SPR Veripalvelu

Verenluovutussoveltuvuus kannattaa testata etukäteen netissä (aluetiedote, vko 16/2018)

Jaa
TIEDOTE 9.4.2018 Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi.
Kuva: Jari Härkönen
Kuva: Jari Härkönen

Veripalvelun toimistoihin ja verenluovutustilaisuuksiin tultiin viime vuonna luovuttamaan verta yli 230 000 kertaa. Lähes yhdeksän kymmenestä paikalle saapuneesta sai luovuttaa, mutta harmitus on ymmärrettävä, jos haluamaansa lahjaa ei voikaan antaa. Veripalvelu toivookin, että kaikki verenluovutusta suunnittelevat tarkistaisivat etukäteen mahdolliset verenluovutuksen esteet osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi.

Tyypillinen yllätyksenä ja monelle vasta paikan päällä selviävä este on hiljattain tehty ulkomaanmatka, joka aiheuttaa 28 vuorokauden tai sitä pidemmän verenluovutuskarenssin.

Matkailusta EU:n ja EFTA-maiden ulkopuolella seuraa ympärivuotisesti neljän viikon luovutuseste epidemia- ja tartuntatautiriskien vuoksi. Kesällä ja syksyllä rajoituksia on myös EU-alueella matkailusta. Kaukomatkailusta karenssiaika voi olla jopa 6 kk, jos vierailee malaria-alueella.

- Piipahdusta epidemia-alueen lentokentällä ei lasketa, mutta kun oleskelu maassa pitenee, niin riski tartuntaan kasvaa. Malariassa oireet eivät välttämättä ilmaannu heti, ja tartunta voi pitkään olla oireeton, minkä vuoksi meillä on näin pitkät varoajat. Malariakarenssi syntyy, jos yöpyy tai liikkuu pimeän aikaan malariariskialueella, sillä malariahyttynen on aktiivinen erityisesti hämärässä ja pimeässä, Veripalvelun erikoislääkäri Susanne Ekblom-Kullberg kertoo.

Lentomatkustaminen ei itsessään vaikuta verenluovutukseen, mutta nestetasapainon takia pitkiä lentoja ei suositella heti verenluovutuksen jälkeen samana tai seuraavana päivänä. Kotiinpaluun jälkeen lentoa seuraavana päivänä voi jo tulla luovuttamaan.

Allergian takia ei tarvitse jäädä kotiin

Toisaalta myös niin päin voi käydä, että innokas verenluovuttaja jää kotiin siinä luulossa, ettei saa luovuttaa. Siitepölyallergikot ovat tyypillinen esimerkki.

- Kevät saa pian taas monen allergikon oireet puhkeamaan. Toisin kuin usein luullaan, suurin osa allergioista tai niihin käytettävistä lääkkeistä ei estä verenluovutusta. Kunhan oma vointi on hyvä, siitepölykaudella voi hyvin tulla luovuttamaan verta, Ekblom-Kullberg kertoo.

Esimerkiksi kaikki siitepölynuhan, heinänuhan, pölyallergian ja eläinallergian hoitoon käytettävät nenäsuihkeet, hengitettävät keuhkolääkkeet, silmätipat ja antihistamiinivalmisteet ovat lääkkeinä sallittuja verenluovuttajalle.

Jos sovinkoluovuttajaksi.fi -verkkotesti ei anna vastausta, lisätietoja matkailun, sairauksien ja lääkkeiden vaikutuksista verenluovutukseen kannattaa kysäistä maksuttomasta luovuttajainfosta p. 0800 0 5801 (ark. klo 8–17). Lääkkeiden vaikutuksesta verenluovutussoveltuvuuteen voi etsiä tietoa myös Veripalvelun verkkosivuilta sen sairauden kohdalta, jonka hoitoon lääkkeitä käytetään (esim. ”Astma” tai ”Atooppinen ihottuma”).

Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 16 (16.–20.4.): 


MAANANTAI 16.4.
klo 14.00-19.00 RIIHIMÄKI, Kirkkopuiston seurakuntakoti, Kirkkopolku 2, 11100 Riihimäki
klo 14.00-18.00 JURVA, seurakuntatalo, Kauppatie 12, 66300 Jurva
klo 14.00-18.00 ITÄKESKUS, Matteuksenkirkko, Turunlinnantie 3, 00900 Helsinki
klo 14.00-18.00 LIETO, seurakuntatalo, Kirkkotie 15, 21420 Lieto
klo 14.00-18.00 JÄMSÄ, seurakuntakeskus, Koskentie 30 C, 42100 Jämsä

TIISTAI 17.4.
klo 11.30-16.00 KAJAANI, Linnantauksen seurakuntakeskus, Kaplastie 2, 87100 Kajaani
klo 13.00-18.00 FORSSA, seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa
klo 13.00-18.00 EURA, seurakuntakeskus, Sorkkistentie 3, 27510 Eura
klo 14.00-18.00 KAUSALA, Iitin seurakuntakeskus, Eerolantie 1, 47400 Kausala

KESKIVIIKKO 18.4.
klo 12.30-17.30 SAVONLINNA, Linnala, Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna
klo 13.00-18.00 KARHULA, Seuratalo Sampo, Sampokuja 6, 48600 Kotka
klo 14.00-18.00 RUOVESI, urheilutalo, Pirkantie 4, 34600 Ruovesi

TORSTAI 19.4.
klo 13.00-18.00 HÄMEENLINNA, Hämeen Suoja, Palokunnankatu 12, 13100 Hämeenlinna
klo 13.00-17.30 KAUSTINEN, seurakuntakeskus, Siltatie 3, 69600 Kaustinen
klo 13.00-18.00 LOIMAA, Heimolinna, Väinämöisenkatu 2, 32200 Loimaa
klo 13.00-18.00 IISALMI, Kulttuurikeskus / Collansali, Kirkkopuistonkatu 9, 74100 Iisalmi
klo 14.30-19.00 KARJAA, Katarinaskolan, Naapurinkatu 18, 10300 Karjaa

PERJANTAI 20.4.
klo 12.00-17.00 RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12, 26100 Rauma
klo 13.00-18.00 LOHJA, Työväentalo, Kalevankatu 1, 08100 Lohja
klo 14.00-18.00 HAKUNILA, kirkko, Hakunilantie 48, 01200 Vantaa
klo 14.00-18.00 MÄNTTÄ, seurakuntatalo, Kirkkokatu 6, 35800 Mänttä

Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.


Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 16 C, p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jari Härkönen
Kuva: Jari Härkönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye