Keskuskauppakamari

Veroasiantuntija: Mitä lahjaksi valmistuneelle? – Varmista onko lahjasi verovapaa

Jaa
Kesän korvilla juhlitaan ammattiin valmistuneita ja ylioppilaita. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija muistuttaa ottamaan selvää siitä, millainen valmistujaislahja aiheuttaa antajalleen veroseuraamuksia. Kaikki lahjat eivät kuulu lahjaverotuksen piiriin ja esimerkiksi tavanomaista koti-irtaimistoa voi lahjoittaa valmistuneelle verovapaasti.
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari

Kevään kääntyessä kesään juhlitaan valmistuneita ja moni pohtii oikeanlaista lahjaa vastavalmistuneelle. Lahjoja hankkiessa on kuitenkin hyvä huomioida verotukselliset yksityiskohdat, jotta vältytään yllättäviltä veroseuraamuksilta.

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala muistuttaa, että ammattiin valmistuneelle tai tuoreelle ylioppilaalle voi halutessaan antaa kalliimmankin lahjan ilman veroseuraamuksia.

”Verottomia lahjoja voi antaa haluamalleen henkilölle alle 5 000 euron arvosta kolmen vuoden aikana. Lahjansaajan kolmen vuoden aikana samalta lahjanantajalta saamat lahjoitukset lasketaan yhteen, ja lahjaveroa joudutaan maksamaan vain, jos samalta henkilöltä saatujen lahjojen yhteenlaskettu arvo on vähintään 5 000 euroa”, sanoo Viitala.

Viitalan mukaan verovapaa lahja voi olla yhtä hyvin rahaa kuin muutakin omaisuutta, kuten pörssiosakkeita tai koruja. Verovapaan lahjan voi myös antaa kenelle tahansa henkilölle. Sukulaisuussuhteella ei ole merkitystä, kun lahja jää alle verotettavan määrän.

Kaikki lahjat eivät kuitenkaan kuulu lahjaverotuksen piiriin. Tavanomaista koti-irtaimistoa voi lahjoittaa verovapaasti, jos yksittäisen esineen arvo ei ole 4 000 euroa tai enemmän.

”Tavanomaiseksi koti-irtaimistoksi katsotaan esimerkiksi huonekalut ja kodinkoneet. Sen sijaan arvokkaampia taideteoksia ei yleensä voida pitää tavanomaisena koti-irtaimistona", Viitala sanoo.

Myös koulutusta, kasvatusta tai elatusta varten annettu lahja on veroton, jos lahjaa ei ole mahdollista käyttää muuhun tarkoitukseen.

“Esimerkiksi ulkomaisen oppilaitoksen lukukausimaksun suorittaminen kummilapsen puolesta ei aiheuta veroseuraamuksia”, sanoo Viitala.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye