Messukeskus

Vene 19 Båt -messut kokoaa veneilijät ja kutsuu lapset messuille

Jaa

Vene 19 Båt -messut 8. – 17.2.2019 Messukeskuksessa Helsingissä tarjoaa nyt ensimmäistä kertaa alle viisitoistavuotiaille maksuttoman sisäänpääsyn venemessuille maanantaista torstaihin. Pohjois-Europan suurin veneilytapahtuma tahtoo tuoda veneilyn ja vesiharrasteet lähelle lapsia ja nuoria. Venemessut uskoo, että kipinä veneilyyn syttyy venemessuilla.

Venemessut esittelee vuosittain yli 500 uutta venettä, paljon veneilyvarusteita ja -tarvikkeita sekä vesiharrastuksiin liittyviä välineitä. Tapahtuman ohjelma on vahvasti elämyksellistä. Messuihin osallistuu yli 300 yritystä ja se täyttää kaikki Messukeskuksen seitsemän hallia. Tapahtumassa vierailee vuosittain noin 70 000 veneilystä kiinnostunutta.

”Haluamme tarjota lapsille ja nuorille elämyksiä ja tietoa veneilystä. Moni veneilijä on käynyt lapsena venemessuilla ja kipinä veneilyyn on syttynyt jo silloin. Veneily on harrastuksena loistava ja antaa paljon”, kertoo tapahtumasta vastaava Tomi Frick Messukeskuksesta. ”Venemessuilla uskotaan, että tapahtumalla on suuri merkitys veneilyn aloittamiseen ja myös ensimmäisen veneen hankintaan. Messuille tullaan katsomaan erilaisia veneitä, sillä siellä on tarjolla veneitä pienestä soutuveneestä suureen huvijahtiin. Esillä on myös käsityönä tehtyjä puuveneitä ja historiallisia klassikkoveneitä.”

Laaja ohjelmatarjonta

Venemessujen ohjelma tarjoaa  Uusi Aalto -alueen isolla altaalla vesiharrasteiden lajikokeilua, Rapala Kalatakuu Jättiakvaariolla kalastusohjelmaa, Purjehdussatamassa tarinoita suurilta meriltä sekä Venemestarin Telakalla tietoa veneiden kunnostuksesta. Uutta Vene 19 Båt -messuilla on Totalveneen Messi, jossa saadaan tietoa veneilykohteista ja moottoriveneilystä yleensä. Ohjelma tarjoaa kuultavaa ja koettavaa sekä veneilijöille että veneilyn aloittamista suunnitteleville. Ohjelmat julkaistaan kokonaisuudessaan tammikuun alussa.

Suomen Veneily ja Purjehdus ry järjestää nyt toistamiseen Veneilijän Kamapörssin, jonne veneilijät voivat tuoda hyväkuntoisia  veneilytarvikkeita ja -varusteita myyntiin. Tuotosta 20 % menee SPV:n junioritoiminnan hyväksi. SPV tuo messuille myös kaikki luokkaliittonsa veneineen ja tarjoaa tietoa veneilyharrastuksen aloittamisesta.

Merkittävimmät veneuutuudet palkitaan

Vene Båt -messuilla esiteltävistä veneistä valitaan vuosittain venelehtien toimittajien ja alan asiantuntijoiden toimesta Messujen veneet, joka ovat merkittävimmät venemessuilla esiteltävät uutuudet. Luokkia on kolme: Messujen avomoottorivene, Messujen retkimoottorivene ja Messujen matkamoottorivene. Messujen veneet julkaistaan keskiviikkona 13.2.2019 Purjehdussatamassa.

Venemessuilta innostusta veneilyyn

Vene 19 Båt -messut järjestetään pe-su 8. – 17.2.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta 50. kerran. Vene 19 Båt –messut tuo esille Baltic Sea Action Groupin toimintaa ja tuo tapahtumaan entistä enemmän Itämeri-sisältöä. Messujen pääyhteistyökumppani on Mercedes-Benz. Aukioloajat (avoinna kaikille) pe 8.2. klo 11-19 la-su 9. – 10.2. klo 10-18 ma-pe 11. – 15.2. klo 11-19 la-su 16. – 17.2. klo 10-18 Liput ennakkoon edullisemmin http://shop.messukeskus.com   Pääsyliput ovelta aikuiset 19 e/ lapset ja erikoisliput 12 e. Ennakkoon ostettuna 16 e/10 e. Ryhmäliput ovelta 12 e/hlö ja ennakkoon ostettuna 10 e/hlö, ryhmässä min 10 hlöä. UUTTA: Maanantaista torstaihin (11. – 14.2.) alle 15-vuotiaat pääsevät maksutta messuille.

www.venemessut.fi #venemessut Kuvia venemessuista http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

Osoitelähde: Messukeskus mediarekisteri.  Voit poistua tiedotteiden jakelulistalta vastaamalla tähän viestiin.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin sata messutapahtumaa sekä 2000 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. Annually, a hundred exhibitions and 2000 meetings and congresses are held at MessukeskusOver one million visitors take part in the events. The Finnish Fair Corporation, the company that owns Messukeskus Helsinki, celebrates its 100th anniversary in 2019. | Messukeskus – A century in the centre of events 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Messukeskus begins its jubilee year with light-hearted fun: Slide your way to exhibitions and fairs17.1.2019 07:30Tiedote

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre’s centenary gets off to a playful start with a slide set up in its facilities. You can slide your way to the largest hall in Messukeskus, starting with the Matka Travel Fair. The slide was a great audience attraction already at the country’s first fair a hundred years ago. Messukeskus will also celebrate its hundred-year-long story with its redesigned logo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme