Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Varhaiskasvatuksessa sekä työvoimapula että suuri työttömyysuhka, lastenhoitajien mahdollisuudet jatkokouluttautumiseen mahdollistettava

Jaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii luomaan pikaisesti lastenhoitajille koulutuspolut varhaiskasvatuksen opettajiksi. Alalla on samaan aikaan uuden varhaiskasvatuslain myötä sekä suuri joukko työttömyysuhan alaisia lastenhoitajia että työvoimapula.

JHL vastusti alun perin muutoksia varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteeseen. Viime syyskuussa voimaan astuneen uuden varhaiskasvatuslain vuoksi nykyiset lastenhoitajat ovat joutuneet työurallaan umpikujaan. Laissa mainittujen henkilöstön koulutustasovaatimusten vuoksi lastenhoitajien määrä päiväkodeissa vähenee nykyisestä noin 24 000 hoitajasta 13 000 hoitajaan. Tilalle on tarkoitus palkata erityisesti varhaiskasvatuksen opettajia, joista on pulaa jo nyt. 

Lain mukainen uusi henkilöstörakenne astuu voimaan vuonna 2030. Varhaiskasvatuksen järjestäjien pitää ottaa henkilöstörakenteen muutos huomioon henkilökuntaa palkatessaan jo siirtymäajalla. JHL:n arvioiden mukaan 4000–5000 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa joutuu työttömyysuhan alaisiksi lähivuosina. Lisäksi useat kunnat ovat siirtyneet pitkästä siirtymäajasta huolimatta palkkaamaan pelkkiä lastentarhanopettajia ja kärvistelevät myös siksi työvoimapulan kanssa.

- Varhaiskasvatuksen laatu varmistetaan vain pitämällä kiinni motivoituneista, osaavista ja alalla pitkään työskennelleistä työntekijöistä. Lastenhoitajille on mahdollistettava pikaisesti jatkokouluttautuminen varhaiskasvatuksen sosionomeiksi tai opettajiksi, vaatii JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

JHL:n viime syksyinen jäsenkysely paljasti, että uusi varhaiskasvatuslaki uhkaa ajaa paljon ammattitaitoista työvoimaa pois alalta. Kyselyyn vastanneista lastenhoitajista ja perhepäivähoitajista yli 40 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa. Merkittävä osa vastaajista oli kuitenkin myös valmis kouluttautumaan uusiin tehtäviin nykyisen työn sisällä. Kyselyyn vastasi lähes 3 000 lastenhoitajaa ja perhepäivähoitajaa. Heistä merkittävä osa oli työskennellyt alalla pitkään, vähintään 10 vuotta.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien koulutustarpeisiin vastaaminen vaatii toimia niin opetus- ja kulttuuriministeriöltä, varhaiskasvatuksen opettajan ja sosionomin koulutusta tarjoavilta korkeakouluilta kuin työnantajiltakin.

JHL on tyytyväinen siihen, että niin kuntatyönantajissa kuin korkeakouluissakin näyttäisi olevan orastavaa kiinnostusta lastenhoitajien koulutuspolkujen edistämiseen. On kaikkien etu, että pitkään alalla työskennelleiden osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen mahdollistetaan myös jatkossa.

- Opiskelun tulee olla mahdollista työn ohessa tai kokopäiväisen opiskelun osalta työsuhde säilyttäen. Jatkokoulutukseen osallistuvan työntekijän toimeentulo tulee turvata. Toimeentulon tulee perustua palkkaan, aikuiskoulutustukeen tai näiden yhdistelmään, esittää JHL:n koulutuspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen.

Lisätietoja:
- puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772
- koulutuspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen, p. 050 409 2460

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye