Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Vasikkasaaren matkailu- ja virkistyspalvelujen kehittämiseen etsitään kumppaneita

Jaa
Helsingin kaupunki hakee kumppaneita Vasikkasaaren matkailu- ja virkistyspalvelujen kehittämiseen. Tavoitteena on saada saaren vapaille tonteille muun muassa majoitus-, ravintola- ja venesatamapalveluja. Kumppaneita etsitään hankkeiden rakentajiksi ja operoijiksi.
Vasikkasaari. (Kuva: 110th Street Productions)
Vasikkasaari. (Kuva: 110th Street Productions)

Kaupunki kutsuu hakemusten perusteella kumppaneita tekemään hankkeiden toteuttamiseen tähtäävää jatkosuunnittelua. Lisätietoa hakumenettelystä on saatavilla ilmoittautumisohjeessa ja sen liitteissä, jotka ovat luettavissa hakusivulla.

Vasikkasaari on noin 18 hehtaarin kokoinen saari Suomenlinnan ja Laajasalon välissä. Saarta on kunnostettu viime syksystä alkaen ja tänä kesänä kohde avattiin aiempaa laajempaan virkistyskäyttöön.

”Vasikkasaaren ensimmäinen kesä on sujunut hyvin. Toimintaa kuitenkin kehitetään saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella jatkuvasti”, merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula kertoo.

Saariston virkistyskäytön edistäminen on Helsingin kaupunkistrategiassa mainittu tavoite ja osa merellistä strategiaa. Kaupunginhallitus on 11. maaliskuuta 2019 hyväksynyt Helsingin merellisen strategian ja toimintaohjelman, jossa otetaan kantaa myös Vasikkasaaren kehittämiseen yhdeksi saaristomatkailun tähtikohteeksi.

Asemakaavan toteuttaminen on etenemässä myös muilta osin. Kaupunki on käynnistämässä Vasikkasaaren kunnallistekniikan ja virkistysalueiden laajemman kunnostuksen suunnittelun ensi vuonna.

”Asemakaavan päätavoite on avata Vasikkasaari nykyistäkin enemmän yleiseen virkistyskäyttöön. Saareen on kaavoitettu eri käyttäjäryhmille monenlaista toimintaa, joka toteutuessaan mahdollistaisi ympärivuotisen käytön ja julkisen liikenteen. Uusien palvelutoimintojen sijoittelussa on otettu huomioon saaren ainutlaatuinen maisema ja luonto sekä historiallisten rakenteiden jäänteet, jotka säilytetään osana kulttuuriympäristöä”, sanoo kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoituksen arkkitehti Henrik Ahola.

Kumppanihaun yhteyshenkilöt ovat tavattavissa Vasikkasaaren yhteysaluslaiturilla torstaina 22. elokuuta 2019 kello 10.30–11.30. Myös median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan kohteeseen.


Helsingin kaupungin merellinen strategia antaa saariston ja ranta-alueiden tarjonnan ja vetovoiman kehittämiselle suuntaviivat vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on parantaa merellisiä palveluja ja kohteiden saavutettavuutta, edistää merellisiä tapahtumia sekä jatkaa lähisaariston avaamista virkistyskäyttöön.

Sosiaalisessa mediassa
#merikuuluukaikille
#merihelsinki 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilkka Aaltonen, johtava tonttiasiamies, kaupunkiympäristön toimiala, tontit-yksikkö, puh. (09) 310 36441
Henrik Ahola, arkkitehti, kaupunkiympäristön toimiala, asemakaavoitus, puh. (09) 310 37202
Minttu Perttula, projektipäällikkö, kaupunginkanslian elinkeino-osasto, Helsingin merellinen strategia, puh. (09) 310 36171
Laura Itävaara, viestintäasiantuntija, kaupunginkanslian viestintäosasto, puh. 050 547 5706


Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)hel.fi

Kuvat

Vasikkasaari. (Kuva: 110th Street Productions)
Vasikkasaari. (Kuva: 110th Street Productions)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye