SPR Veripalvelu

Verenluovutuksen estää useimmiten alhainen hemoglobiini (aluetiedote, vko 41/2017)

Jaa
TIEDOTE 3.10.2017 Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 41 (9.–13.10.) Lista tilaisuuksista löytyy tämän tiedotteen lopusta, Veripalvelun ajankohtaisaiheen jälkeen. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi.

Yhä useampi verenluovuttaja selvittää sovinkoluovuttajaksi.fi -testin avulla jo ennen verenluovutukseen tuloa, voiko sillä hetkellä luovuttaa verta. Tilapäisiä luovutusesteitä tulee esimerkiksi flunssasta, leikkauksista tai operaatioista, tatuoinnista sekä matkailusta riskialueille. Noin 12 prosenttia verenluovutukseen tulevista ei pysty luovuttamaan. Useimmiten esteenä on matala hemoglobiini.

Viime vuonna 88 prosenttia kaikista verta luovuttamaan tulleista sai asettua punaiselle pedille ja ojentaa kätensä. Uusien luovuttajien kohdalla kuitenkin jopa joka neljännellä verenluovutus tyssää paikan päällä.

Verenluovutuksen lääkärin Johanna Castrénin mukaan luovutuksen estävät syyt ovat pysyneet melko samoina viime vuodet. Internet on saanut luovuttajat tietoisemmiksi tilapäisistä ja pysyvistä verenluovutusrajoituksista, mutta aiemman sairaushistorian selvittely voi tulla erityisesti ensi kertaa luovuttavalle yllätyksenä.

- Tilaamme ja tutkimme vuosittain satoja potilaskertomuksia selvittääksemme halukkaiden luovuttajien luovutusedellytyksiä. Esimerkiksi jos on tehty sydäntutkimuksia ja niissä on löytynyt jotakin jatkoselvitettävää, on löydöksen merkitys luovutussoveltuvuuteen tarpeen tarkistaa sairauskertomusmerkintöjen avulla. Tänä selvittelyaikana verta ei voi luovuttaa. Tarkoituksena on suojata sekä luovuttajaa että potilasta, Castrén kertoo.

Sairaushistorian selvittelyn jälkeen yleisimpiä esteitä ovat matkailu riskialueella, tuore tatuointi, lävistys tai hiljattainen akupunktiohoito, sekä uusi seksikumppani. Nuorilla ensiluovuttajilla uusi seksikumppani ja flunssa estävät luovutuksen useammin kuin säännöllisillä luovuttajilla.

- Suosittelemme kaikkia tekemään ennen jokaista verenluovutusta nopean nettitestin osoitteessa sovinkoluovuttajaksi.fi. Näin voi välttää turhan käynnin, Castrén kehottaa.

Hemoglobiinirajat luovuttajan turvaksi

Alhainen hemoglobiini on kuitenkin kaikista yleisin syy verenluovutuksen estymiseen kaikissa ikäryhmissä. Naisilla alaraja on 125 g/l ja miehillä 135 g/l.

- Joskus luovuttajia ymmärrettävästi harmittaa, jos verenluovutusvisiitti evätään vain yhden yksikön eron vuoksi. Verenluovutus laskee aina hemoglobiinia 10-15 g/l, joten rajoitus on kuitenkin olemassa ihan luovuttajan oman hyvinvoinnin vuoksi ja asetettu EU-direktiivinkin tasolla, Castrén sanoo.

Hemoglobiini on yksilöllinen ominaisuus, mutta myös elintavoilla on siihen vaikutusta. Jos ruokavalio sisältää vain vähän rautapitoisia ruokia ja henkilö sen lisäksi harrastaa paljon liikuntaa, voi helposti kehittyä raudanpuute. Erityisesti nuoret naiset, jotka ovat myös suhteellisesti aktiivisimpia verenluovuttajia, ovat raudanpuutteen osalta riskiryhmä.

- Veripalvelu jakaa riskiryhmiin kuuluville rautatabletteja luovutuksen jälkeen käytettäväksi. Ne kannattaa ilman muuta käyttää korvaamaan luovutuksessa menetettyä rautaa – hemoglobiiniarvosta riippumatta, Castrén suosittaa.

Veripalvelussa on parhaillaan käynnissä iso FinDonor 10 000 -tutkimushanke, jossa tutkitaan verenluovutuksen vaikutusta rautatasapainoon.

Luovuttajat, jotka ovat syntyneet tai asuneet alle 5-vuotiaina malaria-alueella eivät koskaan voi luovuttaa verta ensimmäisellä käynnillä, vaan heiltä otetaan tuolloin ainoastaan malariavasta-ainetesti. Jos se muutaman viikon kuluttua valmistuttuaan osoittautuu negatiiviseksi, henkilö voi tulla luovuttamaan verta.


YLEISIMMÄT VERENLUOVUTUKSEN ESTÄVÄT SYYT (v. 2016):

1. Alhainen hemoglobiini 4,30 %
2. Sairauden selvittely kesken 1,10 %
3. Matka (muu kuin malaria-alue) 0,90 %
4. Tuore tähystys, lävistys tai akupunktiohoito 0,90 %
5. Uusi seksikumppani 0,80 %
6. Flunssa 0,70 %
7. Hyvin matala hemoglobiini 0,50 %
8. Leikkaus, hammashoito 0,40 %
9. Lääkitys 0,40 %
10. Matka malaria-alueella 0,30 %


Lue lisää verenluovutussoveltuvuudesta.

VERENLUOVUTUSTILAISUUDET 9.-13.10.

MAANANTAI 9.10.
klo 11.30-16.00 KAJAANI, Linnantauksen seurakuntakeskus, Kaplastie 2, 87100 Kajaani
klo 13.00-18.00 KAUHAJOKI, seurakuntakeskus, Kyntäjäntie 1, 61800 Kauhajoki
klo 13.00-18.00 KUUSANKOSKI, seurakuntakeskus, Maunukselantie 3, 45700 Kuusankoski
klo 14.00-18.00 MÄNTTÄ, Länsi-Koskelan koulu, Koskelankatu 38, 35800 Mänttä

TIISTAI 10.10.
klo 13.00-18.00 LAPPEENRANTA, urheilutalo, Pohjolankatu 29, 53100 Lappeenranta (HUOM! Myös ke klo 12-17)
klo 13.00-18.00 EURA, seurakuntakeskus, Sorkkistentie 3, 27510 Eura
klo 15.00-19.00 PAROLA, työväentalo, Merventie 14, 13720 Parola

KESKIVIIKKO 11.10.
klo 12.00-17.00 LAPPEENRANTA, Saimaan AMK, Skinnarilan kampus, Skinnarilankatu 36, 53850 Lappeenranta
klo 13.00-18.00 PARAINEN, seurakuntatalo, Kirkkoesplanadi 3, 21600 Parainen
klo 13.00-18.00 MIKKELI, Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Sointukatu 1, 2. krs, 50100 Mikkeli
klo 15.30-19.00 MYYRMÄKI, Lounaskahvila Sapusca, Jönsaksentie 4, 01600 Vantaa

TORSTAI 12.10.
klo 12.30-17.30 SAVONLINNA, Linnala, Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna
klo 13.00-18.00 LOIMAA, Heimolinna, Väinämöisenkatu 2, 32200 Loimaa
klo 13.00-18.00 VAASA, Kulttuuritalo Fanny, Kirkkopuistikko 34, 65100 Vaasa
klo 13.00-18.00 LOVIISA, Palvelutalo Esplanad, Kuningattarenkatu 7, 07900 Loviisa
klo 14.00-18.00 TIKKURILA, Tiedekeskus Heureka, Kuninkaalantie 7, 01300 Vanta

PERJANTAI 13.10.
klo 12.30-17.00 KOTKA, seurakuntakeskus, Mariankatu 14, 48100 Kotka
klo 13.00-18.00 JÄRVENPÄÄ, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää
klo 14.00-18.00 PÄLKÄNE, seurakuntatalo, Onkkaalantie 75, 36600 Pälkäne
klo 14.00-17.30 PERHO, seurakuntatalo, Sahintie 3, 69950 Perho

Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.


Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 16 C, p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Verenluovutuksen lääkäri Johanna Castrén, johanna.castren(at)veripalvelu.fi, p.029 300 1573

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 66 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye