The Other Danish Guy / Lähde & Co Oy

Vastuullinen kuluttaminen on ihmisten vastaisku tyhmille poliittisille päätöksille

Jaa
Kun suomalainen alusvaatebrändi ilmoittaa haluavansa tyhjentää meret muoviroskasta kalsari kerrallaan, on helppo hymähtää suuruudenhullulta kuulostavalta idealle. the other danish guyn perustaja ja toimitusjohtaja Tommi Lähde on kuitenkin tosissaan: ”Jos oikeasti haluaa saada aikaan ison muutoksen, siitä on tehtävä kaupallista”, alleviivaa Lähde.

Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa väitöskirjaansa yritysvastuusta ja vastuullisesta kuluttamisesta valmisteleva Sonja Lahtinen vahvistaa Lähteen pohdinnat: ”Eettinen kuluttajuus on yksi modernin kuluttamisen muoto. Vastuullisten brändien tuleminen markkinoille tekee valveutuneille kuluttajille helpommaksi parempien tekojen tekemisen kestävämmän tulevaisuuden puolesta”, Lahtinen avaa. 

”Viime aikaiset poliittiset käänteet saattavat lisätä kuluttaja-kansalaisten tarvetta vahvistaa ja hyödyntää omia vaikuttamismahdollisuuksiaan sekä omaan että maapallon tulevaisuuteen. Omaan tutkimukseeni viitaten yritykset ovat avainroolissa vastuullisen kuluttamisen valtavirtaistumisessa, ja tulevaisuudessa toivoisin näkeväni yhä enemmän suomalaisia brändejä, jotka tunnistavat tämän roolin, haluavat kantaa sen mukana tulevan vastuun.”

YK:n arvion mukaan tarvitsemme yhteensä kolmen maapallon luonnonvarat käyttöömme vuoteen 2050 mennessä, mikäli kuluttaminen jatkuu nykyisellä vauhdilla ja nykyisessä muodossaan. Yhdysvaltalainen EPA (Environmental Protection Agency) on puolestaan selvittänyt, että tekstiilijätettä syntyy vuositasolla yli 15 miljoonaa tonnia, joista vain runsaat 2 miljoonaa tonnia palaa uudelleen

”Vastustan kertakäyttökulttuuria ja vaikka alushousujen ei ole tarkoitus kestää isältä pojalle, laadun pitää olla premium-plus. Vastuulliselle kuluttajalle hinta on ongelma vain, jos arvo puuttuu”, Lähde painottaa. the other danish guyn vaatteet tehdään kierrätetystä nylonista, jonka valmistamiseen on käytetty muun muassa valtameristä kerättyjä hylättyjä kalaverkkoja. ”Kyse on teknisestä materiaalista, joka hengittää ja siirtää kosteuden pois iholta. Mielikuvat pistelevästä eko-vaattesta voi sivuuttaa”, sanoo Lähde.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.the other danish guy™ – Underwear reimaginedSiirry videokanavalle

Yhteyshenkilöt

Tommi Lähde
040 7345793


Sonja Lahtinen
040 7305725

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

The Other Danish Guy / Lähde & Co Oy
The Other Danish Guy / Lähde & Co Oy
Karjakatu 37
20520 Turku

https://theotherdanishguy.com/
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye