Tampereen yliopisto

Verotutkimuksen huippuyksikkö Tampereen yliopistoon

Jaa
Suomen Akatemia on valinnut Tampereen yliopiston johtaman verotutkimuksen konsortion huippuyksikköohjelmaansa. Huippuyksikön tavoitteena on tuottaa uutta tietoa verotuksesta ja tulonsiirroista. Tutkimuksen tulokset voivat vaikuttaa olennaisesti yhteiskuntapoliittisiin suosituksiin verojärjestelmää suunniteltaessa. Huippuyksikössä ovat mukana myös Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT sekä Helsingin yliopisto.
Kuva: Jonne Renvall /Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall /Tampereen yliopisto

Suomen Akatemian rahoittamat huippuyksiköt ovat tutkimusyhteisöjä, jotka ovat saavuttamassa tai jo saavuttaneet oman alansa kansainvälisen parhaimmiston. Huippuyksikkökausi on kokonaisuudessaan kahdeksan vuoden pituinen.

Huippuyksikön, CoE on Tax Systems Research-konsortion, tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva verotuksen ja sosiaaliturvan vaikutuksista ja siitä, miten ne vaikuttavat kokonaishyvinvoinnin jakautumiseen. Suomessa kerätään verotuloja noin 100 miljardia euroa vuodessa.

— Koska modernit hyvinvointivaltiot keräävät niin suuren osan kansantuotteesta verotuloina, verojärjestelmä vaikuttaa merkittävästi talouden toimintaan ja ihmisten elämään, toteaa huippuyksikön johtaja, professori Kaisa Kotakorpi Tampereen yliopistosta.

— Verotusta voidaan käyttää myös ympäristö- ja terveysongelmien ratkaisussa sekä oikeudenmukaisen tulonjaon saavuttamisessa.

Huippuyksikössä tutkitaan näitä verotuksen osa-alueita monipuolisesti hyödyntämällä muun muassa laajoja rekisteriaineistoja, kyselyaineistoja ja satunnaiskokeita sekä muodostamalla uutta teoriaa.

— Tutkimusohjelma haastaa aiempia käsityksiä verotuksen vaikutuksista yritysten ja yksityisten veronmaksajien toimintaan ja sen tulokset voivat vaikuttaa olennaisella tavalla hyvää verojärjestelmää koskeviin yhteiskuntapoliittisiin suosituksiin, Kotakorpi toteaa.

Tutkimus tehdään yhteistyönä suomalaisten korkeatasoista taloustieteellistä verotutkimusta tekevien instituutioiden kesken ja muiden alan kansainvälisten huippututkijoiden kanssa. Huippuyksikön osahankkeita johtavat tutkimusprofessori Tuomas Kosonen (VATT),professori Jarkko Harju (Tampereen yliopisto ja VATT) ja professori Jukka Pirttilä (Helsingin yliopisto ja VATT).  Hankkeessa on mukana useita yhteistyökumppaneita, Suomesta erityisesti Palkansaajien tutkimuslaitos.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Kaisa Kotakorpi
kaisa.kotakorpi@tuni.fi
Tampereen yliopisto

Kuvat

Kuva: Jonne Renvall /Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall /Tampereen yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Tutkimuksessa annetaan toimintasuosituksia kuntayhtiöiden omistajaohjaukseen, arviointiin ja tarkastukseen27.3.2024 10:03:14 EET | Tiedote

Suomessa on noin 2 100 kuntayhtiötä, joiden joukossa on muun muassa energia-, kiinteistö- ja palvelutuotantoyhtiöitä. Kuntayhtiöiden keskimääräinen liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa. Yhtiöittämisten myötä päätöksenteko on kuitenkin ajautunut yhä kauemmas kuntien demokraattisesti valittujen henkilöiden päätäntävallasta. Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa on laadittu tutkimus kuntayhtiöiden tarkastuksen ja arvioinnin organisoinnista ja läpinäkyvyydestä.

Väitös: Teemu Salo: 3D-tulostamalla voidaan valmistaa seuraavan sukupolven puettavaa elektroniikkaa22.3.2024 13:02:18 EET | Tiedote

Venyvän elektroniikan avulla on mahdollista valmistaa esimerkiksi älyvaatteita. Yksi alan suurista haasteista on löytää uusia, venyvän elektroniikan valmistukseen soveltuvia materiaaleja ja menetelmiä. Diplomi-insinööri Teemu Salon väitöstutkimus osoittaa, että 3D-tulostaminen soveltuu monipuolisesti venyvän elektroniikan erilaisiin valmistusmenetelmiin.

Väitös: Videopelien esityksellinen vastaanpelaaminen vastarinnan muotona22.3.2024 12:40:26 EET | Tiedote

Vastaanpelaaminen tarkoittaa sellaisia pelaamisen tapoja, joita videopelin kehittäjät eivät ole alun perin peliä suunnitellessaan tarkoittaneet. Esimerkiksi pelin sisäisestä väkivallasta kieltäytyminen tai erityisen hitaasti tai nopeasti pelissä eteneminen ovat vastaanpelaamisen muotoja. Väitöstutkimuksessaan filosofian maisteri Marleena Huuhka kehittää uusia vastaanpelaamisen tapoja teatterin- ja esitystutkimuksen pohjalta.

CARE-hanke pyrkii muuttamaan kotitalouksia kiertotalouden mukaisiksi22.3.2024 09:35:31 EET | Tiedote

Yksi kiertotalouden päätavoitteista on vähentää kulutuksen ympäristöjalanjälkeä. Kiertotaloussiirtymän nykyiset kansalliset ja kansainväliset tavoitteet ovat haasteellisia saavuttaa, jos kotitalouksia ei sitouteta mukaan toimintaan. Euroopan unioni on tunnustanut tarpeen kehittää kuluttajia osallistavia lähestymistapoja, jotka tukevat tehokkaammin kiertotaloustavoitteita. Vuoden 2024 alussa käynnistetty nelivuotinen CARE-hanke pyrkii edistämään EU:n kiertotaloustavoitteita etenkin kotitalouksien ruokahävikin ja tekstiilijätteen vähentämisen osalta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye