Sitra

Verotus ohjaamaan ilmastotoimia – päästöt alas, nostetta työllisyyteen ja talouteen

Jaa
Verotus on tehokas keino yhteiskunnan ja talouden ohjaamiseen, ja sitä tulisi vielä voimakkaammin hyödyntää myös ilmastopolitiikassa. Kestävän kehityksen verouudistuksella voidaan vähentää päästöjä ja samalla vahvistaa työllisyyttä ja taloutta – sosiaalista oikeudenmukaisuutta unohtamatta. Tämä käy ilmi Sitran tänään julkaisemasta selvityksestä.

Ilmastokriisin ratkaiseminen vaatii laaja-alaisia ja nopeita toimia kaikilta maailman mailta. Ilmastotoimien ulkopuolelle ei voida jättää yhtäkään talouden sektoria tai politiikan osa-aluetta. Verotus on tehokas keino yhteiskunnan ja talouden ohjaamiseen ja sitä tulisi vielä voimakkaammin hyödyntää myös ilmastopolitiikassa.

”Maailmanpankki, OECD ja Euroopan komissio ovat suositelleet valtioille kokonaisvaltaisia kestävän kehityksen verouudistuksia päästöjen vähentämiseksi. Lisäksi kestävän kehityksen verouudistus on tutkimusten mukaan tehokas tapa hyödyntää päästöverotusta. Halusimme Sitrassa kartoittaa, millaisista palikoista tällaisen verouudistuksen voisi Suomessa rakentaa”, kertoo johtaja Mari Pantsar Sitrasta.

Kestävän kehityksen verouudistuksella tarkoitetaan verotuksen painopisteen siirtämistä työn ja yritystoiminnan verotuksesta kohti päästöjen ja luonnonvarojen verotusta budjettineutraalisti, eli ilman että valtion budjettia kasvatetaan tai pienennetään. Tänään julkaistun selvityksen perusteella verouudistuksella on myös Suomessa mahdollista vähentää päästöjä ja samalla tukea työllisyyttä ja taloutta.

”Suomi voi menestyä vain ottamalla ilmastonmuutoksen lähtökohdaksi kaikessa poliittisessa päätöksenteossa – siksi ilmastokriisin ratkaisun pitää olla myös talouspolitiikan keskiössä”, Pantsar sanoo.

Verouudistus voi ja sen tulee olla reilu

Selvityksessä kartoitettiin laajasti käytettävissä olevia keinoja valjastaa verotus tukemaan päästövähennyksiä ja kiertotalousratkaisuja. Keinovalikoimasta muodostetiin kolme esimerkkipakettia mallinnettavaksi ja niiden vaikutuksia analysoitiin päästöjen, bruttokansantuotteen, työllisyyden, yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn ja tuloerojen näkökulmista. Kaksi ensimmäistä mallinnuspakettia keskittyy eri toimijoihin kohdistuviin veronkiristyksiin ja kolmas tarkastelee veroinstrumentteja erityisesti kiertotalouden edistämisen näkökulmasta.

”Keskeinen kysymys on, miten verotuksella voidaan ohjata päästöjä ja millaisia vaikutuksia tällä on kansantalouteen ja työllisyyteen, tai vaikuttavatko tehdyt valinnat kohtuuttomasti kotitalouksien arkeen tai yksittäisiin toimialoihin. Tyypillisesti ihmisiä on huolettanut esimerkiksi päästöverojen korotusten vaikutukset pienituloisten toimeentuloon ja vientialojen kansainväliseen kilpailukykyyn. Siksi nämä näkökulmat olivat keskeisessä roolissa työssämme”, sanoo selvitystyöstä vastannut johtava asiantuntija Saara Tamminen Sitrasta.

”Alustavien vaikutusarvioiden perusteella laaja-alainen kestävän kehityksen verouudistus olisi Suomelle tehokas ja reilu tapa vauhdittaa päästövähennyksiä. Alentamalla erityisesti työn verotusta yhtä aikaa päästöverojen noston kanssa, saadaan hyvitettyä ihmisille päästöverojen nostosta koituvia lisäkustannuksia ja parannettua työllisyyttä. Ilmastotoimien ei tarvitse erityisesti kohdistua pienituloisiin ja tuloerojen kasvu voidaan välttää huolellisella suunnittelulla. Päästöverojen korotuksen vaikutuksia yritysten kilpailukykyyn voidaan myös hillitä merkittävästi laskemalla samanaikaisesti muita veroja”, Tamminen kertoo.

Verotus ei yksin ratkaise ilmastokriisiä. Se tarvitsee tuekseen muuta sääntelyä, joka tähtää päästöjen nopeaan vähentämiseen. Jotta verouudistuksen vaikutukset todella näkyisivät päästöissä ja työn tarjonnassa, sen kokoluokan tulisi olla miljardeissa.

Verotus ilmastopolitiikan keinovalikoimaan

Ilmastokriisiä voidaan ratkoa myös talouspolitiikan keinoin. Verouudistuksen mallinnukset tarjoavat tulevalle hallitukselle ideoita ja esimerkkejä työkaluista, joilla lähteä toteuttamaan reilua siirtymää kohti päästötöntä Suomea.

Moni asia vaikuttaa siihen, millaisia seurauksia erilaisilla verotuspaketeilla on koko talousjärjestelmään, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja päästöihin. Siksi selvityksessä suositellaan kattavien vaikutusarvioiden tekemistä.

”Ilmastokriisi ei odota. Seuraavan hallituksen kannattaisi suunnitella uudistus, teettää vaikutusarviot ja aloittaa toteutus. Esimerkkipaketit eivät ole valmiita suosituksia tai tarkoitettu toteutettavaksi sellaisenaan, vaan tarjoavat päättäjille näkymää erilaisiin vaihtoehtoihin ja niiden vaikutuksiin. Kestävän kehityksen verouudistuksen tekoon ei ole yhtä oikeaa ratkaisua – se on poliittisten valintojen tekemistä ”, Tamminen painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtaja Mari Pantsar, Sitra, etunimi.sukunimi@sitra.fi, p. 029 461 8210


Johtava asiantuntija Saara Tamminen, Sitra, etunimi.sukunimi@sitra.fi, p. 029 461 8419

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Estland behandlar medborgarinitiativ upp till tre gånger snabbare än Finland - Sitra jämför Finlands och Estlands system för medborgarinitiativ21.3.2024 07:12:21 EET | Tiedote

I Estland behandlas medborgarinitiativ inom den överenskomna tidsfristen, och det är enkelt att följa deras framsteg genom en enda tjänst. I Finland blir medborgarinitiativ allt populärare, men vårt system har utrymme för förbättringar. Enligt Sitras undersökning har Finland mycket att lära sig av Estlands flexibla system för medborgarinitiativ.

Virossa kansalaisaloitteet käsitellään jopa kolme kertaa nopeammin kuin Suomessa – Sitra vertaili Suomen ja Viron kansalaisaloitejärjestelmiä21.3.2024 07:12:21 EET | Tiedote

Virossa kansalaisaloitteet käsitellään sovitussa määräajassa ja aloitteiden etenemistä on kätevä seurata yhden palvelun kautta. Suomessa kansalaisaloitteiden suosio kasvaa, mutta järjestelmässämme on kehittämisen varaa. Sitran selvityksen mukaan Suomi voisi oppia Viron joustavasta kansalaisaloitejärjestelmästä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye