Varma

Varman eläkepalvelujen asiakaspalvelu palkittiin jälleen parhaana

Jaa
Varman eläkepalvelujen asiakaspalvelu palkittiin data- ja analytiikkayhtiö Bisnoden Asiakkaan ääni -tutkimuksen parhaana toisen kerran peräkkäin. Tutkimuksessa mitattiin puhelinpalveluiden asiakaskokemusta.

Tänään julkistetussa tutkimuksessa Varman eläkeasiakkailleen tarjoama puhelinpalvelu arvioitiin parhaaksi suurten yritysten sarjassa. Sarjassa kilpailivat yli 100 asiakaspalvelijan organisaatiot. Tutkimuksessa yritysten omilta asiakkailta kysyttiin näkemyksiä yritysten asiakaspalvelusta. Varman tulokset perustuvat noin 19 000 asiakkaan palautteeseen. 

- Olemme kiitollisia ja ylpeitä tästä saavutuksesta. Voiton takana on kaikkien asiakaspalvelua tekevien asiantuntijoidemme huippuosaaminen, eläkepalveluista vastaava johtaja Tiina Kurki iloitsee.

Vuosittain 150 000 asiakaspuhelua

Varma palvelee eläkeasioissa noin 900 000 eläkkeensaajaa, vakuutettua työntekijää ja yrittäjää. Vuosittain saamme noin 150 000 puhelua ja asiakkaita palvelee 110 asiantuntijaa.

- Hyvä asiakaspalvelu on meille yhteinen asia ja hoidamme sitä arvojemme mukaisesti ilolla ja intohimolla. Meille soittavat asiakkaat ovat usein ison elämänmuutoksen kynnyksellä, ja asiakaspalvelussa korostuvat kuuntelu ja empatia. Viime vuosi oli eläkeuudistuksen vuosi ja monet sen tuomat muutokset mietityttivät asiakkaitamme. On hienoa nähdä, että asiakkaamme kokevat palvelumme vastaavan heidän tarpeitaan. Suuret kiitokset heille hyvästä palautteesta.

Varma tarjoaa henkilöasiakkailleen kattavat verkkopalvelut työeläkeotteesta eläkkeen hakemiseen, kuntoutujan asiointipolkuun ja eläkkeensaajan digitaaliseen työeläkekorttiin asti, mutta henkilökohtaisella puhelinpalvelulla on oma tärkeä paikkansa eläkeasioiden hoidossa.

- Hyödynnämme lähes reaaliaikaista asiakaspalautetta toimintamme kehittämisessä. Olemme panostaneet erityisesti siihen, että asiakaspalvelu olisi aina tasalaatuista, koska jokainen kohtaaminen on ainutkertainen palvelutapahtuma, Tiina Kurki kertoo.

Yrityksiä ja yrittäjiä palveleva Varman vakuutuspalvelut menestyi myös hyvin vertailussa. Se sijoittui 5. sijalle pienten ja keskisuurten sarjassa (alle 100 asiakaspalvelijaa).

Bisnoden tutkimus perustuu noin 365 000 asiakaskohtaamiseen 48 asiakaspalvelussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna LeskeläViestintäpäällikkö, Varman hallinto ja eläkepalvelut

Puh:+358 40 703 5164

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 885 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2017 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2018 lopussa 45,7 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uudet tekoälyn eettiset ohjeet ohjaavat tekoälyn hyödyntämistä Varmassa27.3.2024 08:57:39 EET | Tiedote

Haluamme Varmassa tarttua rohkeasti tekoälyteknologian hyödyntämismahdollisuuksiin. Nopeaan kehitykseen liittyy kuitenkin myös eettisiä haasteita, jotka täytyy osata tunnistaa ja arvioida. Varman tekoälyn eettiset ohjeet tehtiin varmalaisten asiantuntijoiden työryhmässä, ja niissä kiteytyvät ne tavoitteet, toimintamallit ja rajat, joita tekoälyn eettisesti kestävä hyödyntäminen edellyttää.

Varma increasingly incorporates biodiversity in its sustainability considerations – enhanced due diligence of food and textile industry companies by portfolio managers22.3.2024 09:12:02 EET | Press release

Varma has updated its environmental policy. The new environmental policy is more comprehensive than the previous one, as the revised policy guidelines for Varma’s activities recognise the importance of environmental impacts throughout the value chain. Biodiversity preservation and climate mitigation are given equal weight.

Varma huomioi vastuullisuudessa entistä paremmin luonnon monimuotoisuuden – ruoka- ja vaateteollisuuden yritykset salkunhoitajien erityisseurantaan14.3.2024 09:44:58 EET | Tiedote

Varma on päivittänyt ympäristöpolitiikkaansa. Uusi ympäristöpolitiikka on edellistä kattavampi, sillä uudistetuissa Varman toimintaa ohjaavissa linjauksissa on tunnistettu ympäristövaikutusten merkitys koko arvoketjussa. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen saa yhtä suuren painoarvon kuin ilmastonmuutoksen hillintä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye