Suomen Vuokranantajat ry

Vastuu vuokra-asunnosta säilyy kesälomallakin – vältä vahingot ja ongelmatilanteet ennakoimalla

Jaa

Moni vuokra-asunto jää kesällä pidemmäksi aikaa tyhjilleen, kun asukas lähtee pidemmälle lomamatkalle tai vaikkapa kesätöihin toiselle paikkakunnalle. Voiko asunnon vuokrata vapaasti eteenpäin poissaolon ajaksi? Entä voiko kotivakuutuksen pistää tauolle, jos asunnossa ei asuta? Suomen Vuokranantajat ry:n neuvontalakimies Saara Penttilä kertoo, mitä kaikkea tilanteessa on syytä huomioida.

Vuokrasopimuksen velvoitteet eivät lomaile

Vuokrasopimus on sellaisenaan voimassa, vaikka asunto olisikin jonkin aikaa käyttämättä. Miltei kaikissa vuokrasopimuksissa edellytetään esimerkiksi vuokralaisen omaa kotivakuutusta. Sitä ei siis ole syytä laittaa poissaolon ajaksi tauolle.

Vuokralainen ei myöskään vapaudu vastuusta maksaa vesimaksuja, sillä ne perustuvat asunnossa normaalisti asuvien henkilöiden määrään. Kulutusperusteiseen vesilaskutukseen siirtyneissä taloyhtiöissä kulut voivat veden osalta luonnollisestikin pienentyä poissaolon aikana.

Asunnon edelleen vuokraaminen oman poissaolon ajaksi voi tuntua houkuttelevalta mahdollisuudelta, jos asuinkuluissa haluaa säästää. On kuitenkin muistettava, että jälleenvuokraus edellyttää aina vuokranantajan lupaa, olipa sitten kysymys viikonlopuksi majoittuvista Airbnb-vieraista tai asuntoon koko kesäksi tulevasta kaverista.

Poissaolosta kannattaa ilmoittaa vuokranantajalle matalalla kynnyksellä

Lain mukaan vuokralaisen tulee ilmoittaa vuokranantajalle, jos huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaa. Tällaisena pitkänä aikana voidaan pitää normaalia selvästi pidempää poissaoloa, kuten esimerkiksi yli kuukauden mittaista kesälomareissua. Jos poissaolon pituus yhtään mietityttää, ilmoitus on parempi tehdä kuin jättää tekemättä.

”Avoin keskustelu on yksi hyvän vuokrasuhteen kulmakivistä, eikä sitä ole syytä unohtaa kesälläkään”, Saara Penttilä muistuttaa.

Poissaolosta ilmoittaminenkaan ei poista vuokralaisen vastuuta asunnosta. Siitä on kuitenkin hyötyä, jos vuokranantaja on esimerkiksi aikeissa tehdä huoneistossa kunnossapitotöitä tai jos taloyhtiössä on meneillään jokin korjaushanke, joka edellyttää töiden tekemistä myös huoneistoissa.

Ennakoi, ennakoi ja vielä kerran ennakoi

Ennen asunnosta lähtemistä tulee aina sulkea pesukoneiden hanat ja tarkistaa palovaroittimen toimivuus. Palovaroittimen patterit osaavat usein loppua juuri kesällä, kun kukaan ei ole niitä vaihtamassa. Patterin loppumisesta muistuttava äänimerkki voi aiheuttaa naapureissa turhaa huolta ja närkästystä, mikä voitaisiin välttää pienellä vaivalla.

Monen kotivakuutuksen pikkupräntit sisältävät myös suojeluohjeet, joita on noudatettava, jos mielii saada korvauksen vahingosta. Ennen lomille lähtöä kannattaakin tarkistaa ohjeiden sisältö ja käydä asunto vielä kerran läpi, ettei vaikkapa ikkuna jää vahingossa auki tai kahvinkeitin päälle. Jos pakastimen haluaa kytkeä kesäksi pois päältä, on se syytä sulattaa valvotusti ennen lähtöä eikä jättää sulamaan yksin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrat nousivat Raumalla Poria enemmän – Porissa vuokralainen löytyi keskimäärin nopeammin4.7.2022 12:50:40 EEST | Tiedote

Sekä Pori että Rauma kärsivät negatiivisesta väestönkehityksestä ja työvoiman saatavuudesta. Ilmiö heijastuu myös vuokra-asuntomarkkinoille. Vaikka Porissa asukkaat vuokra-asuntoihin löytyvät varsin nopeasti, vuokrataso on säilynyt lähes ennallaan viime vuosien aikana. Raumalaisasuntoihin vuokralaisia etsitään selvästi pidempään, mutta vuokrat ovat nousseet Poria enemmän. Aiheeseen on pureuduttu Suomen Vuokranantajien tuoreessa vuokramarkkinakatsauksessa.

Vaasa ja Kokkola nousussa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Seinäjoen sijoitus laski4.7.2022 08:44:41 EEST | Tiedote

Vaasa ja Kokkola paransivat sijoitustaan Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa, jossa arvioidaan kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta pidemmällä aikavälillä. Seinäjoen sijoitus puolestaan laski, ja kaupunki pärjäsi vertailussa heikoiten kaikista pohjalaismaakuuntien keskuskaupungeista. Viimeisen vuoden aikana vuokrat ovat nousseet nopeimmin Kokkolassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme