Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisessa noudatettava lakia

Jaa

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muistuttaa kuntia ja muita alan työnantajia noudattamaan varhaiskasvatussuunnitelmien eli vasujen laatimisessa lakia. Varhaiskasvatuslain mukaan vasun laatimiseen osallistuu koko varhaiskasvatuksen henkilöstö ja lapsen vanhemmat tai huoltajat. Lain perusteluiden mukaan on nimenomaan lapsen etu, että henkilökunnan tiedot, taidot ja asiantuntemus yhdistetään vasua laadittaessa. Näin tuetaan parhaiten lapsen hyvinvointia.

- Joissain kunnissa on sälytetty vasujen tekeminen pelkästään lastentarhaopettajien tehtäväksi. JHL ihmettelee, onko vasujen laatimista koskeva lain määräys epäselvä, koska sitä tulkittaessa laatimisesta vastaaminen on muuttunut laatimiseksi eli suunnitelman tekemiseksi, JHL:n varhaiskasvatuksesta vastaava sopimustoimitsija Minna Pirttijärvi hämmästelee.

Uudet varhaiskasvatussuunnitelmat otettiin käyttöön koko maassa 1.8.2017. Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle on palvelumuodosta riippumatta laadittava oma henkilökohtainen vasu. Sen laatimisesta päiväkodissa vastaa lain 7a-pykälän mukaan lastentarhaopettaja. Lain perusteluissa kuitenkin todetaan selvästi, että vasun laatiminen edellyttää lapsen vanhempien tai huoltajien sekä henkilökunnan tietojen, taitojen ja asiantuntemuksen yhdistämistä lapsen hyvinvoinnin tukemiseksi.

- JHL tulkitsee tätä määräystä niin kuin se on kirjoitettu: laatimiseen eli suunnitelman tekemiseen osallistuu myös muu henkilöstö. Lastentarhanopettaja vastaa, että jokaiselle lapselle on tehty oma henkilökohtainen vasu ja että sitä päivitetään, mutta laatiminen onnistuu parhaiten moniammatillisella yhteistyöllä. Lapsen kasvattamiseen osallistuu joka tapauksessa koko varhaiskasvatuksen henkilöstö, joten kaikkien osallistuminen vasun laatimiseen onkin varsin luontevaa, Pirttijärvi sanoo.

Lisätietoja: sopimustoimitsija Minna Pirttijärvi, p. 0400 885 017

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n 220 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL: Lagen om småbarnspedagogik går inte in på de verkliga problemen inom sektorn – nästa regering måste ta upp lagen på nytt11.7.2018 10:30Tiedote

Riksdagen godkände den nya lagen om småbarnspedagogik i slutet av juni. I motsats till vad lagstiftarna påstår blev inte barnets intresse det centrala i lagen. Den rättar inte till en enda sak som är viktig med tanke på barnen. JHL står fast vid åsikten att nästa regering måste ta upp den godkända lagen på nytt och forma om den för barnens bästa. Förbundet kräver också en snabb utbyggnad av fortbildningsvägar för barnskötare och socionomer för att deras sysselsättningsläge inte ska försämras.

JHL: Varhaiskasvatuslaki ei puutu alan todellisiin ongelmiin, seuraavan hallituksen avattava laki uudelleen11.7.2018 10:30Tiedote

Eduskunta hyväksyi kesäkuun lopulla uuden varhaiskasvatuslain. Toisin kuin lainlaatijat väittävät, lapsen etu ei noussut laissa keskeiseksi. Laki ei korjaa ainuttakaan lapsen edun kannalta olennaista asiaa. JHL on vahvasti sitä mieltä, että seuraavan hallituksen on avattava nyt hyväksytty laki ja muokattava se todella lapsen parhaaksi. Liitto vaatii myös pikaista jatkokoulutuspolkujen rakentamista lastenhoitajille ja sosionomeille, jotta heidän työllisyystilanteensa ei heikkenisi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme