Varma

Varman tulos 2022: Viimeinen neljännes rauhoitti sijoitusmarkkinoita – vakavaraisuus säilyi vahvana koko vuoden

Jaa
Eurooppalaisten osakkeiden vahvistuminen vuoden lopussa rauhoitti tuotoiltaan negatiiviseksi jäänyttä sijoitusvuotta. Varman vakavaraisuus säilyi vaikeassa markkinassa vahvana koko vuoden. Yritysten vastuullisuutta kansainvälisesti arvioiva EcoVadis nosti Varman yhden prosentin parhaimmistoon.

Varman sijoitusten tuotto vuonna 2022 oli -4,9 (18,5) prosenttia. Varman sijoitusten arvo oli 56,2 (59,0 vuoden alussa) miljardia euroa.

– Sijoitusmarkkinoilla oli viime vuonna paljon uhkakuvia, kuten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, voimakkaasti kiihtynyt inflaatio ja keskuspankkien koronnostot. Voimme olla tyytyväisiä, että markkinoiden lasku jäi finanssikriisiä ja koronapandemiaa seuranneisiin markkinareaktioihin verrattuna rajalliseksi, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.

Varman salkku on sekä maantieteellisesti että omaisuuslajeittain laajasti hajautettu. Tämä toi turvaa, kun noteeratut osakkeet laskivat maailmanlaajuisesti. Varman sijoituksista pääomasijoitukset tuottivat 7,9 (49,6), kiinteistösijoitukset 5,7 (5,9) ja hedgerahastot 2,3 (15,3) prosenttia. Korkosijoitusten tuotto oli -5,2 (1,9) ja osakesijoitusten tuotto -8,7 (32,2) prosenttia.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä inflaation kiihtyminen hellitti ja pitkät korot laskivat. Euroopan energiatilanne osoittautui myös odotettua paremmaksi leudon talven ja energian keskeytyksettömän saatavuuden ansiosta.

– Muutokset rauhoittivat markkinoita, mikä näkyi loppuvuonna etenkin eurooppalaisten osakkeiden vahvana kehityksenä. Myös Kiinan avautumisella koronasulun jälkeen on ollut markkinoita piristävä vaikutus. Pahimmat odotukset taantumasta eivät ole toteutuneet, vaikkakaan meillä ei ole vielä varmuutta, millaiseksi sijoitusympäristö kehittyy, Varman sijoituksista vastaava johtaja Markus Aho sanoo.

Varman vakavaraisuusaste oli 130,5 (139,4 vuoden alussa) prosenttia, ja vakavaraisuuspääoma oli 1,8-kertainen (2,0-kertainen vuoden alussa) suhteessa vakavaraisuusrajaan. Varman tavoitteena on ylläpitää vahvaa vakavaraisuutta sijoitustuottojen ja toiminnan tehokkuuden avulla.

– Hyvällä riskien hallinnalla onnistuimme pitämään riskipuskurimme turvaavalla tasolla koko vuoden ajan negatiivisesta sijoitusympäristöstä huolimatta, Aho sanoo.

Eläkeiän nousu tuo vakautta eläkejärjestelmään

Eläketurvakeskuksen (ETK) pitkän aikavälin ennustelaskelmissa eläkejärjestelmän rahoitustasapaino parantui huomattavasti ja eläkevakuutusmaksujen suurin nousupaine pienentyi viime vuosien vahvojen sijoitustuottojen ansiosta.

Varman sijoitusomaisuuden arvo on kasvanut kymmenessä vuodessa 21,8 miljardia euroa, eli se on 1,6-kertaistunut.

Eläkejärjestelmää tukee eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen erityisesti yksityisellä sektorilla. Tämä näkyy myös Varman eläkkeensaajissa, joiden keskimääräinen ikä jäädä eläkkeelle oli 64 vuotta ja 8 kuukautta. Keskimääräinen eläkkeellejäämisikä on noussut viidessä vuodessa 12 kuukautta.

– Eläkeiän nousu on vuoden 2017 eläkeuudistuksen iso onnistuminen. Elämme työkykyisinä pitempään, mikä näkyy työurien pitenemisenä. Suurempi huoli on tällä hetkellä nuorista, mutta eläkejärjestelmän keinot vaikuttaa nuorten työuriin ovat varsin vähäiset, Murto sanoo.

Osittaiselle vanhuuseläkkeelle jäätiin yhä vanhempina

Vuoden 2023 alussa eläkkeisiin tehty 6,8 prosentin indeksikorotus lisäsi eläkehakemusten määriä loppuvuonna. Varmasta eläkettä sai vuoden lopussa 352 000 (346 000) henkilöä, mikä on noin 7 000 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Hakemusten määrä osittaiselle vanhuuseläkkeelle (ove) kasvoi indeksikorotuksesta johtuen lähes 190 prosenttia vuoden 2022 aikana edellisvuoteen verrattuna. Hakemuksia tuli erityisen runsaasti syys–marraskuussa. Osittaiselle vanhuuseläkkeelle jäi noin 7 000 (2 500) Varman asiakasta, joista valtaosa, 65 prosenttia, oli miehiä.

Osittaiselle vanhuuseläkkeelle hakeuduttiin kuitenkin vanhempina kuin aiemmin, suurinta kasvu oli 63-vuotiaiden ikäluokassa. Tämän vuoksi keskimääräinen ikä jäädä osittaiselle vanhuuseläkkeelle nousi viidellä kuukaudella 62 vuoteen ja 4 kuukauteen. Ove-eläkettä voi hakea aikaisintaan 61-vuotiaana, ja sitä voi nostaa joko 25 tai 50 prosenttia karttuneesta eläkkeestä lopettamatta työntekoa.

Varma palauttaa asiakkailleen asiakashyvityksinä 173 miljoonaa euroa

Varman toiminnan tehokkuus säilyi hyvällä tasolla. Vakavaraisuus ja tehokkuus näkyvät asiakashyvityksinä, joita Varma palauttaa asiakkailleen 173 (222) miljoonaa euroa. Hyvitys tuo alennuksia TyEL-vakuutusmaksuihin.

Varma voitti vuoden aikana uutta TyEL-vakuutusmaksutuloa yhteensä 114 (45,9) miljoonaa euroa. Tämä sisältää uusmyynnin ja eläkelaitosten välillä siirtynen maksutulon nettovaikutuksen. Vakuutusmaksutulo oli 6,1 (5,6) miljardia euroa.

– Asiakashankintamme onnistui vuoden aikana erinomaisesti, ja saimme uusiksi asiakkaiksi paljon erityisesti pieniä ja toimintaansa aloittavia yrityksiä, Murto sanoo.

Varma nousi toista kertaa kärkijoukkoon EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa

Yritysten vastuullisuutta kansainvälisesti arvioiva EcoVadis myönsi Varmalle platinatason tunnustuksen. Varman vastuullisuuskäytännöt arvioitiin vertailussa erinomaisiksi, ja ylsimme yhden prosentin parhaimmistoon 90 000 yrityksen joukossa. Varman vastuullisuustyössä kiinnitetään erityistä huomiota ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillintään sijoituksissa ja yhdenvertaisen työelämän kehittämiseen.

Varma päivitti vuoden 2022 aikana ilmastotavoitteensa ja sitoutui asettamaan tieteeseen perustuvat SBT-päästövähennystavoitteet Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Varman ilmastotavoitteena on leikata koko sijoitussalkun absoluuttisia päästöjä neljänneksellä vuoteen 2025 mennessä ja puolittaa päästöt 2030 mennessä.

Varman ympäristövastuullisuutta ohjaa jatkossa ilmastotavoitteiden rinnalla luonnon monimuotoisuuden huomioiminen. Tätä varten Varma on luonut sijoituksille biodiversiteetin tiekartan vuosille 2023-25.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 942 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2022 Varman maksutulo oli 6,1 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli 2022 lopussa 56,2 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uudet tekoälyn eettiset ohjeet ohjaavat tekoälyn hyödyntämistä Varmassa27.3.2024 08:57:39 EET | Tiedote

Haluamme Varmassa tarttua rohkeasti tekoälyteknologian hyödyntämismahdollisuuksiin. Nopeaan kehitykseen liittyy kuitenkin myös eettisiä haasteita, jotka täytyy osata tunnistaa ja arvioida. Varman tekoälyn eettiset ohjeet tehtiin varmalaisten asiantuntijoiden työryhmässä, ja niissä kiteytyvät ne tavoitteet, toimintamallit ja rajat, joita tekoälyn eettisesti kestävä hyödyntäminen edellyttää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye