Veikkaus

Veikkauksen tilasto paljastaa: Ruokolahti, Kempele, Haapavesi, Hamina ja Forssa ovat Suomen onnekkaimmat Lotto-kunnat

Jaa

Lotossa on mennyt jakoon vuoden 2018 aikana 14 kappaletta seitsemän oikein -täysosumia. Niiden lisäksi suomalaisten suosikkipelissä on voitettu tänä vuonna noin 6,7 miljoonaa muuta, eri suuruista voittoa.

- Tämä tilasto kumoaa uskomuksen, ettei Lotossa voitettaisi. Ensi lauantaina on tarjolla 14,6 miljoonan euron ennätyspotin lisäksi myös valtava määrä pienempiä voittoja, sanoo Veikkauksen onnenpelien liiketoimintaryhmän johtaja Anu Kytö.

6+1-tuloksilla saatuja voittoja on mennyt jakoon lähes sata. Tuloksella on voittanut kierroksesta riippuen usein reippaasti kuusinumeroisen summan. Enimmillään 6+1-tuloksella on voitettu tänä vuonna kierroksella 31 noin 558 000 euroa.

Tämän vuoden Lotto-pääkaupungiksi on nousemassa muutamaa viikkoa ennen vuodenvaihdetta Ruokolahti. Siellä on voitettu Lotossa tänä vuonna 3225 euroa asukasta kohden, kun lasketaan kaikki kuntaan osuneet Loton voitot, niin isot kuin pienemmätkin. Kakkosena listalla on Kempele, jossa voitot/asukas Lotossa ovat 584 euroa. Haapavesi on listalla kolmas 377 eurolla, Hamina neljäs 336 eurolla ja Forssa viides 149 eurolla. Jokaiselle paikakunnalle on osunut tänä vuonna miljoonaluokan päävoiton lisäksi lukuisia pienempiäkin voittoja. Veikkauksen tekemässä laskelmassa ei ole mukana alle 2000 asukkaan kuntia.

”Melkoinen numerosarja”

Yksi tämän vuoden onnekkaista voittajista asuu eteläisessä Suomessa. Naisen elämä muuttui syksyllä kertaheitolla, kun hän jysäytti Lotossa miljoonapotin. Nainen muistaa ikuisesti sen hetken, kun rahat ilmestyivät voiton jälkeen hänen pankkitililleen.

- Olihan se ikimuistoinen hetki, kun rahat siellä tilillä näkyivät. Melkoinen numerosarja, Lotto-voittajan elämästä jo jonkin aikaa nautiskellut nainen naurahtaa.

- Ei sitä rahan määrää silti tiliä silmäillessä oikein tajunnut. Aivan kuin olisin katsellut jotain ihan virheellistä saldoa. Summa ei kuitenkaan ole mitään kymmeniä miljoonia, joten kyllä tässä järjissä pysyy.

Veikkauksen joulukuun toisella viikolla haastattelema nainen kertoo viettäneensä miljonäärin arkea varsin matalalla profiililla. Vain muutama läheinen ihminen tietää voitosta.

- Nämä kyseiset luottoystävät ovat ihmetelleet, miten pysyn niin rauhallisena. He ovat sanoneet, etteivät itse välttämättä pystyisi samaan.

Matkoja mietitty

Pelaamista nainen on jatkanut voittonsa jälkeenkin. Rivit menevät sisään myös tulevana lauantaina, kun Lotossa on tarjolla ennätyksellisen suuri 14,6 miljoonan euron megapotti.

- Loton pelaaminen on mukavaa ajanvietettä. Pieni jännitys piristää kivasti, nainen tokaisee.

Joitakin haaveita nainen on jo ehtinyt toteuttaa, mutta useimmat hän on siirtänyt tulevaisuuteen. Töissä nainen käy edelleen.

- Pari matkakohdetta olen jo miettinyt valmiiksi, mutta ei paljasteta niitä vielä.

- Maltti ja järki pitää olla näiden unelmien kanssa mukana. Äkkiä sitä saa isonkin summan sileäksi, jos alkaa hullutella. Lähipiirille ostetut joululahjatkin ovat varsin maltillisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus
Veikkaus
Aku Korhosen tie 2
00440 HELSINKI

09 437 01https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus

Suosikit voittivat NHL:ssä – Pitkävedosta voittoina 750 000 euroa10.1.2019 17:00Tiedote

Suosikkien kantti kesti NHL-kierroksella toissa yönä, ja se merkitsi isoja voittoja Veikkauksen vedonlyöjille. Suurimman voiton nappasi Lahdessa rivinsä pelannut tietäjä, joka kotiutti kymmen kohteen ja satasen rivillään runsaat 69 000 euroa. Yli 2 000 euron pitkävetovoittoja tuli tiistaina kaikkiaan 71 kappaletta (kierros 2/2019) ja pienempiä voittoja niin paljon, että kaikkiaan voittoja maksettiin 750 000 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme