Vennerin ja SSO:n innovatiivinen yhteistyö ruokakasvatuksen ympärillä jatkuu

Veloitukseton Vegemi-puuhakirja on suunnattu perheen pienimmille
Seuraavaksi yhteistyö mahdollistaa alueen lapsiperheille iloa ja inspiraatiota kasviksista Vegemi-puuhakirjan muodossa. Yli 3-vuotiaille lapsille suunnattu puuhakirja sisältää paljon puuhasteltavaa ja kivaa tekemistä perheen pienimmille. Vegemi-puuhakirjan ovat mahdollistaneet Suur-Seudun Osuuskaupan lisäksi Champ, Myllärin sekä Venner, ja kiitos heidän tämä värityskirja on veloitukseton! Vegemi-puuhakirja ilahduttaa lapsiperheitä SSO:n alueella vapusta lähtien.
– On mahtavaa jos saamme lapset innostumaan kasviksista ja syömään porkkanan verran terveellisemmin. Se jos mikä on pieni hyvä teko omalle terveydelle ja sijoitus pitkälle tulevaisuuteen, sanoo asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen SSO:lta.
Puuhakirjassa seikkaileva hyvä vatsabakteeri Vegemi kerää kasviksista supervoimia arjen seikkailuihin. Supervoimat on luotu kasvisten sisältämistä vitamiineista sekä kuiduista, hyväksyttyjen terveysväitteiden pohjalta – esimerkiksi porkkanasta Vegemi saa supernäön, kun taas ihmiselle porkkanan sisältämä A-vitamiini on olennainen silmien terveyden kannalta.
– Vegemi opettaa leikin ja pelillistämisen keinoin että sillä mitä syömme on suora vaikutus sekä kehoomme että mikrobiomiimme. Ruoka ei ole vain energiaa vaan suora keino vaikuttaa siihen kuinka hyvin voimme tänään ja tulevaisuudessa. Vegemi on loistava keino viedä tätä ymmärrystä lapsille, kertoo Tuulia Järvinen Venneriltä.
Nouda oma Vegemi-puuhakirja vappuna SSO:n ABC-liikennemyymälöistä
Nyt myös sinulla on mahdollisuus saada inspiroiva Vegemi-puuhakirja perheellesi! Jaamme vappuna 1.5.2023 SSO:n ABC-liikennemyymälöistä Piihovi, Lohja, Perniö tai Masuuni Karkkila, noutopöydästä ruokaileville lapsille Vegemi-puuhakirjan veloituksetta! Puuhakirjoja on rajoitettu erä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
SSO, asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen, puh. 044 7705 365
Venner, Emilia Järvinen, puh. 050 560 6086
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO haluaa osaltaan lisätä tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta - SSO tuo Original Sokos Hotel Rikalaan puuhakirjan täydeltä sanataidetta ja lähiluontotietoa lapsiperheasiakkaille21.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO toteutti yhdessä Original Sokos Hotel Rikalan kanssa luovan luontovihkosen, joka tuo sanataiteen keinoin lähiluontoa tutuksi hotellin lapsiperheasiakkaille.Luontovihko otetaan käyttöön Original Sokos Hotel Rikalassa 22.5., kansainvälisenä luonnon monimuotoisuuden päivänä.
SSO:n ABC-latausasemien määrä lisääntyy vauhdilla12.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän osuuskauppojen valtakunnallisen ABC-latausverkoston rakentaminen alkoi keväällä 2021, ja vuoden 2022 lopussa se on jo yli 200 latausaseman laajuinen. SSO:n alueen ensimmäinen ABC-lataus avattiin tammikuussa 2023 ABC Piihoviin ja sittemmin Saukkolan Salelle. Nyt toukokuussa vuorossa ovat ABC Lohja sekä ja Sale Hiidensalmi. Suomen vilkkaimman väylän ykköstien varrelta ABC Lohjalta löytyy nyt huipputehokas 800 voltin latausasema. Lohjan ABC-latausasemalla vietetään avajaistapahtumaa 13.5.2023 klo 11-15.
Uudistetun S-market Vihdin avajaisia vietetään keskiviikkona 26.4.25.4.2023 10:30:12 EEST | Tiedote
Keskiviikkona 26.4. juhlistetaan uudistetun S-market Vihdin, kirkonkylän Ässän avajaisia. Myymäläuudistuksessa on panostettu mm. valikoiman laajentamiseen, vastuullisuuteen ja ekologisuuteen. Uudistettu S-market palvelee asiakkaitaan laajoin aukioloin, ollen avoinna joka päivä klo 22 asti.
Kiitoksen paikka – SSO maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta21.4.2023 10:39:22 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajisto on kevätkokouksessaan 4.4.2023 vahvistanut 0,25 % ylijäämänpalautuksen maksamisen asiakasomistajilleen. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille SSO:n toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista yhteensä 0,6 miljoonaa euroa.
Ketterää kehittämistä yhdessä paikallisten kanssa28.3.2023 15:06:00 EEST | Tiedote
120 vuotta sitten Halikon Hajalassa syntyi ajatus, että mitäpä jos paikallisilla ihmisillä olisi kauppa, jonka he itse omistaisivat. Niin sai alkunsa sittemmin kasvanut ja kehittynyt Suur-Seudun Osuuskauppa. SSO, jonka nykypäivän uusien suunnitelmien ytimessä on edelleen ajatus, että kehitetään ennakkoluulottomasti, yhdessä paikallisten ihmisten ja yritysten kanssa yhä parempia palveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme