Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Veropolitiikan pitää olla ennustettavaa

Jaa

Hyvän veropolitiikan periaatteisiin kuuluu johdonmukaisuus ja ennustettavuus, sillä sekä kotitaloudet että yritykset tekevät jatkuvasti pitkävaikutteisia taloudellisia valintoja.

Hallitusohjelmaan kirjattiin ns. solidaarisuusverolle uusi alaraja. Kahden vuoden määräajaksi se ulotettiin 72 300 euron vuosituloihin. Alarajan laskeminen toi veron piiriin noin 65 000 uutta palkansaajaa. Kaikkiaan solidaarisuusveron maksajia on yli 120 000. Laajennusta perusteltiin aikanaan mm. turvapaikanhakijoista koituvilla lisäkustannuksilla.

”Hallituksessa on nyt aikeita pettää lupaus alarajan palauttamisesta. Yhtäkkiä sille on alettu keksiä uusia perusteita, mikä viittaa haluun tehdä pysyvä kiristys veroprogressioon”, sanoo Suomen Ekonomien toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemming. Hän muistuttaa, että Suomessa progressio on jo nykyiselläänkin yksi maailman kireimmistä.

Veron piirissä olevia kutsutaan suurituloisiksi ja jopa rikkaiksi. Oikeasti mukana on maan taloudelle tärkeä joukko asiantuntijoita. Nykyisen alennetun rajan sisään mahtuvat lähes ekonomin keskipalkkaa saavat asiantuntijatkin. Solidaarisuusveroa maksaa yli kolmannes Suomen ekonomeista.

”Verotus vaikuttaa ihmisten ja yritysten käyttäytymiseen. Solidaarisuusvero ei kannusta yritteliäisyyteen eikä lisätyön vastaanottamiseen vaan korvaamaan vero suuremmilla palkankorotuksilla. Talouden kannalta tämä ei ole järkevää”, Hemming korostaa.

Suomen Ekonomien mielestä hallituksen on pysyttävä omassa ohjelmassaan. Veropolitiikan kehittämisessä se kannustaa hallitusta tukeutumaan taloustieteelliseen tutkimustietoon.

Lisätietoja:

Hanna-Leena Hemming
Toiminnanjohtaja, puh. 050 511 3048

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden, kyltereiden, palvelu- ja etujärjestö. Yli 52 000 jäsenellään se on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. Suomen Ekonomit on kylterin ja ekonomin paras urakumppani, joka edistää jäsentensä osaamista, hyvinvointia ja menestystä työelämässä sekä ekonomikoulutuksen arvostusta. Suomen Ekonomit on mukana neuvottelemassa työehtosopimuksista ja työelämäkysymyksistä osana Akavaa ja akavalaisia neuvottelujärjestöjä.

Suomen Ekonomien teemana vuonna 2017 on Ytimessä osaaminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme