Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Varsinais-Suomi on koronaepidemian perustasolla, kokoontumisrajoitukset poistetaan

Jaa
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen, jolla se vapauttaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärät Varsinais-Suomessa. Maakunta on siirtynyt koronavirusepidemian perustasolle, joten alueen kunnissa voi 16.6. alkaen järjestää sisätiloissa ja ulkotiloissa tilaisuuksia ja tapahtumia ilman henkilömäärärajoituksia.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kumoaa 4.6. Varsinais-Suomeen antamansa päätöksen pandemian leviämisvaihetta koskevista kokoontumisrajoituksista. Varsinais-Suomi on palannut epidemian perustasolle, joten perusteita rajoituksille ei enää ole. Positiiviseksi testattujen osuus on vain 0,7 %, ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohti on pudonnut 18,6:een ja sairaalahoitoa vaativia potilaita on sairaanhoitopiirin alueella vain yksi. Rokotekattavuus nousee suotuisasti kaikissa ikäryhmissä.

Tapahtumajärjestäjien on yhä noudatettava tartuntatautilain 58 c pykälän mukaisia hygieniamääräyksiä, jotka ovat voimassa vuoden loppuun. Vaikka metrimääräisiä turvaetäisyyksiä tai yhteen kokoontuneiden ihmisten maksimimäärää ei ole enää rajoitettu, on perustason alueella edelleen huolehdittava tapahtumien terveysturvallisuudesta.

Vältä matkustamista, jatka maskinkäyttöä

Epidemian aikaan omaksuttuja käytäntöjä koskien käsi- ja hengitystiehygieniaa, etätyötä, sosiaalisia etäisyyksiä ja muiden huomioon ottamista on syytä jatkaa. Kasvomaskin käyttö on edelleen suositeltavaa julkisissa sisätiloissa, joissa syntyy pidempiaikaisia kontakteja, esimerkiksi kaupoissa ja kirjastoissa.

Kaksi kolmasosaa tartunnoista tulee nyt ulkomailta, yksi kolmannes pääosin perhepiiristä. Ulkomaille matkustamista on siis edelleen syytä harkita erittäin tarkkaan. Maahantuloon liittyvät pakolliset terveystarkastukset rajanylityspaikoilla jatkuvat Varsinais-Suomessa 30.6.2021 asti.

Lisätietoja:

Medialle:

  • lakimies Tuomo Ollula, puh. 0295 018 014
  • ylijohtajan viransijainen, johtaja Ilkka Horelli, puh. 0295 018 061

Aluehallintovirastojen sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)avi.fi.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye