SPR Veripalvelu

Veripalvelun strategia korostaa valmiutta ja uudistumista

Jaa
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun strategiassa tuleville vuosille painotetaan joustavaa toimintavalmiutta, toiminnan varmuutta sekä uusien hoitojen kehittämistä. Vapaaehtoisilla verenluovuttajilla on tärkeä rooli Suomen verihuollon toimintavarmuudessa. Koronapandemiavuodet ovat jättäneet oman jälkensä toimintaan ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Kaikki alkaa luovuttajista

Veripalvelun toiminnan perustana on vapaaehtoisten verenluovuttajien ja kantasolujen luovuttajien sitoutuminen potilaiden auttamiseen. Koronaviruspandemian aikana korostui tarve nykyistä laajempaan luovuttajakuntaan, kun varotoimien takia yhteiskunnassa jouduttiin välttämään liikkumista ja ihmisten kohtaamista. Luovuttajia jouduttiin kutsumaan aiempaa enemmän ja usein kutsu kohdistui samoihin henkilöihin.

- Laajuuden lisäksi Veripalvelu tavoittelee myös luovuttajakunnan monipuolisuutta iän, sukupuolen, veriryhmien ja etnisen taustankin osalta. Monipuolisuuden turvin pystymme toimittamaan kaikki potilaiden hoitoon tarvittavat verivalmisteet myös poikkeuksellisissa oloissa, kuten pandemian aikana, Veripalvelun johtaja Pia Westman painottaa.

- Yhtenä tärkeänä tavoitteena on kasvattaa miesten osuutta verenluovuttajista. Heitä on nyt vain 40 % luovuttajakunnasta. Miehet voivat biologisista syistä luovuttaa verta turvallisemmin, helpommin ja useammin kuin naiset, Westman toteaa.

Valmiutta vahvistetaan

Pandemia korosti muutenkin toimintavalmiuden ja varmuuden merkitystä. Veripalvelu on ainoa Suomessa toimiva veripankki, joten sen toimintakykyyn on voitava luottaa kaikissa olosuhteissa. Valmiuden kannalta Veripalvelun on tärkeää pitää huolta niin toimitiloista, laitteistoista, materiaalivarastoista, henkilöstön osaamisesta ja työkyvystä kuin vahvasta turvaa tuovasta taloudesta.

- Olemme ainoa alamme toimija Suomessa, joten huoltovarmuus on meille ja koko yhteiskunnalle ensiarvoisen tärkeää.

- Vantaan Vehkalaan tänä vuonna valmistuva uusi keskuksemme on tärkeä strateginen uudistus myös potilaiden hoidon tukena. Se vahvistaa toimintavarmuuttamme ja auttaa meitä uudistumaan, Westman kertoo.

Uudet hoidot pohjautuvat vahvaan tutkimukseen

Uudistuminen on valmiuden ohella tärkeä teema strategiassa. Veripalvelu on aktiivisesti mukana kehittämässä uusia hoitomuotoja vaikeiden sairauksien hoitoon. Sen solutuotantokeskuksessa kehitetään soluterapiavalmisteita esimerkiksi syöpien ja vaikeiden palovammojen hoitoon. Tuotekehitys pohjautuu Veripalvelussa tehtävään tutkimustyöhön.

- Jatkamme vahvaa tieteellistä tutkimusta ja palvelujemme kehittämistä. Oman tutkimustyömme ohella rahoitamme myös muuta toimialaamme kehittävää tutkimusta tutkimusrahastomme kautta, Pia Westman kertoo.

Uudistumista tukevat myös luovuttajia, sairaaloita ja omaa toimintaa palvelevat digitaaliset palvelut sekä datan analysointi ja hyödyntäminen.

Veripalvelun strategiaan voi tutustua verkkosivuilla.

Vuosikertomuksesta 2021 voi lukea miten Veripalvelu selvisi toisesta koronaviruspandemian vuodesta. Vuosikertomuksessa on paljon lisätietoa toiminnasta sekä tärkeimmät tilastot ja tunnusluvut. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi) tai tiedottaja Tuuli Vuoreen (puh: +358 29 300 1174, tuuli.vuori@veripalvelu.fi)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye