuskin mikään hanke etenee. Uuden hallituksen on muistettava tämä, Tampereen pormestari Lauri Lyly muistuttaa.

− Suomiradan toteutuminen tarkoittaisi, että tulevaisuudessa koko Suomen yhteydet Helsinki-Vantaan lentoasemalle nopeutuisivat merkittävästi. Samalla Suomirataan investoiminen parantaa yhteyksiämme muuallekin maailmaan, mikä on pienelle vientivetoiselle maalle, sen kansainvälistyville kaupungeille ja globaalisti toimiville yrityksille kohtalonkysymys, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.



#suomirata

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laura Åvall, Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren erityisavustaja puh. 050 361 7512
Ritva Viljanen, Vantaan kaupunginjohtaja puh. 09 8392 2101
Tuukka Salkoaho, yhteysjohtaja Tampereen kaupunki puh. 040 806 3086

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye