Taloon.com

Verkkorautakauppa Taloon.com kasvoi viidenneksellä

Jaa
Yhtiö suunnittelee lisäväen palkkaamista ja uusien palvelumyymälöiden avaamista.

Verkkorautakaupan markkinajohtaja Taloon.comin liikevaihto kasvoi viime vuonna yli 20 prosenttia, ja yhtiö onnistui parantamaan liikevoittoprosenttiaan vuoden takaiseen verrattuna. Taloon.comin liikevaihto vuonna 2016 oli 20 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 22 prosenttia. Liikevoittoprosentti oli 1,5 (1,2 prosenttia vuonna 2015) eli 297 000 euroa.

”Kun kasvuvaiheessa oleva verkkokauppa tekee tällaisen tuloksen, siihen voi olla tyytyväinen”, kommentoi Taloon.comin toimitusjohtaja Kimmo Lähteenmäki.

Lähteenmäen mukaan liikevaihdon 22 prosentin kasvuvauhti on yhtiön historiaan nähden maltillinen, sillä kuluneen kymmenen vuoden aikana prosentit ovat vaihdelleet 15:n ja 90:n välillä.

”Tulosparannuksemme perustuu siihen, että pystymme lisäämään myyntiä verkkokaupassa nopeammin kuin kulumme kasvavat. Samalla logiikalla pärjäämme koko ajan pienemmällä katteella, ja pystymme pitämään hinnat kilpailukykyisinä.”

Suurin osa Taloon.comin verkkomyynnistä tulee rakennustarvikkeista ja talotekniikasta. Viime vuonna kasvoivat erityisesti pihaan ja sisustamiseen liittyvien tarvikkeiden myynti.

”Tänä vuonna kasvu näyttää viimevuotista korkeammalta. Aiomme myös palkata kymmenkunta työntekijää lisää.”

Taloon.com avasi ensimmäisen palvelumyymälänsä Vantaan Tammistoon huhtikuussa. Suunnitelmissa on avata lisää myymälöitä, kun konsepti on saatu hiottua kuntoon. Verkkokaupan puolella rautakaupan odotukset ovat optimistiset.

Rautakauppa on viimeisiä kaupanaloja, joka siirtyy verkkoon. Viime vuonna 95 prosenttia rautakaupan myynnistä tehtiin kivijaloissa.

”Suomessa tapahtuu sama muutos kuin Ruotsissa jo pari vuotta sitten. Siellä on rautakaupasta jo kymmenkunta prosenttia siirtynyt verkkoon. Näkymä on siis meidän kannaltamme hyvä.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Kimmo Lähteenmäki
p. 040 720 6892
kimmo.lahteenmaki@taloon.com

Tietoja julkaisijasta

Taloon.com
Taloon.com
Maisterinkatu 9-11
11100 Riihimäki

0104409200http://www.taloon.com

Suurenmoinen rautakauppa netissä vuodesta 2004.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye