Suomen Kennelliitto ry

Vastuullinen koiran hankinta esillä SuomiAreenassa

Jaa
Syksyllä eduskuntaan odotettavaa eläinten hyvinvointilakia silmällä pitäen Suomen Kennelliitto tuo tällä viikolla Porissa järjestettävässä SuomiAreenassa esille vastuullista koiran hankintaa ja -pitoa. Lisäksemme tarjolla on tietoa koiranomistajan digitaalisista palveluista ja uudemmistakin koiraharrastuksista.
Aino Pikkusaari
Aino Pikkusaari

Torstaina 19.7. kello 13.00 torin MTV3-lavalla Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen keskustelee eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun (sd) kanssa siitä, miten laittoman koirakaupan riskejä myös ihmisten terveydelle voitaisiin suitsia. Torivartin juontaa toimittaja, mediayrittäjä Eeva Lehtimäki.

Pentutehtailussa ja koirien salakuljetuksessa on kyse kansainvälisestä järjestäytyneestä rikollisuudesta, jonka kasvusta ollaan huolissaan sekä Euroopan unionissa että Suomen viranomaisten keskuudessa. Pentutehtailussa koirien kasvatusolot eivät täytä eläinsuojelulain eivätkä Kennelliiton kasvattajasitoumuksen vaatimuksia, jolloin koiria teetetään emän ja pentujen hyvinvoinnin vastaisesti, pentuja ei rokoteta, niillä ei teetetä terveystutkimuksia eikä koirilla harrasteta.

Koiraa ei koskaan tule hankkia netistä tai epämääräisistä oloista. Pentutehtailija tavoittelee vain rahallista tuottoa koirien hyvinvoinnista ja terveydestä välittämättä. Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään silloin, jos koiraa tarjotaan heti mukaan. Pentutehtailijalla on kiire myydä koira ennen kuin mahdolliset sairaudet tulevat ilmi. Vastuullinen kasvattaja sen sijaan pyrkii varmistamaan, että oikea koira saa juuri sille oikean kodin. Sen vuoksi hän saattaa tentata omistajaehdokasta tiukastikin.

Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti läpivalaisevat koiran alkuperän

Pentutehtailu ja laiton koirakauppa vaarantavat sekä koirien että ihmisten hyvinvointia, koska laittomasti tai epäeettisesti tuotettujen pentujen terveydentilasta, tarttuvista taudeista ja bakteereista sekä koirien luonteesta ei voida tietää mitään. Valtaosassa Euroopan unionin jäsenmaita ongelmiin on pyritty vastaamaan säätämällä kaikkien koirien tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä.

Suomen Kennelliitto on esittänyt, että Suomen tulisi tässäkin asiassa seurata länsieurooppalaista kehitystä. Tilastokeskuksen vuoden 2016 kuluttajatutkimuksen arvion mukaan Suomessa on 700 000 koiraa. Suomen Kennelliiton rekisterissä elossa olevia koiria on noin 530 000.

Teltalla tietoa koiraharrastuksista

Suomen Kennelliitto tuo SuomiAreenassa tunnetuksi myös uudempia koiraharrastuksia. Päräyttävän alun torstain Torivarttiin tuovat koiratanssija Sini Eriksson ja shetlanninlammaskoira Zelda. Nousussa olevan koiratanssin PM-kisat järjestetään joulukuussa Helsingissä.

Suomen Kennelliiton löytää torstaina ja perjantaina SuomiAreenan Kansalaistoripaikalta 42b. Asiantuntijoidemme kanssa voi keskustella koiriin liittyvistä asioista ja perehtyä OmaKoira-mobiilisovellukseen. Lisäksi teltalla voi tutustua niin koirille kuin ihmisille antoisaan kaveri- ja lukukoiratoimintaan. Helteen vuoksi koirat jäävät tällä kertaa kotiin, mutta Satakunnan kennelpiirin vapaaehtoiset ovat mukana kertomassa harrastuksestaan.

Yhteyshenkilöt

Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897


Erika Keppola
yhteiskuntasuhteiden koordinaattori, Suomen Kennelliitto ry
erika.keppola@kennelliitto.fi
044 565 1808

Kuvat

Aino Pikkusaari
Aino Pikkusaari
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on Pohjoismaiden vanhin valtakunnallinen koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä yli 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye