SPR Veripalvelu

Verenluovutuksen estää useimmiten alhainen hemoglobiini (aluetiedote, vko 39/2017)

Jaa
TIEDOTE 19.9.2017 Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 39 (25.–29.9.) Lista tilaisuuksista löytyy tämän tiedotteen lopusta, Veripalvelun ajankohtaisaiheen jälkeen. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi.

Yhä useampi verenluovuttaja selvittää sovinkoluovuttajaksi.fi -testin avulla jo ennen verenluovutukseen tuloa, voiko sillä hetkellä luovuttaa verta. Tilapäisiä luovutusesteitä tulee esimerkiksi flunssasta, leikkauksista tai operaatioista, tatuoinnista sekä matkailusta riskialueille. Noin 12 prosenttia verenluovutukseen tulevista ei pysty luovuttamaan. Useimmiten esteenä on matala hemoglobiini.

Viime vuonna 88 prosenttia kaikista verta luovuttamaan tulleista sai asettua punaiselle pedille ja ojentaa kätensä. Uusien luovuttajien kohdalla kuitenkin jopa joka neljännellä verenluovutus tyssää paikan päällä.

Verenluovutuksen lääkärin Johanna Castrénin mukaan luovutuksen estävät syyt ovat pysyneet melko samoina viime vuodet. Internet on saanut luovuttajat tietoisemmiksi tilapäisistä ja pysyvistä verenluovutusrajoituksista, mutta aiemman sairaushistorian selvittely voi tulla erityisesti ensi kertaa luovuttavalle yllätyksenä.

- Tilaamme ja tutkimme vuosittain satoja potilaskertomuksia selvittääksemme halukkaiden luovuttajien luovutusedellytyksiä. Esimerkiksi jos on tehty sydäntutkimuksia ja niissä on löytynyt jotakin jatkoselvitettävää, on löydöksen merkitys luovutussoveltuvuuteen tarpeen tarkistaa sairauskertomusmerkintöjen avulla. Tänä selvittelyaikana verta ei voi luovuttaa. Tarkoituksena on suojata sekä luovuttajaa että potilasta, Castrén kertoo.

Sairaushistorian selvittelyn jälkeen yleisimpiä esteitä ovat matkailu riskialueella, tuore tatuointi, lävistys tai hiljattainen akupunktiohoito, sekä uusi seksikumppani. Nuorilla ensiluovuttajilla uusi seksikumppani ja flunssa estävät luovutuksen useammin kuin säännöllisillä luovuttajilla.

- Suosittelemme kaikkia tekemään ennen jokaista verenluovutusta nopean nettitestin osoitteessa sovinkoluovuttajaksi.fi. Näin voi välttää turhan käynnin, Castrén kehottaa.

Hemoglobiinirajat luovuttajan turvaksi

Alhainen hemoglobiini on kuitenkin kaikista yleisin syy verenluovutuksen estymiseen kaikissa ikäryhmissä. Naisilla alaraja on 125 g/l ja miehillä 135 g/l.

- Joskus luovuttajia ymmärrettävästi harmittaa, jos verenluovutusvisiitti evätään vain yhden yksikön eron vuoksi. Verenluovutus laskee aina hemoglobiinia 10-15 g/l, joten rajoitus on kuitenkin olemassa ihan luovuttajan oman hyvinvoinnin vuoksi ja asetettu EU-direktiivinkin tasolla, Castrén sanoo.

Hemoglobiini on yksilöllinen ominaisuus, mutta myös elintavoilla on siihen vaikutusta. Jos ruokavalio sisältää vain vähän rautapitoisia ruokia ja henkilö sen lisäksi harrastaa paljon liikuntaa, voi helposti kehittyä raudanpuute. Erityisesti nuoret naiset, jotka ovat myös suhteellisesti aktiivisimpia verenluovuttajia, ovat raudanpuutteen osalta riskiryhmä.

- Veripalvelu jakaa riskiryhmiin kuuluville rautatabletteja luovutuksen jälkeen käytettäväksi. Ne kannattaa ilman muuta käyttää korvaamaan luovutuksessa menetettyä rautaa – hemoglobiiniarvosta riippumatta, Castrén suosittaa.

Veripalvelussa on parhaillaan käynnissä iso FinDonor 10 000 -tutkimushanke, jossa tutkitaan verenluovutuksen vaikutusta rautatasapainoon.

Luovuttajat, jotka ovat syntyneet tai asuneet alle 5-vuotiaina malaria-alueella eivät koskaan voi luovuttaa verta ensimmäisellä käynnillä, vaan heiltä otetaan tuolloin ainoastaan malariavasta-ainetesti. Jos se muutaman viikon kuluttua valmistuttuaan osoittautuu negatiiviseksi, henkilö voi tulla luovuttamaan verta.

YLEISIMMÄT VERENLUOVUTUKSEN ESTÄVÄT SYYT (v. 2016):

Alhainen hemoglobiini  4,30 %
Sairauden selvittely kesken 1,10 %
Matka (muu kuin malaria-alue) 0,90 %
Tuore tähystys, lävistys tai akupunktiohoito 0,90 %
Uusi seksikumppani  0,80 %
Flunssa 0,70 %
Hyvin matala hemoglobiini 0,50 %

Leikkaus, hammashoito
 0,40 %
Lääkitys  0,40 %
Matka malaria-alueella 0,30 %


 
Lue lisää verenluovutussoveltuvuudesta: https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus/luovuta-verta/Voitko-luovuttaa 

VERENLUOVUTUSTILAISUUDET 25.9.-29.9.

MAANANTAI 25.9.
klo 13.00-17.30 PIETARSAARI, seurakuntakeskus, Ebba Brahen Puistikko 2, 68600 Pietarsaari 
klo 14.00-19.00 RIIHIMÄKI, Kirkkopuiston seurakuntakoti, Kirkkopolku 2, 11100 Riihimäki klo 15.00-19.00 KONTULA, Mikaelinkirkko, Emännänpolku 1, 00940 Helsinki

TIISTAI 26.9.
klo 11.00-15.30 SUOMUSSALMI, seurakuntakeskus, Kirkkokuja 1, 89600 Suomussalmi klo 13.00-18.00 PORVOO, Suomalainen seurakuntakoti, Lundinkatu 5, 06100 Porvoo 
klo 13.30-18.30 KYRÖSKOSKI, liikuntahalli Kosken Syke, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski 
klo 14.00-18.00 KOSKI, seurakuntatalo, Maijankuja 6, 32500 Koski

KESKIVIIKKO 27.9.
klo 12.00-18.00 IMATRA, Olavinkulma, Olavinkatu 13, 55100 Imatra 
klo 12.00-17.00 JOENSUU, Seutukirjasto/ Muikkusali, Koskikatu 25, 80100 Joensuu 
klo 14.00-18.00 NOKIA, Kerhola, Souranderintie 13, 37100 Nokia

TORSTAI 28.9.
klo 13.00-17.00 NURMES, seurakuntakeskus, Ikolantie 3, 75530 Nurmes 
klo 13.00-18.00 KOUVOLA, Kouvolan Upseerikerho, Upseeritie 5, 45100 Kouvola 
klo 13.00-17.00 SALO, VPK:n talo, Asemakatu 3, 24100 Salo (Huom! Myös pe 29.9. klo 12-17)

PERJANTAI 29.9.
klo 12.00-17.00 VAASA, Kulttuuritalo Fanny, Kirkkopuistikko 34, 65100 Vaasa
klo 12.00-17.00 SALO, VPK:n talo, Asemakatu 3, 24100 Salo
klo 13.00-18.00 HÄMEENLINNA, Hämeen Suoja, Palokunnankatu 12, 13100 Hämeenlinna 
klo 14.00-18.00 KORSO, seurakuntakeskus, Merikotkantie 4, 01450 Vantaa 
klo 14.00-18.00 HYVINKÄÄ, Järjestötalo, Munckinkatu 49, 05820 Hyvinkää


Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 16 C, p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Verenluovutuksen lääkäri Johanna Castrén, johanna.castren@veripalvelu.fi, p.029 300 1573

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 66 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye