Veikkaus Oy

Vedonlyöjille mannaa MM-kisoista: Ronaldo, Etelä-Korea ja Ranska siivittivät muhkeisiin kertoimiin

Jaa
Jalkapallon MM-kisoihin liittynyt Veikkauksen monipuolinen pelitarjonta kiinnosti suurta joukkoa suomalaisia vedonlyöjiä.

Edelliset ennätykset menivät rikki niin asiakasmäärillä kuin pelivaihdoilla mitattuna.

- Jopa 400 000 suomalaista pelasi MM-jalkapallon vedonlyöntikohteita. Asiakasmäärässä kasvua mitattiin yli kolmannes edellisiin lajin arvokisoihin verrattuna, mikä oli loistava tulos, iloitsee Veikkauksen johtaja Sami Kauhanen.

- MM-kisoja pelattiin kokonaisuudessaan 35 miljoonalla eurolla. Kasvua kaksi vuotta sitten pelattuihin Ranskan EM-kisoihin tuli lähes 20 prosenttia.

Kisojen suurin kerroin, peräti 3 801 596, toteutui Supermonivedossa 27.6. Kierroksen suurimpina yllätyksinä olivat Ruotsi 3-0-voitto Meksikosta sekä koko kisojen isoin jymypommi, Etelä-Korean 2-0-voitto hallitsevasta mestarista Saksasta. Muut tulokset olivat Serbia-Brasilia 0-2 ja Sveitsi-Costa Rica 2-2.

Toiseksi suurin kerroin osui niin ikään Supermonivedosta rivillä Serbia-Sveitsi 1-2, Belgia-Tunisia 5-2, Etelä-Korea-Meksiko 1-2 ja Saksa-Ruotsi 2-1. Kertoimeksi tuli lopulta 300 071.

Tulosvedossa suurin kerroin oli 183. Se tuli ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelusta, jossa Ranska kaatoi Argentiinan 4-3. Belgian ja Tunisian 5-2 päättyneessä pelissä kerroin oli 123 ja finaaliottelussa Ranska-Belgia (4-2) 91,81.

Myös livevedossa Veikkauksen pelaajat pääsivät kiinni meheviin kohteisiin.

Cristiano Ronaldon maalinteko kartutti hyvin asiakkaiden kukkaroja kisojen alussa Espanjaa vastaan. Ensin mieheen luottaneet saivat vedon kiinni 44 minuutin kohdalla siitä, että Ronaldo tekee ensimmäisellä puoliajalla ”2 maalia tai enemmän” kertoimella 21. Ronaldo iski ottelun loppuhetkillä vielä vaparin sisään. Hattutemppuun tuolloin luottaneet palkittiin kertoimella 14.

Etelä-Korea iski sensaatiomaisesti Saksan laulukuoroon alkusarjassa ja sinetöi voittonsa loppuminuuttien 2-0 -maalilla. Sille tulemalle oli pelissä saatavissa kerroin 30.

Japani johti ottelua ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelua Belgiaa vastaan yllätyksellisesti 2-0, kun ottelua oli reilu 20 minuuttia jäljellä. Belgian jatkopaikasta oli tuolloin tarjolla mehevä kerroin. Siihen myös moni tarttui ja pääsi rahastamaan panoksensa peräti 21 kertaisena takaisin. Belgia voitti ottelun viime hetkien maalillaan 3-2 ja eteni lopulta kisoissa pronssille saakka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye