Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Vartiokylänlahden alueen suunnittelu etenee – karttakyselyn tulokset valmistuivat

Jaa
Vartiokylänlahden alueelle laaditaan lähivuosina suunnitteluperiaatteet ja kaavarunko. Suunnittelu painottuu erityisesti kolmeen uuteen asuinalueeseen. Vartiokylänlahden ympäristö säilyy muuten pääosin virkistysalueena. Suunnitelmien valmistelua varten kysyttiin asukkaiden mielipiteitä viime keväänä. Eniten palautetta keräsivät luonnonympäristöön sekä suosikkipaikkoihin ja reitteihin liittyvät kysymykset.
Vartiokylänlahden pohjoinen lenkki on suosittu virkistysreitti. Kuva: Sanna Meriläinen
Vartiokylänlahden pohjoinen lenkki on suosittu virkistysreitti. Kuva: Sanna Meriläinen

Suunnitteluperiaatteissa määritellään alueen täydennysrakentamisen, virkistysalueiden ja palvelurakenteen tärkeimmät tavoitteet. Sen jälkeen laadittavassa kaavarungossa tarkennetaan merkittävimmät suunnittelun periaateratkaisut, kuten alustava kortteli- ja viherrakenne sekä liikennejärjestelyt.

Suunnitteluperiaatteiden painopisteenä ovat uudet ja täydentyvät asuinalueet. Vartiokylänlahden alueelle suunnitellaan kolmea uutta asuinaluetta, jotka ovat Puotilanranta nykyisen Puotilan venesataman paikalla, Rastilanranta Meri-Rastilan ja merenrannan välissä sekä myöhemmässä vaiheessa Rastilan kartanon alue. Vartiokylänlahden ympäristö säilyy pääosin virkistysalueena.

650 vastajaa ja 7500 karttavastausta

Asukkailta on kerätty palautetta keväällä 2019 karttakyselyn avulla, jonka tulokset on nyt analysoitu ja koottu raporttiin. Maalis-huhtikuussa avoinna ollut kysely oli suosittu; vastaajia oli 650 henkilöä. Yksittäisiä karttavastauksia saatiin noin 7500 kappaletta ja avovastauksia yli 900. Alueella järjestettiin myös kolme yleisötilaisuutta kevään aikana.

Eniten vastattiin kysymykseen säilytettävistä luonnonympäristöistä sekä suosikkireiteistä ja -paikoista. Monet vastaajat korostavat koko lahden kiertämisen merkitystä yksittäisen paikan sijasta. ”Vartiokylänlahden lenkki on itäinen Töölönlahti, jossa on kiva lenkkeillä kavereiden kanssa”, toteaa eräs palautteen antaja.

Myös avokysymyksiin, joissa kysyttiin, millaisia tulevaisuuden asuinalueet Puotilanranta, Rastilanranta ja Rastilan kartanon alue voisivat olla, tuli runsaasti vastauksia. Puotilanrantaan toivottiin muun muassa rantabulevardia, jonka varrella olisi kahviloita ja palveluita, leikkipaikkoja, laitureita, istumapenkkejä ja vehreyttä. Rastilanrannan asuinalueen koon toivottiin säilyvän maltillisena ja luonnonmukaisena, ja monipuolisen metsäalueen säilyvän. Rastilan kartanon alueella olevan leirintäalueen säilymistä toivottiin monessa vastauksessa. Muuten toivottiin meren ja ranta-alueen säilyvän ja rakentamisen olevan pienimuotoista.

Karttakyselyn yhteydessä oli myös mahdollista ilmoittautua sparrausryhmään. Ryhmään ilmoittautui 47 henkilöä ja ryhmä on kokoontunut kuluneen syksyn aikana kerran. Ryhmässä on työstetty kyselyn tuloksia sekä suunnitteluperiaatteiden teemoja.

Suunnitteluperiaatteet tulevat nähtäville keväällä 2020

Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteet tulevat nähtäville keväällä 2020. Lautakunta päättää suunnitteluperiaatteista syksyllä 2020, jonka jälkeen työtä jatketaan kaavarungon laatimisella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Meriläinen
arkkitehti
kaupunkiympäristön toimiala
asemakaavoitus
puh. 09 310 21154
etunimi.sukunimi@hel.fi

Kuvat

Vartiokylänlahden pohjoinen lenkki on suosittu virkistysreitti. Kuva: Sanna Meriläinen
Vartiokylänlahden pohjoinen lenkki on suosittu virkistysreitti. Kuva: Sanna Meriläinen
Lataa
Näkymä Vuosaaren sillalle Vuosaaresta päin. Kuva: Sanna Meriläinen.
Näkymä Vuosaaren sillalle Vuosaaresta päin. Kuva: Sanna Meriläinen.
Lataa
Vuosaaren sillan alitukseen liittyviin reitteihin toivottiin parannuksia. Kuva: Sanna Meriläinen.
Vuosaaren sillan alitukseen liittyviin reitteihin toivottiin parannuksia. Kuva: Sanna Meriläinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 18.4.202418.4.2024 18:04:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 18.4.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 2.5.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye