Veripalvelu ensi vuonna kauppakeskus Jumbo-Flamingoon

Veripalvelu on etsinyt jo pitkään korvaavia tiloja vanhoille Kivihaan luovutustiloille. Veripalvelun päätoiminnot siirtyivät Kivihaasta Vantaan Vehkalaan jo viime vuonna, mutta verenluovutuspiste jäi paikalleen. Uudet tilat löytyivät kauppakeskus Jumbo-Flamingosta, pääkaupunkiseudun suurimmasta kauppakeskuksesta.
- Meille tärkeää oli löytää vilkkaalta liikepaikalta riittävän isot tilat, joihin saamme verenluovutuspisteen lisäksi myös liikkuvan yksikkömme tukikohdan. Jumbo-Flamingossa tämä onnistui, sanoo aluepäällikkö Pia Kara Veripalvelusta.
- Vantaa on iso, monikulttuurinen ja jatkuvasti kasvava kaupunki, jonne on tärkeää saada kiinteä verenluovutuspiste. Jumbo-Flamingoon on myös helppo tulla niin autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä, Kara kertoo paikan valintakriteereistä.
Tilan remontointi aloitetaan heti kun rakennuslupa on saatu ja remontin odotetaan olevan valmis vuoden 2023 loppuun mennessä. Tarkempi muuttoajankohta määritellään myöhemmin, mutta Veripalvelun tavoitteena on päästä aloittamaan viimeistään helmikuussa 2024. Siihen asti monille verenluovuttajille tuttu Kivihaan luovutuspiste jatkaa vielä toimintaansa.
- Olemme iloisia, että Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu valitsi sijainnikseen Jumbo-Flamingon. Veripalvelu täydentää loistavasti jo olemassa olevia terveys- ja hyvinvointipalveluitamme. Yksityisten ja julkisten palveluiden kysyntä on kasvussa ja onkin luontevaa, että ne yhä useammin keskittyvät kauppakeskuksiin, mikä helpottaa ja nopeuttaa arjen asiointikokemusta, kertoo kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro.
- Jumbo-Flamingossa on myös erinomaiset kaupalliset ja viihtymisen palvelut, joita täydentää alkuvuonna avattu positiivisen vastaanoton saanut työskentelytila, Wörkkis, Lehtoaro jatkaa.
Vantaan toimipisteen myötä Veripalvelulla on pääkaupunkiseudulla ensi vuonna kolme kiinteää verenluovutuspistettä, joista yksi on Helsingin ydinkeskustassa Sanomatalossa ja yksi Espoon Iso Omenan kauppakeskuksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Kara, aluepäällikkö, Veripalvelu, pia.kara@veripalvelu.fi, p. 040 778 1807
Willy Toiviainen, viestintä- ja henkilöstöjohtaja, Veripalvelu, willy.toiviainen@veripalvelu.fi, p. 040 523 7451
Olli Lehtoaro, kauppakeskusjohtaja, Jumbo-Flamingo, olli.lehtoaro@jumbo.fi, p. 050 303 9206.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolujen ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio.
Vantaalla sijaitseva kauppakeskus Jumbo-Flamingo on myynniltään Suomen suurin kauppakeskus. Siellä on 170 liikettä mukaan lukien ravintoloita, kahviloita, viihdepalveluita, kaksi hypermarketia sekä 5 500 parkkipaikkaa. Lisäksi kauppakeskuksen osana toimii huonemäärältään Suomen suurin hotelli. Vuonna 2022 Jumbo-Flamingon myynti oli yli 480 miljoonaa euroa ja siellä vieraili lähes 12 miljoonaa kävijää. Kauppakeskuksen yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on yli 140 000 neliömetriä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Toukokuu haastava verenluovutuksessa - potilaat tarvitsevat 16 000 verenluovuttajan apua10.5.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Toukokuu on tyypillisesti haastavaa aikaa verenluovutuksessa. Arkiviikolle osuvat pyhät vähentävät verenluovutuspäiviä, mutta potilaiden avuntarve ei vähene. Veripalvelu toivoo, että verenluovuttajat kannustaisivat lähipiirinsä mukaan auttamistalkoisiin.
Markku-liitto haastaa miehet verenluovutukseen25.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen Markku-liitto otti vinkistä vaarin, kun Veripalvelu haki miehiä verenluovuttajiksi Markuksi nimetyn arjen supersankarin tarinalla. Markku-liitto suunnitteli kilpailun, jolla Markut nyt haastavat muut miehet verenluovutukseen. Luovutusvoittajat-kisa alkaa Markun päivänä 25.4. ja kestää 23.10. asti. Voittaja on nimiryhmä, joka kilpailuaikana eniten luovuttaa verta.
Blodgivning i Mariehamn 17.–20.414.4.2023 11:11:58 EEST | Tiedote
Blodtjänst besöker Mariehamn tre gånger om året. Följande blodgivningsvecka ordnas 17.–20.4.
Potilaat tarvitsevat verenluovuttajien apua myös pääsiäisen aikaan5.4.2023 10:05:07 EEST | Tiedote
Verivalmisteita tarvitaan sairaaloissa vuoden jokaisena päivänä, riippumatta siitä, onko arki vai pyhä. Pääsiäistä edeltävinä päivinä ja heti sen jälkeen on tärkeää, että riittävän moni luovuttaja ojentaa kätensä. Veripalvelun toimipisteet ovat avoinna arkisin sekä toisena pääsiäispäivänä, maanantaina 10.4.
Verenluovutus on kädenojennus potilaille8.3.2023 09:18:18 EET | Tiedote
Verta käydään luovuttamassa, koska se on konkreettinen tapa auttaa potilaita. Verenluovutus tuo myös luovuttajille itselleen iloa. Vuonna 2022 verta luovutti Suomessa yli 115 000 henkilöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme