Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

VATT:n tutkimusjohtaja Essi Eerola siirtyy Suomen Pankkiin – Seppo Kari vt. tutkimusjohtajaksi

Jaa
Vuodesta 2016 VATT:n tutkimusjohtajana toiminut Essi Eerola on nimitetty Suomen Pankin kotimaisen talouspolitiikan vaikuttamisen prosessin päälliköksi. VATT:n vt. tutkimusjohtajaksi on nimitetty Seppo Kari.

VATT:n tutkimusjohtaja, VTT Essi Eerola on nimitetty 15.8.2022 alkaen Suomen Pankin kotimaisen talouspolitiikan vaikuttamisen prosessin päälliköksi viiden vuoden määräajaksi. Prosessipäällikkö raportoi tehtävässään johtokunnan puheenjohtajalle, pääjohtaja Olli Rehnille. Eerolasta tulee myös rahapolitiikka- ja tutkimusosaston johtoryhmän jäsen.

Essi Eerola on työskennellyt VATT:ssa vuodesta 2016 tutkimusjohtajana. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Suomen Pankissa neuvonantajana, VATT:ssa johtavana ekonomistina sekä Helsingin yliopistossa eri tutkimus- ja opetustehtävissä.

VATT:n vt. tutkimusjohtajaksi on nimitetty KTT, johtava tutkija Seppo Kari. Hän toiminut VATT:ssa Yritystoiminnan verotus ja sääntely -tutkimusteeman vetäjänä ja sitä ennen tutkimusjohtajana vuosina 2006-2016. Seppo Karin tutkimusalaa ovat veropolitiikan kysymykset, erityisalueena yritys- ja pääomaverotus sekä kansainvälinen verotus.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Arkadiankatu 7
00100 HELSINKI

https://vatt.fi

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa.

Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

VATT: Makeisvero ohjasi kulutusta terveellisemmäksi vain virvoitusjuomien osalta8.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Makeisvero ja siitä seuranneet korkeammat hinnat eivät vähentäneet makeisten ja jäätelön kulutusta, vahvistaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n uusi tutkimusraportti. ”Sen sijaan virvoitusjuomissa sokerillisten juomien korotettu vero ohjasi kulutusta voimakkaasti sokerittomiin juomiin”, sanoo VATT:n ja Verotutkimuksen huippuyksikkö FIT:n tutkimusprofessori Tuomas Kosonen.

Tulanet: Kehysriihessä T&K-rahoitusta satsattava post doc -ohjelmaan – 60 miljoonalla eurolla halutaan lisätä tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä26.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Valtion tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet ehdottaa, että T&K-rahoitusta suunnataan huhtikuun kehysriihessä uuteen post doc -ohjelmaan. “60 miljoonalla eurolla saamme luotua 120 uutta määräaikaista tutkijatohtorin paikkaa, joissa toimitaan läheisessä yhteistyössä etenkin elinkeinoelämän kanssa”, sanoo Tulanet-verkoston puheenjohtaja, VATT:n ylijohtaja Mikael Collan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye