Venäjä irtisanoi sotilaallisia arviointikäyntejä koskevan Suomen ja Venäjän kahdenvälisen sopimuksen

Wienin asiakirjassa sovitaan muun muassa sotilasvierailuista, arviointikäynneistä ja erilaisista ilmoituksista sotilaallisissa asioissa Etyjin osallistujavaltioiden kesken. Wienin asiakirja on yksi keskeisistä tavanomaista asevalvontaa koskevista instrumenteista. Wienin asiakirja on edelleen voimassa ja sen mukaisia muita toimenpiteitä kuten tarkastus- ja arviointikäyntejä irtisanominen ei koske.
Kahdenvälistä ylimääräisiä arviointikäyntejä koskevaa sopimusta on sovellettu viimeksi ennen koronapandemiaa. Vuosina 2017 ja 2019-21 Venäjän tarkastukset kohdistuivat Karjalan lennostoon ja vuosina 2016 sekä 2018 Lapin lennostoon. Vastaavasti Suomi on tehnyt tarkastukset 2016 Ostroviin, 2017 Besovetsiin, 2018 Sputnikiin ja 2019 Lugaan. Vuosina 2020 ja 2021 ei tehty käyntejä Venäjälle koronarajoitusten vuoksi eikä 2022 kumpaankaan maahan Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan vuoksi.
Vastaavia kahdenvälisiä sopimuksia on sovittu Etyj-alueella yhteensä 23 kappaletta. Suomella on vastaava sopimus Ruotsin kanssa, Venäjällä ei ole muita kahdenvälisiä sopimuksia. Venäjä on kuitenkin mukana kahdessa monenvälisessä vastaavassa sopimuksessa Mustanmeren alueella.
Suomi on yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa tuominnut Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa. Wienin asiakirjan kokonaisvaltaiseen toimeenpanoon tulisi palata viipymättä. Suomi toimii kansainvälisen asevalvontajärjestelmän vahvistamiseksi, sopimusjärjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi. Painotamme asevalvontasopimusten noudattamista ja luottamusta lisääviä toimia. Euroopan konventionaaliselle asevalvonnalle sekä luottamusta ja turvallisuutta lisääville toimille on entistäkin enemmän tarvetta Venäjän sodan jälkeisessä ajassa.
Lisätietoja:
Puolustusministeriö: Sami Nurmi, Yksikönjohtaja prikaatikenraali, kansallisen puolustuksen yksikkö puh. +358 295 140 330
Ulkoministeriö: Leena Saarikoski, Etyj-vastuuvirkamies, urvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikkö, Poliittinen osasto, puh. +358 2 953 504 59
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Finland’s Foreign Minister Pekka Haavisto to attend informal meeting of NATO Ministers of Foreign Affairs30.5.2023 10:28:43 EEST | Press release
An informal meeting of NATO Ministers of Foreign Affairs will be held in Oslo from 31 May to 1 June. This will be the second meeting of NATO Ministers of Foreign Affairs which Finland attends as a member of the Alliance.
Utrikesminister Pekka Haavisto deltar i Natos informella utrikesministermöte30.5.2023 10:28:16 EEST | Tiedote
Natos informella utrikesministermöte hålls i Oslo den 31 maj – 1 juni. Det är andra gången Finland deltar i Natos utrikesministermöte som alliansmedlem.
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu Naton epäviralliseen ulkoministerikokoukseen30.5.2023 10:27:50 EEST | Tiedote
Naton epävirallinen ulkoministerikokous järjestetään Oslossa 31. toukokuuta–1. kesäkuuta. Suomi osallistuu Naton ulkoministerikokoukseen toista kertaa liittokunnan jäsenenä.
US Secretary of State Blinken to visit Finland26.5.2023 16:27:39 EEST | Press release
Minister for Foreign Affairs Pekka Haavisto will host United States Secretary of State Antony Blinken in Finland on 2 June.
Förenta staternas utrikesminister Blinken besöker Finland26.5.2023 16:26:49 EEST | Tiedote
Den 2 juni ska utrikesminister Pekka Haavisto stå värd för ett besök av Förenta staternas utrikesminister Antony Blinken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme