SPR Veripalvelu

Verta annetaan potilaan veriryhmän mukaan

Jaa
Katso tiedotteesta viikon 45 verenluovutustilaisuudet alueellanne. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi
Kuva: Jari Härkönen
Kuva: Jari Härkönen

Perusveriryhmiä on Suomessa yhteensä kahdeksan. Kaikkien veriryhmien luovuttajia tarvitaan joka päivä, koska potilaalle pyritään antamaan aina hänen oman veriryhmänsä verta. Luovuttajan ei tarvitse tietää veriryhmäänsä tullessaan verenluovutukseen.

Veriryhmät ovat veren punasolujen ominaisuuksiin ja plasman vasta-aineisiin perustuvia luokitteluja. Jokaisen veri kuuluu yhteen neljästä ABO-veriryhmästä: veriryhmään A, B, O tai AB. Lisäksi punasoluista testataan reesustekijä (RhD–tekijä) ja jaetaan sen mukaan vielä RhD-positiiviseen ja Rh D–negatiiviseen veriryhmään. Perusveriryhmiä on siis yhteensä kahdeksan. Suomalaisten yleisimmät veriryhmät ovat A+ ja O+.

- Veriryhmää ei tarvitse tietää tullessaan verenluovutukseen. Veriryhmä tutkitaan kaikesta luovutetusta verestä ja ilmoitetaan luovuttajalle myöhemmin, kertoo laboratorioasiantuntija Anu Korhonen.

Tarvetta voi seurata pisarabarometrista

Kun luovuttaja tietää oman veriryhmänsä, hän voi seurata veren tarvetta Veripalvelun veritilannebarometrista. Pisaroilla halutaan kertoa, millainen punasolujen tai verihiutaleiden tarve lähipäivinä on odotettavissa. Veripalvelu suosittelee, että luovuttaja tulisi verenluovutukseen silloin, kun oman veriryhmän veripisara on puolillaan tai lähes tyhjä.

Joskus luovuttaja voi saada kutsun vaikka pisara olisi täysi – tämä johtuu yleensä siitä, että potilaat tarvitsevat kyseisen veriryhmän verihiutaleita, jotka säilyvät vain viisi päivää. On tärkeää, että verenluovuttaja tulee pian kutsun saatuaan, jos se on mahdollista. Eniten tarvitaan yleisimpien veriryhmien verta, koska potilaistakin suurin osa kuuluu A+ ja O+ -veriryhmiin.

Veribarometri ei kuvaa Veripalvelun tai sairaaloiden verivarastojen reaaliaikaista riittävyyttä, vaan sen tarkoitus on ohjata luovuttajia. Veren tarpeeseen vaikuttaa muun muassa se, miten paljon verenluovuttajia on edellispäivinä ollut, miten sairaalat ovat käyttäneet verta sekä arvio siitä, millainen veren tarve lähipäivinä on odotettavissa.

Veripalvelun tavoitteena on viiden päivän punasoluvarasto jokaisesta veriryhmästä. Tämä turvaa keskeytymättömän verihuollon myös katastrofitilanteissa. Jotta verivarastot säilyvät turvallisella tasolla, verenluovuttajia tarvitaan joka arkipäivä noin 800.

Epäsopiva veri voi olla potilaalle vaarallinen

Jos potilas tarvitsee verensiirtoa, hänen veriryhmänsä tarkistetaan etukäteen sairaalassa. Potilaalle pyritään aina antamaan hänen oman veriryhmänsä verta. Veriryhmästä poikettaessa on noudatettava veriryhmien siirtosääntöjä.

- Väärän veriryhmän verisolut voivat aiheuttaa potilaassa hemolyyttisen reaktion. Se tarkoittaa, että potilaan vasta-aineet reagoivat ja tuhoavat siirretyt verisolut. Reaktio voi olla hengenvaarallinen, Korhonen kertoo.

Hätätilanteessa potilaalle annetaan aina ensin O negatiivisen veriryhmän punasoluja, sillä ne sopivat kaikille. Siksi O negatiivista, eli niin sanottua hätäverta, tarvitaan suhteellisesti enemmän kuin muita veriryhmiä.

Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 45 (5.-9.11.):

maanantai 5.11.

klo 12.00-16.00    KANNUS, seurakuntatalo, Valtakatu 20, 69100 Kannus        
klo 12.30-17.30    PORI, seurakuntasali, Itäpuisto 14, 28100 Pori        
klo 13.00-17.30    PIETARSAARI, seurakuntakeskus, Ebba Brahen puistikko 2, 68600 Pietarsaari        
klo 14.00-19.00    LEPPÄVAARA, Sellosalin lämpiö, Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo    
klo 14.00-19.00    RIIHIMÄKI, Kirkkopuiston seurakuntakoti, Kirkkopolku 2, 11100 Riihimäki

tiistai 6.11.

klo 14.00-19.00    KARKKILA, seurakuntatalo, Huhdintie 11, 03600 Karkkila        
klo 14.00-18.00    URJALA, seurakuntatalo, Urjalantie 8, 31760 Urjala        
klo 14.00-18.00    KAARINA, kirkon seurakuntasali, Voudinkatu 2, 20780 Kaarina

keskiviikko 7.11.

klo 12.00-17.00    JOENSUU, Seutukirjasto/ Muikkusali, Koskikatu 25, 80100 Joensuu      
klo 13.00-18.00    SALO, VPK:n talo, Asemakatu 3, 24100 Salo        
klo 14.00-18.00    TERVAKOSKI, seurakuntakeskus, Kirkkotie 1, 12400 Tervakoski        
klo 14.30-18.30    PAROLA, Hattulan Kotikirkko, Teollisuustie 6, 13720 Parola

torstai 8.11.

klo 12.00-17.00    KOKKOLA, Kaarlelan seurakuntakoti, Anders-sali, Kruunupyyntie 3, 67700 Kokkola  (HUOM! Myös perjantaina klo 11-16)      
klo 13.00-18.00    IISALMI, Kulttuurikeskus / Collansali, Kirkkopuistonkatu 9, 74100 Iisalmi        
klo 13.00-18.00    KUUSANKOSKI, seurakuntakeskus, Maunukselantie 3, 45700 Kuusankoski        
klo 14.00-18.30    TIKKURILA, Tiedekeskus Heureka, Kuninkaalantie 5, 01300 Vantaa      
klo 14.00-18.00    VIRRAT, seurakuntatalo, Rantatie 9, 34800 Virrat

perjantai 9.11.

klo 11.00-16.00    KOKKOLA, Kaarlelan seurakuntakoti, Anders-sali, Kruunupyyntie 3, 67700 Kokkola (HUOM! Myös torstaina klo 12-17)
klo 12.00-17.00    RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12, 26100 Rauma        
klo 12.00-17.00    HAMINA, Kulmakivi, Mannerheimintie 12, 49400 Hamina        
klo 14.00-18.00    YLÖJÄRVI, seurakuntakeskus, Kirkkotanhuantie 1, 33480 Ylöjärvi        
klo 14.00-18.00    PORNAINEN, Nuorisoseurantalo Kuusisto, Kirkkotie 200, 07170 Pornainen

Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Lisätietoa:

tiedottaja Anna Kaipainen p. 029 300 1049


Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 29 B (3 krs.), p. 029 300 1140

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Jari Härkönen
Kuva: Jari Härkönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye