Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

VATT:n tutkimus: Yhteisöveron lasku ei lisännyt investointeja, mutta vauhditti pienten osakeyhtiöiden kasvua

Jaa
Suomessa alennettiin yhteisöverokantoja vuosina 2012-2014 yhteensä kuusi prosenttiyksikköä eli 26 prosentista 20 prosenttiin. Veronalennusten yhtenä tavoitteena oli lisätä investointeja, mutta VATT:n tutkijaryhmän tuoreen tutkimuksen mukaan tämä tavoite ei toteutunut pienissä ja keskisuurissa osakeyhtiöissä, joita on yli 90 prosenttia kaikista Suomen yrityksistä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkijoiden Jarkko Harjun, Aliisa Koivisto ja Tuomas Matikan tuore tutkimus on ensimmäinen, jossa yhteisöveron alentamisen vaikutuksia investointeihin ja kasvuun on tutkittu suomalaisella yritystason rekisteriaineistolla. Tutkimuksessa keskityttiin pieniin ja keskisuurin osakeyhtiöihin, koska ne ovat tärkeitä talous- ja työllisyyskehityksen ajureita.

Veronalennuksilla ei ollut vaikutusta pienten ja keskisuurten osakeyhtiöiden investointeihin, mutta uudistus vauhditti jonkin verran liikevaihdon ja liiketoiminnan kasvua, tiivistävät tutkijat päätuloksen.

Yritysten kassavarallisuus lisääntyi veronalennusten ansiosta. Se mahdollisti liikevaihdon kasvattamisen etenkin niissä yrityksissä, joilla oli kassavarojen rajallisuuden takia ennen veronalennuksia vähemmän mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa, mutta samalla käyttämätöntä potentiaalia kasvattaa liikevaihtoa ja liiketoiminnan volyymia. Liikevaihto kasvoi veronalennusten ansiosta 1,6 prosenttia ja muuttuvat kulut 1,6 prosenttia. Se kertoo mahdollisuudesta kasvattaa yritysten taloudellista toimintaa.

Veronalennusten vaikutukset liikevaihtoon olivat suurempia niissä osakeyhtiöissä, joissa yrityksen pääomistaja on itse aktiivisesti mukana yritystoiminnassa johtavassa operatiivisessa asemassa. Sen sijaan veronalennuksilla ei ollut yhtä merkittäviä vaikutuksia varakkaiden ja vanhempien yritysten kohdalla, erittelevät Harju, Koivisto ja Matikka tutkimuksensa havaintoja.

Verokannustimet olisikin tutkijakolmikon mukaan tehokasta kohdentaa koko yrityskenttää tarkemmin, vaikka se onkin vaikeammin toteutettavissa. Kaikille yrityksille suunnatut veronalennukset ovat kansainvälisen tuoreen tutkimusnäytön perusteella melko tehoton tapa vaikuttaa suurempien, vanhempien ja kassavarallisuudeltaan rikkaiden yritysten kasvuun tai toiminnan laajenemiseen.

Vertaisarvioitu tutkimus on julkaistu Journal of Public Economics -journaalissa. Yhteisöverotutkimus liittyy vuoden 2022 alussa käynnistyneen Suomen Akatemian rahoittaman Verotutkimuksen huippuyksikön työhön. Huippuyksikössä ovat mukana Tampereen yliopisto, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Helsingin yliopisto. Huippuyksikön avajaisia vietetään 1.9. – 2.9.2022 Tampereen yliopistolla, jossa keynote-puhujana on kansainvälisen verotutkimuksen uranuurtaja, Michiganin yliopiston professori Joel Slemrod.

Tiedotetta koskee embargo, joka on voimassa to 1.9. klo 01.00. asti. 

Lisätietoja:

Tuomas Matikka, johtava tutkija / VATT (puh. +358 295 519 461, s-posti tuomas.matikka@vatt.fi)

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Arkadiankatu 7
00100 HELSINKI

https://vatt.fi

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa.

Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

Tulanet: Kehysriihen T&K-rahoituksen lisäykset tulevat tarpeeseen – tutkimuslaitosten post doc -ohjelmaan tulossa 40 miljoonaa euroa17.4.2024 16:16:13 EEST | Tiedote

Hallitus päätti eilen 16. huhtikuuta päättyneessä kehysriihessä muun muassa valtion tutkimuslaitosten post doc -ohjelmasta, jonka rahoituksella palkattaisiin yhteentoista valtion tutkimuslaitokseen 85 tutkijatohtoria vuosina 2025–2028. ”Olemme tyytyväisiä päätökseen”, sanoo Mikael Collan, VATT:n ylijohtaja ja valtion tutkimuslaitoksia edustavan Tulanetin puheenjohtaja.

VATT: Makeisvero ohjasi kulutusta terveellisemmäksi vain virvoitusjuomien osalta8.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Makeisvero ja siitä seuranneet korkeammat hinnat eivät vähentäneet makeisten ja jäätelön kulutusta, vahvistaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n uusi tutkimusraportti. ”Sen sijaan virvoitusjuomissa sokerillisten juomien korotettu vero ohjasi kulutusta voimakkaasti sokerittomiin juomiin”, sanoo VATT:n ja Verotutkimuksen huippuyksikkö FIT:n tutkimusprofessori Tuomas Kosonen.

Tulanet: Kehysriihessä T&K-rahoitusta satsattava post doc -ohjelmaan – 60 miljoonalla eurolla halutaan lisätä tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä26.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Valtion tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet ehdottaa, että T&K-rahoitusta suunnataan huhtikuun kehysriihessä uuteen post doc -ohjelmaan. “60 miljoonalla eurolla saamme luotua 120 uutta määräaikaista tutkijatohtorin paikkaa, joissa toimitaan läheisessä yhteistyössä etenkin elinkeinoelämän kanssa”, sanoo Tulanet-verkoston puheenjohtaja, VATT:n ylijohtaja Mikael Collan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye