SPR Veripalvelu

Veripalvelussa alkaa tiedeprojekti yksilöllisten verenluovutusvälien mallintamiseksi

Jaa

Veripalvelu on saanut Euroopan veripalvelulaitosten liitolta (EBA) 40 000 euron apurahan sen tutkimiseksi, onko nykyisiä verenluovutusvälejä mahdollista muuttaa yksilökohtaisemmiksi. Tänä vuonna käynnistyvässä tiedeprojektissa pyritään luomaan muun muassa luovuttajan veriarvojen ja geeniperimän pohjalta koneoppimiseen perustuva malli tai profiili, jonka perusteella voitaisiin määrittää nykyistä yksilöllisempi luovutusväli.

Nykyisin minimiluovutusväli määrittyy sukupuolen perusteella – naiset saavat luovuttaa 3 kuukauden ja miehet 2 kuukauden välein. Veripalvelun omissa tiedetutkimuksissa on saatu näyttöä sille, että joillekin luovuttajille tämä tahti saattaa kuitenkin olla turhan tiuha hemoglobiinin palautumisen kannalta. Verenluovutukseen tulevan luovuttajan hylkääminen alhaisen hemoglobiinin vuoksi on harmillista luovuttajan kannalta.

”Hylkyjen” ennakoimiseen on jo olemassa matemaattisia malleja luovuttajan ikään ja sukupuoleen perustuen. Veripalvelun tutkimuksessa tullaan erityisesti hyödyntämään verenluovuttajista Veripalvelun biopankkiin kerättyä geneettistä tietoa sekä FIN Donor 10 000 -rautatutkimuksen tuloksia.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun yhdistetään geneettistä tietoa verenkuvaan ja rautamarkkereihin tutkittaessa verenluovuttajien terveyttä ja verenluovutuksen edellytyksiä, sanoo tutkimuksen vetäjä, dosentti Mikko Arvas Veripalvelusta.

Projektin tausta-aineistona on myös kaikkien Suomessa 2000-luvulla tehtyjen yli 6 miljoonan verenluovutuksen hemoglobiini- ja veriryhmätiedot. Tavoitteena on luoda tekoälyn avulla algoritmi, joka antaisi tietoa luovuttajalle optimaalisimmasta verenluovutusten minimivälistä. Tutkimuksessa arvioidaan myös tämän kaltaisten yksilöityjen luovutusvälien kustannusvaikutukset sekä mahdolliset vaikutukset koko verihuoltoketjuun.

Tutkimus käynnistyy kesällä, ja siinä luotavaa mallia tullaan testaamaan yhteistyössä Cambridgen yliopiston kanssa.

- Mikäli malli toimii, se tehdään julkiseksi myös muiden maiden veripalveluille jatkotestausta ja kehittämistä varten, Arvas toteaa.

Veripalvelussa on jo aiemmin tutkittu koneoppimisen ja genomitiedon tarjoamia mahdollisuuksia ennustaa kantasolusiirron jälkeistä leukemian uusimista. Tutkimus julkaistiin aiemmin tänä vuonna Leukemia-lehdessä.

Pressmeddelanden på svenska: blodtjänst.fi

Press releases in English: bloodservice.fi


Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 29 B 3. krs., p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Mikko Arvas, bioinformaatikko, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1016

Johanna Castrén, lääkäri, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1573

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Kivihaantie 7
00310 HELSINKI

vaihde 029 300 1010https://www.veripalvelu.fi
Veripalvelu on ollut tiukasti kiinni tiedemaailmassa jo yli 60 vuotta. Jatkuva tutkimustoimintamme mahdollistaa Veripalvelun kehittymisen nyt ja tulevaisuudessa ja tuottaa arvokasta tietoa terveydenhuoltoon. Tuemme tutkimuksellamme myös potilaiden hoitoa. Nykyisen tutkimusstrategiamme mukaiset painopisteet ovat verenluovutukseen liittyvä terveyden tutkimus hyödyntämällä genomitietoa ja biopankkitoimintaa, punasolujen ja verihiutaleiden ikääntymisen tutkimus, sekä veren-, solujen- ja kudostensiirron sopivuuden tutkimus. Olemme myös aktiivisesti mukana kehittämässä tulevaisuuden uusia soluterapioita. Painopistealueiden lisäksi aktiivisen tutkimuksen kohteita ovat mm. hemostaasitutkimus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme