Työeläkeyhtiö Elo

Vertaispalautteella selvä vaikutus luokan ilmapiiriin

Jaa
Oppilaiden positiivinen vuorovaikutus, hyvä luokkahenki ja kiusaamisen vähentäminen ovat työeläkeyhtiö Elon tavoitteena, kun se tarjoaa sadan suomalaisen koululuokan käyttöön vuodeksi Mightifier-sovelluksen. Suomessa kehitetyn sovelluksen avulla oppilaat antavat positiivista palautetta toisilleen säännöllisesti osana luokan normaalia arkea. Koulupäivästä palautteenanto vie viikossa kerran tai kaksi kertaa kymmenen minuuttia.

Kevään ajan luokat eri puolilta Suomea ovat päässeet tunnistamaan luonteenvahvuuksia ja antamaan niistä toisilleen positiivista palautetta. Ohjelmaan osallistuvien oppilaiden toisilleen antaman palautteen mukaan tämän joukon yleisimpiä vahvuuksia ovat ystävällisyys, huumori, reiluus, rohkeus ja innokkuus. Vaikka ystävällisyys ja huumori nousivat selviksi suosikeiksi kaikilla luokka-asteilla, oli erojakin havaittavissa. Nuoremmat oppilaat olivat havainneet kavereidensa käytöksessä erityisen paljon reiluutta, kun taas 5-6-luokkalaiset kehuivat kavereitaan innokkuudesta.

Palautekulttuuri ja vahvuuskieli tutuiksi

Ylemmillä luokka-asteilla vahvuuksia oli tunnistettu monipuolisemmin. Toisten vahvuuksien huomaaminen ei ole helppoa, ja aikuisellekin se tuottaa haasteita.

- Vahvuuksien ymmärtäminen ja niiden sanallistaminen ei ole helppoa tai käy itsestään. Saatamme olla taitavampia kertomaan, missä ystävämme on hyvä, mutta itsestämme kertoessamme löydämme helpommin kehitettäviä asioita. Meiltä on myös työelämässä puuttunut positiivisen palautteen antamisen kulttuuri. On hienoa, että uuden opetussuunnitelman myötä kouluissa käännetään katsetta yhtä enemmän kohti jokaisen oppilaan yksilöllisiä vahvuuksia. Lapset oppivat tunnistamaan omia vahvuuksiaan, kun niistä puhumiseen löytyvät yhteiset sanat ja palautteen antamista harjoitellaan yhdessä. Keskeistä onkin vahvuuskielellä annettu konkreettinen palaute jonka avulla oppilaille muodostuu omakohtainen kokemus omien vahvuuksien käyttämisestä. Siksi onkin tärkeää luoda kannustavan palautteen, erityisesti vertaispalautteen, kulttuuria koululuokkiin. Samalla jokainen oppilas voi kokea, miten hyvältä rohkaisevan palautteen antaminen ja saaminen tuntuvat, sanoo Suomen johtava positiivisen pedagogiikan ja luonteenvahvuuksien asiantuntija, erityisopettaja Kaisa Vuorinen.

Hyvä ilmapiiri tekee koulunkäynnistä kivaa

Vahvuuksien tunnistamisen ja palautteenannon lisäksi Elon kummiluokilla on seurattu luokan ilmapiiriä ja oppilaiden kouluviihtyvyyttä. Kerättyjen kokemusten perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että Mighitifierin käyttö vaikuttaa myönteisesti oppilaiden viihtymiseen koulussa. Kevään yhteenvedon mukaan 54 % kyselyyn vastanneista oppilaista tykkää paljon tai tosi paljon koulunkäynnistä. Lähes jokaisella on vähintään yksi kaveri luokassa ja reilusti yli puolet vastasi, että luokassa on paljon kavereita.

- Mightifierin käytön myötä oppilaat kokevat, että heillä tuntuu olevan luokassa enemmän kavereita kuin aiemmin. Tämä perustuu sovelluksen arvontatoimintoon, jonka ansiosta oppilaat antavat positiivista palautetta muistakin kuin omasta parhaasta kaverista. Mightifierin positiivisista vaikutuksista juuri tämä on henkilökohtainen suosikkini, kertoo Mightifier-sovelluksen idean takana oleva Mervi Pänkäläinen.

Eräs ohjelmassa mukana olevan luokan opettaja haki Mightifierilla työkaluja kannustavaan ilmapiiriin ja hyvän ryhmähengen luomiseen. Ensimmäisessä mittauksessa kukaan oppilaista ei kokenut, että luokassa oli ”tosi kivaa” ja 13 % koki, että luokassa ”ei ole kovin kivaa”. Jo kolmen viikon päästä 11 % koki luokassa olevan ”tosi kivaa” ja ”ei kovin kivaa” -vastaajien määrä oli laskenut seitsemään prosenttiin. Kolmannessa mittauksessa vajaa kolme viikkoa eteenpäin 14 % koki luokassa olevan ”tosi kivaa” ja kukaan ei vastannut ”ei kovin kivaa”.

Samassa luokassa ensimmäisessä mittauksessa neljä prosenttia koki tykkäävänsä käydä koulussa ”tosi paljon”. Seuraavassa mittauksessa samoin koki 11 % ja kolmannessa mittauksessa 33 %. ”En tykkää käydä koulussa kovin paljon” -vastaajien osuus väheni samoissa mittauksissa 17 prosentista viiteen prosenttiin.

Hyvistä kokemuksista eväitä elämään

Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat suurin yksittäinen syy 18-34-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeille ja mielenterveyssyistä yleisin on masennus. Masennuksen ja kiusaamisen yhteys tulee valitettavan usein esille työkyvyttömyyseläkehakemuksissa. Elo haluaa terveitä työvuosia mahdollisimman monelle ja näkee Mightifierin yhtenä tapana luoda hyvän työelämän perustaa nuoresta alkaen.

- Suomen juhlavuoden kunniaksi halusimme tarjota Mightifierin käyttömahdollisuuden sadalle luokalle. Jotta myös Suomen seuraavat sata vuotta olisivat myönteisen kehityksen aikaa, tarvitsemme itseensä ja tulevaisuuteensa uskovia nuoria. Mightifierilla tuemme lapsia ja nuoria omien ja toistensa vahvuuksien tunnistamisessa ja positiivisen palautteen antamisessa. Uskomme sen olevan keino parantaa niin koulujen ilmapiiriä kuin oppimistuloksia ja antavan näille lapsille ja nuorille eväitä pidemmälläkin aikavälillä, aina työelämään asti, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Lisätietoja antavat:

Kaisa Vuorinen, positiivisen pedagogiikan ja luonteenvahvuuksien asiantuntija, erityisopettaja, puh. 041 5270978

Mervi Pänkäläinen, toimitusjohtaja, The Mighty United, puh. 0400 885221

Hanna Saira, viestintäpäällikkö, Työeläkeyhtiö Elo, puh. 050 3875742

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Suomalainen edtech-start-up The Mighty United sekä työeläkeyhtiö Elo tarjoavat sadalle suomalaiselle luokalle ilmaiseksi käyttöön vuoden 2017 ajaksi Mightifier-sovelluksen. Sovelluksen käyttäminen kehittää oppilaiden sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja ja perustuu luokkakavereiden toisilleen antamaan positiiviseen vertaispalautteeseen luonteenvahvuuksista. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye