EcoReal Oy

Vastuullisuus luo kasvua: EcoReal kasvoi energiaremonttien startupista kasvuyritykseksi ja poisti 60 000 tCO2 päästöjä ilmakehästä

Jaa
Tässä on EcoRealin kolmen vuoden hiilikädenjälki: 60 000 tonnia hiilidioksidia pois ilmakehästä. Näin paljon EcoReal on vähentänyt asiakasyritystensä elinkaarenaikaisia päästöjä kolmen vuoden aikana.
EcoRealin toimistusjohtaja Janne Rytkönen odottaa yhtiön kasvavan yhtä nopeasti myös seuraavan kolmen vuoden aikana.
EcoRealin toimistusjohtaja Janne Rytkönen odottaa yhtiön kasvavan yhtä nopeasti myös seuraavan kolmen vuoden aikana.

”Meillä on iso hiilikädenjälki ja olen suuresti kiitollinen asiakkaillemme, että he ovat luottaneet meihin ja tehneet työtä kanssamme”, EcoRealin toimitusjohtaja Janne Rytkönen sanoo. 

Energiatehokkuuden ja vastuullisuuden palveluyritys EcoReal täyttää tänään kolme vuotta. Sinä aikana yhtiö on kasvanut neljän hengen startupista 30 hengen kasvuyritykseksi. Pelkästään kuluvan vuoden aikana henkilöstön määrä on kasvanut yli 50 prosenttia. Liikevaihto on kasvanut samaa vauhtia ja ylittänee neljä miljoonaa euroa vuonna 2019. 

”Vastuullisuus luo nyt kasvua”, Rytkönen sanoo.

EcoRealin toiminnan tarkoitus on pienentää ilmastopäästöjä ja varmistaa ihmisten terveelliset olosuhteet. Kiinteistöjen energiatehokkuuden lisäksi yhtiön palvelutarjonta on laajentunut kattamaan rakennuttamisen, teknisen manageerauksen ja vastuullisuuden palveluita. 

Yritys laatii myös kansainvälisen standardin mukaisia GRI-vastuullisuusraportteja kaikille toimialoille.

EcoRealin Helsingin toimipiste on vielä jonkin aikaa Käpylässä, mutta yhtiö muuttaa uusiin suurempiin toimitiloihin Pasilan Triplaan alkuvuodesta 2020. Yhtiöllä on toinen toimipiste Tampereen keskustassa ja kolmannen toimipisteen avaamista Turkuun suunnitellaan.

”Ilman edistyksellisiä asiakkaitamme näin nopea kasvu ei olisi ollut mahdollista. Palvelutarjonnan laajentaminen on usein lähtenyt liikkeelle asiakkaan ehdotuksesta. Olen myös tavattoman ylpeä asiantuntevista työntekijöistämme, jotka tekevät päämäärätietoisesti ja tinkimättömästi töitä niin asiakkaiden kuin ympäristön eteen”, toimitusjohtaja Janne Rytkönen sanoo.

60 000 tonnin CO2-päästövähennys vastaa noin 100 000 kerrostalokaksion vuotuista energiankulutusta.

Lisätietoja:

EcoReal Oy, toimitusjohtaja Janne Rytkönen, p. 040 532 2261
EcoReal Oy, viestintäpäällikkö Outi Toivanen-Visti, p. 045 351 8807

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

EcoReal Oy
toimitusjohtaja
Janne Rytkönen
p. 040 532 2261


EcoReal Oy
viestintäpäällikkö
Outi Toivanen-Visti
p. 045 351 8807

Kuvat

EcoRealin toimistusjohtaja Janne Rytkönen odottaa yhtiön kasvavan yhtä nopeasti myös seuraavan kolmen vuoden aikana.
EcoRealin toimistusjohtaja Janne Rytkönen odottaa yhtiön kasvavan yhtä nopeasti myös seuraavan kolmen vuoden aikana.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EcoReal Oy
EcoReal Oy
Firdonkatu 2 T 84
00520 Helsinki

http://www.ecoreal.fi

EcoReal Oy on palveluyritys, joka pienentää asiakkaiden energiakuluja sekä nostaa kiinteistöjen arvoa tuottamalla energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian kokonaispalveluita vastuullisesti, luotettavasti ja tehokkaasti. Yhtiön asiantuntijoilla on monipuolinen osaaminen sekä pitkä kokemus kiinteistöjen rakennuttamisesta, ylläpidosta ja yritysvastuusta. www.ecoreal.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EcoReal Oy

Nimitysuutinen: Jukka Holopainen ylläpitopalveluiden johtajaksi2.4.2020 08:32:00 EEST | Tiedote

EcoReal kasvattaa kiinteistöjen teknisen manageerauksen palveluita ja on nimittänyt diplomi-insinööri Jukka Holopaisen johtamaan ylläpitopalveluita. Hän on toiminut aiemmin Lassila & Tikanojalla pääkaupunkiseudun kiinteistötekniikan aluejohtajana. Sitä ennen hän toimi muun muassa ISS Palveluissa ylläpitopalveluiden eri tehtävissä. ”Odotan, että saan kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa kiinteistöjä viihtyisiksi, turvallisiksi ja energiatehokkaammiksi. Ylläpitopalvelut ovat tulleet tutuiksi jo aiemmin, mutta EcoRealin tarjonnan laajuus pääsi yllättämään minut. Energiatehokkuuden lisäksi EcoRealin vahvuus on vastuullisuus. Uudessa tehtävässä haluan tutustua kollegoihin ja asiakkaisiin sekä kehittää ylläpitopalveluita heidän kanssaan”, Holopainen sanoo. Kiinteistöjen tekninen manageeraus on kiinteistöjen jatkuvan ylläpidon ja rakennuttamisen johtamista. Tekninen manageri varmistaa, että kiinteistöä hoidetaan asianmukaisesti ja laadukkaasti. Tekninen manageeraus on tärkeä osa kiinteistöjen

Asiakkaat entistä tyytyväisempiä EcoRealin palveluihin24.1.2020 09:14:20 EET | Tiedote

EcoRealin asiakastyytyväisyyttä kuvaavan NPS-indeksin arvo nousi viime syksyn asiakastyytyväisyyskyselyssä luvusta 69 lukuun 74. NPS-indeksi kertoo, kuinka suurella todennäköisyydellä asiakkaat suosittelisivat EcoRealin palveluita. Arvoja, jotka ylittävät 40, pidetään yleisesti hyvinä. EcoRealin uusin tulos on siis huippuluokkaa. ”Olemme erittäin kiitollisia asiakkaillemme, jotka luottavat meihin ja joiden kanssa olemme saaneet tehdä mielenkiintoisia projekteja. Tästä on mukava lähteä rakentamaan uusia projekteja tämän vuoden aikana”, kertoo EcoRealin toimitusjohtaja Janne Rytkönen. Asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella asiakkaat olivat erityisen tyytyväisiä henkilöstömme ammattitaitoon, asiantuntemukseen ja palveluasenteeseen. EcoRealin kanssa tehdyt projektit koettiin hyödyllisiksi ja lisäarvoa tuottaviksi. EcoRealin palvelutarjontaa on laajennettu viime aikoina kiinteistöjen ympäristöluokituksiin (BREEAM In-Use) ja hiilijalanjäljen laskentaan. Myös teknisen manageerauksen palveluja

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye