Varma

Varma ja Finnkino jatkoivat pitkää vuokrasopimusta Finlaysonin alueella

Jaa

Varma ja Finnkino solmivat pitkän jatkovuokrasopimuksen Tampereen Finlaysonin alueella sijaitsevista toimitiloista. Finnkino Plevna -nimellä tunnettu elokuvateatteri on toiminut alueella vuodesta 1999 lähtien, ja se on yksi Finlaysonin alueen viihteen ja vapaa-ajan palvelutarjonnan kivijaloista.

Finlaysonin alue.
Finlaysonin alue.

Vuokrasopimuksen jatkaminen mahdollistaa osaltaan uudistus- ja kehitysinvestointeja Plevnaan. Plevnassa on 10 teatterisalia, joista suurimpaan avataan Suomen neljäs huippuvarusteltu Finnkino Scape -sali. Scape-salissa elokuvaelämys viedään uudelle tasolle ensiluokkaisten puitteiden ja korkeatasoisen esitystekniikan avulla. Scape-salit löytyvät myös Helsingin Tennispalatsista, Espoon Omenasta ja kolmas avataan Turkuun pääsiäisenä.  

– Finlaysonin alue on yksi Varman merkittävimmistä kiinteistöomistuksista. Haluamme kehittää tätä ainutlaatuista aluetta monipuolisena työpaikkojen ja palveluiden keskittymänä, osana tällä hetkellä vahvassa muutosvaiheessa olevaa Tampereen kaupunkikeskustaa, toteaa Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki.

Finnkino Plevnan uudistusten myötä Finlaysonin alueen asema Tampereen keskustan monipuolisena viihteen ja vapaa-ajan keskittymänä vahvistuu entisestään. Viime kuukausina alueen viihdetarjonta on kasvanut myös mm. Room Escape Finlandin avatessa syksyllä yhden Euroopan suurimmista pakopelikeskuksista TR9-rakennuksessa ja maaliskuussa Viihdekeskus ZBasen avatessa Mediatunnelissa. Finlaysonin alueella toimii useita viihteen ja vapaa-ajan yrityksiä, kuten kahviloita, ravintoloita, taidegalleria, museoita ja yökerho.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 880 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2017 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2017 lopussa 45,4 miljardia euroa.

Lisätietoja:

Kai Niinimäki, kiinteistöpäällikkö, Varma, p. 040 729 8144, etunimi.sukunimi@varma.fiLeena Rantasalo, viestintäpäällikkö, Varma, p. 050 300 7980, etunimi.sukunimi@varma.fiAnu Leppilampi, teatteripäällikkö, Finnkino, p. 040 5588040, etunimi.sukunimi@finnkino.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena RantasaloViestintäpäällikkö, Varman tulos ja sijoitukset

+358 50 300 7980

Kuvat

Finlaysonin alue.
Finlaysonin alue.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Varma on suomalaisen työn eläkevakuuttaja ja työkykyjohtamisen edelläkävijä. Tehtävämme on turvata eläkkeet nyt ja tulevaisuudessa. Varma on myös vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Kutsu medialle: Ajankohtaista Varman kiinteistösijoituksissa Tampereella ti 28.5. klo 1314.5.2019 10:36:21 EESTKutsu

Varma rakentaa Finlaysonin alueen kupeeseen Puuvillatehtaankatu 6:een uusia vuokra-asuntoja käyttöikänsä loppuun tulleiden asuintalojen tilalle. Samaan kohteeseen tulee myös Varman ensimmäinen helpotetun asumisen asuintalo. Uusi Aika koteja -konsepti huomioi yhteisöllisyyden, asumista helpottavat palvelut ja esteettömän liikkumisen jo suunnitteluvaiheessa. Rakentaminen käynnistyy tänä vuonna. Kutsumme median edustajia kuulemaan ja keskustelemaan Varman omistaman asuintalokorttelin tulevasta muutoksesta. Aika: tiistaina 28.5.2019 klo 13 Paikka: VarmaWorks co-working -tila, Väinö Linnan aukio 15, 4. krs., 33210 Tampere. Liitteenä olevassa kartassa kohta 15. Ohjelma: Varman kiinteistösijoituksista ja vastuullisuudesta (Kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi) Puuvillatehtaankatu 6:n rakennushanke ja Aika koteja (Kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio) Finlaysonin alue kulttuuri- ja tapahtumakeskuksena (Kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki) Finlayson Art Area 2019 -kuvataidetapaht

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme