Varma

Varman vuosi- ja yritysvastuuraportti on julkaistu

Jaa
Varman integroitu vuosi- ja yritysvastuuraportti 2017 on julkaistu GRI-standardien mukaisesti.
Varman vuosi- ja yritysvastuuraportti 2017
Varman vuosi- ja yritysvastuuraportti 2017

Varman integroitu vuosi- ja yritysvastuuraportti 2017 on julkaistu GRI-standardien (Global Reporting Initiative) mukaisesti. Varma on jo pitkään ja systemaattisesti raportoinut toiminnastaan ja avaa esimerkiksi sijoitussalkkuaan yksittäisiä kohteita myöten osana tilinpäätöstään.

‒ Yrityksiltä odotetaan entistä proaktiivisempaa viestintää ja läpinäkyvyyttä. Tänä vuonna olemme keskittyneet raportoinnissamme kertomaan selkeämmin Varman strategian ja tavoitteiden toteutumisesta sekä kuvaamaan tarkemmin myös niitä asioita, jotka kaipaavat kehittämistä, kertoo viestintäpäällikkö Leena Rantasalo.

Vastuullisuus on keskeinen osa Varman perustehtävää, eläkkeiden turvaamista, ja osa yhtiön strategiaa. Yritysvastuuta on kehitetty määrätietoisesti nyt vajaan 3 vuoden ajan. Tavoitteena on olla työeläkealan vastuullisin toimija.

– Vuonna 2017 saimme paljon asioita eteenpäin vastuullisessa liiketoiminnassa, esimerkiksi vastuullisessa sijoittamisessa ja hankinnassa sekä tasa-arvoisessa työkulttuurissa. Näistä teoista ja vastuullisuutta ohjaavista periaatteista kerromme raportissamme, kertoo yritysvastuupäällikkö Katariina Sillander.

– Meillä Varmassa on otettu isoja harppauksia yritysvastuutyössä viime vuosina. Laakereilla ei silti sovi lepäillä, koska sääntely ja sidosryhmien odotukset muuttuvat vauhdilla. Sen takia teemme tänä vuonna sidosryhmillemme uuden kyselyn, jonka pohjalta päivitämme yritysvastuun tavoitteita, Sillander sanoo.

Vuosi- ja yritysvastuuraportissa kerrotaan Varman vuoden 2017 keskeiset tulokset strategian ja tavoitteiden toteutumisesta sekä Varman vastuullisista teoista eläkevarojen hoitamisen, asiakkaiden, henkilöstön ja ympäristön näkökulmista.

Varman sähköinen vuosi- ja yritysvastuuraportti 2017 on julkaistu osoitteessa varma.fi/vuosikertomus, mistä löytyvät myös Toimintakertomus ja tilinpäätös 2017 sekä Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä erillisinä pdf-raportteina.

Varman vuosi- ja yritysvastuuraportti julkaistaan englanniksi ja suppeana kokonaisuutena ruotsiksi viikolla 13.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena RantasaloViestintäpäällikkö, Varman tulos ja sijoitukset

Puh:+358 50 300 7980

Kuvat

Varman vuosi- ja yritysvastuuraportti 2017
Varman vuosi- ja yritysvastuuraportti 2017
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 880 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2017 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2017 lopussa 45,4 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uudet tekoälyn eettiset ohjeet ohjaavat tekoälyn hyödyntämistä Varmassa27.3.2024 08:57:39 EET | Tiedote

Haluamme Varmassa tarttua rohkeasti tekoälyteknologian hyödyntämismahdollisuuksiin. Nopeaan kehitykseen liittyy kuitenkin myös eettisiä haasteita, jotka täytyy osata tunnistaa ja arvioida. Varman tekoälyn eettiset ohjeet tehtiin varmalaisten asiantuntijoiden työryhmässä, ja niissä kiteytyvät ne tavoitteet, toimintamallit ja rajat, joita tekoälyn eettisesti kestävä hyödyntäminen edellyttää.

Varma increasingly incorporates biodiversity in its sustainability considerations – enhanced due diligence of food and textile industry companies by portfolio managers22.3.2024 09:12:02 EET | Press release

Varma has updated its environmental policy. The new environmental policy is more comprehensive than the previous one, as the revised policy guidelines for Varma’s activities recognise the importance of environmental impacts throughout the value chain. Biodiversity preservation and climate mitigation are given equal weight.

Varma huomioi vastuullisuudessa entistä paremmin luonnon monimuotoisuuden – ruoka- ja vaateteollisuuden yritykset salkunhoitajien erityisseurantaan14.3.2024 09:44:58 EET | Tiedote

Varma on päivittänyt ympäristöpolitiikkaansa. Uusi ympäristöpolitiikka on edellistä kattavampi, sillä uudistetuissa Varman toimintaa ohjaavissa linjauksissa on tunnistettu ympäristövaikutusten merkitys koko arvoketjussa. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen saa yhtä suuren painoarvon kuin ilmastonmuutoksen hillintä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye