Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Vartiosaaren viljelypalsta-alueen reunoja hoidetaan ja samalla avataan viereistä umpeenkasvanutta niittyä

Jaa

Vuosikymmeniä avoimena ollut Vartiosaaren niitty on pahasti umpeenkasvanut. Nyt on tarkoitus avata arvokasta muinaisniittyä eli poistaa puustoa kyseiseltä niityltä.

Kartta alueesta.
Kartta alueesta.

Samalla hoidetaan viereisen viljelypalsta-alueen reunapuustoja siten, että valoa tulee enemmän viljelypalstoille. Lisäksi tehdään pienpuustonhoitoa Vartiosaaren pääreitin varrella.

Hoitotöiden ensimmäinen vaihe alkaa loppuvuonna 2019

Töiden ensimmäinen vaihe olisi tarkoitus toteuttaa vielä tämän syksyn aikana. Jotta voidaan hyödyntää konekalustoa työn aikana, on ensimmäisen vaiheen työt saatava valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Ensimmäisessä vaiheessa tehdään pienpuuston hoitoa ja isomman puuston kaatoa sekä viljelypalsta-alueen reunoilta, että niittyalueelta sekä tehdään pienpuuston hoito pääreitin varrelle. Lisäksi siirretään koneellisesti runkoja ja risuja mahdollisimman paljon jo kasoille odottamaan keväällä käynnistyvää haketusta.

Puita ei kaadeta lintujen pesintäkauden aikana

Puiden kaadot on tarkoitus tehdä tämän syksyn aikana, sillä kaupunki on sitoutunut noudattamaan lintujen pesintäkauden 1.4 – 31.7 ajan rauhoittamista Vartiosaaren puiden kaadon osalta.

Toinen vaihe käynnistyy keväällä, kun jäät ovat sulaneet ja saadaan taas miehet ja koneet saareen. Toisen vaiheen pääasialliset työt ovat niiden risujen ja runkojen kasaaminen joita syksyllä ei ehditty kasaamaan sekä kaiken sen materiaalin hakettaminen joka ei kelpaa saarelaisille polttopuuksi. Ne saarelaiset jotka haluavat polttopuuta tässä vaiheessa voivat olla yhteydessä vastaavaan luontomestariin Kari Vuosalmeen. Polttopuut ovat saarelaisille ilmaisia.

Hakkeet levitetään Vartiosaaren poluille kevään ja kesän aikana 2020

Kolmannessa vaiheessa kevään ja kesän 2020 aikana hake levitetään Vartiosaaren poluille polkusuunnitelman mukaisesti ja samassa yhteydessä käynnistyy suunniteltujen polkujen rakenteiden uudisrakentaminen ja kunnostaminen. Luontopolulle rakennetaan muutamaan vaikeimpaan kohtaan portaita ja pitkospuita. 

Työt on sovittu yhdessä Vartiosaariseuran ja asukasyhdistyksen kanssa sekä suunniteltu yhdessä Helsingin Merellisen työryhmän kanssa. Tämän syksyn aikana on pidetty useita maastokatselmuksia aiheen tiimoilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työn johto:
vastaava luontomestari Kari Vuosalmi
Helsingin kaupungin Stara
puh. 09 310 788 04

Töiden tilaus ja työn valvonta:
metsävastaava Vesa Koskikallio
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 38452

Kuvat

Kartta alueesta.
Kartta alueesta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme