Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Varhaiskasvatus on tulevaisuusinvestointi: Suomen päiväkotijärjestelmä romahtaa ilman varhaiskasvatuksen sosionomien ammattitaidon täysimittaista hyödyntämistä

Jaa

Viimeistään nyt on varhaiskasvatuksessa nostettava lasten etu keskiöön, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia painottaa. Tämä edellyttää, että jokaisessa varhaiskasvatuksen ryhmässä työskentelee jatkossa varhaiskasvatuksen sosionomi.

– Heidän tuellaan kasvatamme hyvinvoivia lapsia. Moniammatilliset, korkeakoulutetuista muodostuvat kasvatusyhteisöt edistävät lapsen myönteistä kehitystä sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä kasvua, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.

Varhaiskasvatuksen sosionomit tukevat lasten ja perheiden hyvinvointia sekä ehkäisevät lasten syrjäytymistä. He mm. arvioivat lasten ja perheiden hyvinvoinnin riskitekijöitä sekä vastaavat varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhteistyöstä.

Nykyisin eräissä päiväkodeissa – tai peräti koko kunnissa – saattaa toimia vain yksi varhaiskasvatuksen sosionomi.

– Tämä ei ole hyväksyttävää. Kaikille lapsille on saatava tasavertaiset palvelut, Karsio korostaa.

1+1+1-malli takaa monipuolisen tuen

Talentia esittää ratkaisuksi ns. 1+1+1-mallia. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisessa päiväkotiryhmässä on yksi varhaiskasvatuksen opettaja, yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.

Talentia on teettänyt varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteesta ennusteen vuodelle 2030. Laskentamallin pohjana on käytetty kansallisia tilastoja mm. syntyvyydestä, varhaiskasvatusalalle valmistuvista ja sieltä eläköityvistä.

Ennusteesta selviää, että jos päiväkotiryhmässä on jatkossakin kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja sekä koko päiväkodissa 1-1,5 varhaiskasvatuksen sosionomia, varhaiskasvatuksen opettajapula on massiivinen, yli 12 000 henkilöä. Jos sitä vastoin jokaisessa päiväkotiryhmässä työskentelisi yksi varhaiskasvatuksen opettaja, yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, varhaiskasvatuksen opettajia tarvittaisiin lisää enää 4 643 ja varhaiskasvatuksen sosionomeja 6 443.

– Ennusteesta näkee selkeästi, että jos jatkamme nykyiseen tapaan, varhaiskasvatuksen järjestelmä romahtaa. Yliopistot eivät pysty selviytymään koulutusmäärästä, sillä pahimman skenaarion mukaan varhaiskasvatuksen opettajavaje olisi 12 283 henkilöä kahdeksan vuoden kuluttua, Karsio kertoo.

Varhaiskasvatus yksi Talentian eduskuntavaaliteemoista

Satsaus varhaiskasvatukseen on yksi Talentian tulevien eduskuntavaalien kärkitavoitteista. Varhaiskasvatus on tulevaisuusinvestointi, josta ei ole varaa säästää.

– Käsissämme on lasten ja samalla koko Suomen tulevaisuus, joten ei ole enää hetkeäkään aikaa hukattavaksi, sanoo Karsio.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi

Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Korjaus tiedotteeseen: Kunnissa tikittää lastensuojelun aikapommi – Talentia vaatii välitöntä puuttumista epäkohtiin23.6.2022 12:22:30 EEST | Tiedote

Tänään 23.6.2022 julkaistussa tiedotteessamme oli virhe. Aiemman tiedotteen mukaan Essote ja Siun sote ovat saaneet uhkasakot. Todellisuudessa Essotea ja Siun sotea vasta uhattiin 200 000 euron uhkasakoilla. Essote on jo välttänyt uhkasakon korjattuaan lastensuojelun puutteita. Myös Siun sote pyrkii välttämään uhkasakon muun muassa sitouttamislisän käyttöönotolla. Alla korjattu tiedote.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme