SPR Veripalvelu

Verenluovuttajilta lahja 100-vuotiaalle Suomelle – 10 000 porukkaluovutuksen raja meni rikki (aluetiedote, vko 51/2017)

Jaa
TIEDOTE 11.12.2017 Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 51 (18.–22.12.) Lista tilaisuuksista löytyy tämän tiedotteen lopusta, Veripalvelun ajankohtaisaiheen jälkeen. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi.

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Veripalvelu on haastanut yritykset, yhteisöt, oppilaitokset, joukkueet ja muut porukat perustamaan VeriRyhmän ja luovuttamaan yhteensä 10 000 pussia verta vuoden 2017 aikana. 10 000 kädenojennusta Suomelle -kampanja pääsi tavoitteeseensa jo kuukauden etuajassa.

Ensimmäinen verensiirto tehtiin Suomessa yli sata vuotta sitten, ja yhä tänä päivänä verivalmisteiden tasainen saatavuus on välttämätön edellytys suomalaisen terveydenhuollon toimivuudelle. Verivalmisteita tarvitaan päivittäin 800 vapaaehtoiselta luovuttajilta niin onnettomuuksien uhreille, synnyttäjille, syöpäpotilaille kuin äkillisiin ja suunniteltuihin leikkauksiin.

Yritykset ja yhteisöt ovat Veripalvelulle merkittäviä kumppaneita potilaiden auttamisessa – moni työnantaja antaa henkilökunnan luovuttaa työajalla. Yhdessä annettu apu moninkertaistuu, ja porukalla luovuttaminen on sekä helppoa että hauskaa.

- Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia luovutusporukoita. Erityisen ilahduttavaa on ollut nähdä, että opiskelijat ovat olleet todella innokkaita auttajia. Tarvitsemme koko ajan uusia verenluovuttajia. Ainejärjestöt ja oppilaskunnat eri puolilla maata ovat perustaneet VeriRyhmiä, isännöineet luovutustilaisuuksia ja järjestäneet tutustumisvierailuja, ja tempaukset ovat näkyneet myös sosiaalisessa mediassa, iloitsee Veripalvelun yhteisömarkkinoinnin koordinaattori Kaisu Maijala.

VeriRyhmiä toimii eri puolilla maata jo 3000. Kampanjan tavoitteena on saada mukaan ainakin 500 uutta luovutusporukkaa. Tähän mennessä uusia VeriRyhmiä on perustettu noin 400. Myös eduskunta on perustanut VeriRyhmän, ja vielä ennen joulua Eduskuntatalossa järjestetään verenluovutustilaisuus henkilökunnalle.

Veripalvelun Suomi 100 -kampanja jatkuu vuoden loppuun asti. Kampanja-aikana elo-joulukuussa luovuttaneet uudet ja vanhat VeriRyhmät osallistuvat risteily-, hotelli- ja ravintolalahjakorttien sekä leffalippujen arvontaan. Ahkerimmin auttanut porukka palkitaan Punaisen Ristin hätäensiapukurssilla. Koko vuoden aikana vähintään 10 luovutusta tehneet VeriRyhmät saavat Suomi 100 -kunniakirjat.

Kaiken kaikkiaan Suomessa on luovutettu verta kuluneen vuoden aikana yli 180 000 kertaa.

10 000 kädenojennusta Suomelle -kampanja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Lisätietoja:
Kaisu Maijala, yhteisömarkkinoinnin koordinaattori, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1716

VERENLUOVUTUSTILAISUUDET 18.-22.12.


MAANANTAI 18.12.
klo 12.30-17.30 PORI, seurakuntasali, 2. krs, Itäpuisto 14, 28100 Pori
klo 13.00-17.30 PIETARSAARI, seurakuntakeskus, Ebba Brahen Puistikko 2, 68600 Pietarsaari
klo 13.00-18.00 PORVOO, Suomalainen seurakuntakoti, Lundinkatu 5, 06100 Porvoo
klo 14.00-19.00 TOIJALA, Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, 37800 Toijala

TIISTAI 19.12.
klo 11.00-15.30 ROVANIEMI, Kalotinlinna, alakerta, Koskikatu 14, 96200 Rovaniemi
klo 13.00-18.00 LAPPEENRANTA, urheilutalo, Pohjolankatu 29, 53100 Lappeenranta
klo 13.00-18.00 UUSIKAUPUNKI, työväentalo, Ylinenkatu 12, 23500 Uusikaupunki

KESKIVIIKKO 20.12.
klo 12.00-17.00 LAPPEENRANTA, urheilutalo, Pohjolankatu 29, 53100 Lappeenranta
klo 12.30-17.30 SAVONLINNA, Linnala, Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna
klo 13.00-17.00 KANKAANPÄÄ, Sataedu, valkoinen talo, Kuninkaanlähteenkatu 14, 38700 Kankaanpää
klo 15.00-19.00 VIHTI, seurakuntatalo, Niuhalanraitti 6b, 03400 Vihti

TORSTAI 21.12.
klo 12.30-17.30 ÄÄNEKOSKI, seurakuntatalo, Vellamontie 1 A, 44120 Ääneskoski
klo 13.00-18.00 KARHULA, Seuratalo Sampo, Sampokuja 6, 48600 Kotka
klo 13.00-18.00 KOKEMÄKI, seuratalo, Seuratalorinne 7, 32800 Kokemäki
klo 13.00-18.00 ALAVUS, seurakuntakeskus, Kirkkotie 7, 63300 Alavus
klo 14.00-18.00 VALKEAKOSKI, Vanha Musiikkikirjastotalo, Valtakatu 12, 37600 Valkeakoski

PERJANTAI 22.12.
klo 12.00-17.00 RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12, 26100 Rauma
klo 13.00-18.00 LOHJA, Työväentalo, Kalevankatu 1, 08100 Lohja
klo 14.00-18.00 HYVINKÄÄ, Järjestötalo, Munckinkatu 49, 05820 Hyvinkää

Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.


Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 16 C, p. 029 300 1140

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 66 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye