Ilmarinen

Vastuullista vaikuttamista pohjoismaisella yhteistyöllä

Jaa
Ilmarinen vaikuttaa osana Nordic Engagement Cooperation (NEC) -sijoittajayhteistyötä sellaisiin yhtiöihin, joiden toimintaan yhteistyön jäsenet haluavat parannuksia. Viime vuonna NEC-yhteistyön kautta vaikutettiin yhteentoista yritykseen.

Ilmarinen on ollut mukana Nordic Engagement Cooperation -yhteistyössä vuodesta 2008 lähtien.NEC-yhteistyöhön kuuluvat Ilmarisen lisäksi norjalainen KLP, ruotsalainen Folksam ja uusimpana jäsenenä viime vuonna liittynyt tanskalainen PFA. NEC-yhteistyö vaikuttaa yrityksiin, joiden toiminnassa ilmenee haasteista liittyen ympäristöasioihin, sosiaalisiin kysymyksiin tai hyvään hallintoon. NEC:in jäsenet hallinnoivat vuoden 2017 lopussa yhteensä noin 226 miljardin euron sijoitusvarallisuutta.

NEC-yhteistyössä vaikuttamisen fokuslistalle otetaan pääsääntöisesti yrityksiä, joissa kaikilla jäsenillä on sijoituksia. Vuosien varrella NEC:ille on kehittynyt aktiivisesta omistajuudesta hyvä yhteisymmärrys ja yhteinen toimintatapa vaikuttamisen kohteeksi valittavien yritysten tunnistamiseen sekä työkaluja vaikuttamistavoitteiden saavuttamiseen.

–NEC:in kautta Ilmarinen, Folksam, KLP ja PFA yhdistävät resurssinsa vaikuttaakseen muihin kuin pohjoismaalaisiin yrityksiin. Yhteinen vaikuttaminen lisää painoarvoa ja on tehokasta myös yritysten näkökulmasta, sillä ne voivat käydä yhtä keskustelua neljän erillisen sijaan, sanoo Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen senior-analyytikko Tiina Landau.

Vaikuttamisprosessit vuonna 2017

Vuonna 2017 Ilmarinen oli NEC-yhteistyön kautta vaikuttamassa yhteentoista yritykseen. NEC tekee vaikuttamista yhteistyössä vastuulliseen sijoittamiseen liittyviä palveluita tuottavan Global Engagement Services -yhtiön (GES) kanssa.

Vaikuttamisprosesseista yksi, ranskalaiseen rakennusyhtiö Vinciin liittyvä, päättyi viime vuonna. Vincin kanssa keskusteltiin kahden vuoden ajan työntekijöiden oikeuksien kunnioittamisesta Qatarissa. Vinci osoitti sijoittajille sitoutumisensa työntekijöiden oikeuksien kunnioittamiseen, omaksui parhaiden käytäntöjen mukaiset julkiset periaatteet ja otti käyttöön asianmukaiset järjestelmät niiden toteuttamiseksi käytännössä.

Merkittävää edistymistä tapahtui myös australialais-brittiläiseen kaivosyhtiö BHP Billitoniin kohdistuvassa vaikuttamisprosessissa. Prosessi sai alkunsa kaivoksen yhteydessä olevan Fundão -padon murtumisesta, mikä aiheutti tuhoa. BHP Billiton toimi tehokkaasti onnettomuuden jälkeisessä hätäavussa ja on sen jälkeen myös kehittänyt 41 sosioekonomista ja ympäristöön keskittyvää parannusohjelmaa.

Viime vuonna fokuslistalle lisättiin kolme uutta tapausta:

  1. Kanadalainen energiayhtiö Enbridge: alkuperäiskansan oikeuksien kunnioittaminen öljyputken rakentamisen yhteydessä.
  2. Sveitsiläinen lääkealan yritys Novartis: korruptiosyytökset useissa eri maissa.
  3. Yhdysvaltalainen vähittäiskauppayritys L Brands: kestävän kehityksen mukaisen puuvillan käyttö sekä alihankintaketjun vastuullisuuden hallinta.

Tekstiiliteollisuudesta uusi vaikuttamisen teema

NEC:n uusi vaikuttamisen teema on vuodesta 2017 alkaen tekstiiliteollisuus, keskittyen erityisesti puuvillan kestävään tuotantoon ja alihankintaketjun hallintaan tekstiiliteollisuudessa. Puuvillan tuotannossa työskentelevien työoloissa on usein havaittu puutteita. Perinteinen puuviljanviljely aiheuttaa usein vakavia ympäristövaikutuksia. Vaikuttamisten tavoitteena on lisätä kestävästi tuotetun puuvillan käyttöä ja hankintaketjujen läpinäkyvyyttä.

– NEC:in kautta tehtävä vaikuttaminen on tärkeä osa vastuullisen sijoittamisen prosessiamme. Osallistuin viime vuonna myös NEC:n yhdistymisen vapautta koskevaan vaikuttamismatkaan Saksaan Deutsche Postin pääkonttorille.Keskustelemme vastuullisuusasioista NEC-yhteistyön lisäksi suoraan muidenkin omistamiemme yhtiöiden johdon ja tarvittaessa hallituksen kanssa, sanoo Tiina Landau.

Lisätietoja NEC:in kautta tehtävästä vaikuttamistyöstä saa NEC:in vuosikertomuksesta. Ilmarinen julkaisee tässä kuussa oman, GRI-standardia noudattavan yritysvastuuraporttinsa.

Lisätietoja:

Tiina Landau, vastuullisen sijoittamisen senior-analyytikko, p. 045 671 1286

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye