Varma

Varma sijoitti Pariisin alueella sijaitsevaan M Campus -toimistokiinteistöön

Jaa
Varma on ostanut yhdessä PGIM Real Estaten eurooppalaisen kiinteistörahaston kanssa Pariisin alueella Meudonissa sijaitsevan M Campus -toimistokiinteistön. M Campuksen vuokrattava pinta-ala on noin 45 000 neliömetriä.
M Campus -toimistokiinteistö Pariisissa.
M Campus -toimistokiinteistö Pariisissa.

Toimistokampus koostuu kuudesta Seinen rannalla sijaitsevasta vierekkäisestä modernista toimistotalosta. Kohde on noin 500 metrin etäisyydellä Boulogne Trapèzen toimistoalueesta Seguin-saaren kodalla hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Kiinteistö valmistui vuonna 2006, ja kaksi sen toimistotaloa on juuri remontoitu uusia käyttäjiä varten ja näille toimistotaloille myönnetään BREEAM (Refurbishment and Fit Out) Good -sertifikaatti. Kohteen toimistotaloista loput neljä on vuokrattu kansainvälisille yrityksille.

– Pariisi on Varmalle strateginen markkina. Kaupunki on yksi Euroopan ja maailman johtavia kaupunkeja, jonka toimitilakysyntä perustuu erittäin monipuoliseen talouden rakenteeseen. Myös merkittävät infrastruktuuri-investoinnit kehittävät kaupunkia tulevina vuosina. M Campuksen viereen rakentuu parhaillaan ranskalaisen mediakonserni Vivendin iso kampusalue, sanoo Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi.

– Yhteissijoitus yhden maailman johtaviin kiinteistövarainhoitajiin lukeutuvan kumppanin kanssa tarjoaa Varmalle mahdollisuuden tukeutua paikalliseen ja osaavaan tiimiin, jolla on merkittävät kansainväliset resurssit, Ilkka Tomperi sanoo.

PGIM Real Estate on osa Prudential Financialin globaalia varainhoitoyhtiötä PGIM:iä.

Varman kiinteistösijoitusten arvo oli maaliskuun 2018 lopussa 3,6 miljardia euroa. Niistä 2,8 miljardia oli suorissa kiinteistösijoituksissa. Noin 20 % Varman kiinteistösijoituksista on Suomen ulkopuolella.

Vuosikertomus

Tulostiedot ja sijoitukset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

M Campus -toimistokiinteistö Pariisissa.
M Campus -toimistokiinteistö Pariisissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 885 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2017 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2018 lopussa 45,7 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uudet tekoälyn eettiset ohjeet ohjaavat tekoälyn hyödyntämistä Varmassa27.3.2024 08:57:39 EET | Tiedote

Haluamme Varmassa tarttua rohkeasti tekoälyteknologian hyödyntämismahdollisuuksiin. Nopeaan kehitykseen liittyy kuitenkin myös eettisiä haasteita, jotka täytyy osata tunnistaa ja arvioida. Varman tekoälyn eettiset ohjeet tehtiin varmalaisten asiantuntijoiden työryhmässä, ja niissä kiteytyvät ne tavoitteet, toimintamallit ja rajat, joita tekoälyn eettisesti kestävä hyödyntäminen edellyttää.

Varma increasingly incorporates biodiversity in its sustainability considerations – enhanced due diligence of food and textile industry companies by portfolio managers22.3.2024 09:12:02 EET | Press release

Varma has updated its environmental policy. The new environmental policy is more comprehensive than the previous one, as the revised policy guidelines for Varma’s activities recognise the importance of environmental impacts throughout the value chain. Biodiversity preservation and climate mitigation are given equal weight.

Varma huomioi vastuullisuudessa entistä paremmin luonnon monimuotoisuuden – ruoka- ja vaateteollisuuden yritykset salkunhoitajien erityisseurantaan14.3.2024 09:44:58 EET | Tiedote

Varma on päivittänyt ympäristöpolitiikkaansa. Uusi ympäristöpolitiikka on edellistä kattavampi, sillä uudistetuissa Varman toimintaa ohjaavissa linjauksissa on tunnistettu ympäristövaikutusten merkitys koko arvoketjussa. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen saa yhtä suuren painoarvon kuin ilmastonmuutoksen hillintä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye