Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Varhaiskasvatuksen sijaistoimintaa kehitetään etsien uusia ratkaisuja

Jaa

Hyvän työllisyystilanteen myötä varhaiskasvatuspalvelujen käyttö ja osallistuminen ovat olleet kasvussa. Sekä varhaiskasvatuksen vakituisen henkilöstön että sijaisten saatavuudessa on ollut haasteita. Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen sijaisten kysyntä on kasvanut 41,3 prosenttia tammikuusta elokuuhun, verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Tilanteeseen on lähdetty varautumaan, kun on nähty toimintaympäristön merkittävä muutos.

Varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lasten määrää seurataan päiväkodeissa päivittäin. Sijaisia tilataan aina tarvittaessa Seure Henkilöstöpalvelut Oy:stä ja kaupungeilla on myös omia sijaisia. Sijaistoimintaa kehitetään jatkuvasti yhdessä etsien uusia ratkaisuja.

Seure rekrytoi aina ensisijaisesti päteviä työntekijöitä. Lastenhoitotyön perehdytys on ollut käytössä jo pitkään yhteistyössä kaupunkien päiväkotien kanssa, keinona turvata henkilöstön saatavuus myös silloin, kun kysyntä on huipussaan.

Lastenhoitotyön perehdytys on tarkoitettuja työntekijöille, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta päiväkodin arjesta. Perehdytykseen hakeneista valitaan ammattitaidolla vain parhaat ja soveltuvimmat, ja hakijat käyvät läpi tiukan seulan. Lastenhoitotyön perehdytykseen sisältyy harjoittelu päiväkodissa. Päiväkodin harjoittelun aikana perehtyjän työskentelyä seuraa ja ohjeistaa ohjaava lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja, joka antaa arvion perehtyjän suoriutumisesta. Perehdytyksen jälkeen tehdään lopullinen päätös rekrytoinnista.

Kuntien laadukas sijaistoiminta on lapsen etu ja laadukkaan varhaiskasvatuksen edellytys.

Lisätietoja:

Satu Järvenkallas
Helsingin varhaiskasvatusjohtaja
puh. 09 310 43368
satu.jarvenkallas@hel.fi

Anne Sivula
Seure Henkilöstöpalvelut Oy, toimitusjohtaja
puh. 040 576 5096
anne.sivula@seure.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mervi Kopomaa-Weymarn
ta.viestintäpäällikkö
puh. 09 310 43360
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme