Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vauhdittajat lisäävät liikettä lapsien päivään

Jaa

Palosaaren päiväkodissa on kaivettu puolapuut esiin, tehty käytävälle sählytilaa sekä leikitään yhä suunnitelmallisemmin liikunnallisia leikkejä. Päiväkoti on yksi piloteista Vaasan kaupungin hankkeessa, jonka tärkeimpänä tavoitteena on lisätä liikettä alle kouluikäisten arkeen, niin päiväkodissa kuin kotonakin.

Palosaaren päiväkoti on yksi hankkeen pilottipäiväkodeista. Kuva: Susanna Saari
Palosaaren päiväkoti on yksi hankkeen pilottipäiväkodeista. Kuva: Susanna Saari

Käynnissä on kolmivuotisen projektin ensimmäinen vuosi. Aluksi mukana on neljä vaasalaista päiväkotia: Palosaaren päiväkoti, Alkulan päiväkoti, Gerby daghem ja Malmögårdens daghem.

Palosaarella liikunnallisuus liitetään nyt suunnitelmallisemmin osaksi esimerkiksi ulkoilua.

- Kun pienemmät lapset lähtevät ulos, juoksevat kaikki ensin ympäri pihaa ja halaavat puita. Vasta sitten, hieman hengästyneinä, kaivetaan lelut esiin ja aletaan perinteisempiin pihapuuhiin. Ainahan meillä on ollut liikunnallisia leikkejä, mutta nyt liikunta on tiedostetummin mukana toiminnassa, kuvailee varhaiskasvatuksen opettaja Marjukka Kuusisto.

Kaikki Vaasan varhaiskasvatusyksiköt mukaan

Koordinaattori Jessie Koivunen kertoo, että hankkeen ensimmäisenä vuotena kerätään kokemuksia pilottipäiväkodeista, ja toisena vuotena toimintaan pyritään saamaan mukaan puolet kaikista Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksen yksiköistä.

- Kolmantena vuonna tavoite on, että mukana toiminnassa ovat jo kaikki yksiköt.

Pilottipäiväkodeissa jokaisen ryhmän henkilökunnasta on valittu vauhdittaja, joka saa koulutusta ja vie tietotaitoa eteenpäin ryhmän muille aikuisille. Näin halutaan juurruttaa hyväksi todetut menetelmät osaksi päiväkotien arkea.

Syksyn aikana pilottipäiväkoteihin on tulossa myös välinekasseja, jotka sisältävät lasten iästä riippuen välineitä esimerkiksi jonglööraukseen ja tasapainoiluun, sisäpeleihin ja ulkoiluun.

- Välineiksi on valittu sellaisia, joita päiväkodeilla ei vielä ole, esimerkiksi mahalauta, kertoo varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja vauhdittaja Riika Koskela Palosaaren päiväkodista.

Vanhemmat mukaan liikuttamaan

Myös vanhempia osallistetaan hankkeen avulla lasten liikuttamiseen. Pilottipäiväkoteihin on tulossa porteille postilaatikot, josta perhe voi päiväkotiin tullessaan poimia liikuntakortin. Kortissa on vinkki, miten siirtyä portilta päiväkodin ovelle.

- Liikkua voi esimerkiksi takaperin tai pomppimalla. Monesti aamuisin on kiire, mutta haluamme näillä korteilla kannustaa pieneen liikuntahetkeen aamun kiireessäkin, Jessie Koivunen innostaa.

Kaikille alle kouluikäisille vaasalaisille tarjotaan tulevan talven aikana myös mahdollisuuksia tutustua vapaa-ajallaan eri liikuntalajeihin maksutta.

Hankkeen ensimmäiselle vuodelle on saatu rahoitusta Aluehallintovirastolta 43 000 euroa. Hankkeen kokonaiskustannuksista puolet katetaan AVI:n rahoituksella ja puolet kaupungin omalla rahalla.

Yhteyshenkilöt

Koordinaattori Jessie Koivunen, puh. 040 586 2804, jessie.koivunen@vaasa.fi

Kuvat

Palosaaren päiväkoti on yksi hankkeen pilottipäiväkodeista. Kuva: Susanna Saari
Palosaaren päiväkoti on yksi hankkeen pilottipäiväkodeista. Kuva: Susanna Saari
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme