Oulun yliopisto

Vesien mikromuovien reaaliaikaista mittaamista varten kehitteille optinen mittauslaitteisto

Jaa

Mikromuovien nykyinen analysointitekniikka, joka käsittää vesien näytteenoton ja näytteiden tutkimisen laboratorio-olosuhteissa, on työläs ja aikaa vievä menetelmä. Oulun yliopiston Kajaanin Mittaustekniikan yksikkö ja Kajaanin ammattikorkeakoulu ovat käynnistäneet yhteisen tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on kehittää uusi kompakti kenttälaite vesien mikromuovien reaaliaikaista mittaamista varten.

Lisääntynyt muovituotteiden käyttö, materiaalien puutteelliset kierrätys- ja keruujärjestelmät sekä liikenne ovat aiheuttaneet sen, että vesistöistä, maaperästä ja jopa ilmakehästä löydetään kasvavia määriä haitallista mikromuovia. Pienikokoiset muovihiukkaset päätyvät helposti pieneliöihin ja lopulta koko ravintoketjuun. Maailmanlaajuista ongelmaa koskeva kansainvälinen tutkimus on lisääntynyt ja käsittää nykyisin aiheita mikromuovien terveysvaikutusten arvioinnista aina korvaavien ja luontoystävällisempien materiaalien kehittämiseen saakka.

Oulun yliopiston Kajaanin Mittaustekniikan yksikön (MITY) ja Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) REMMI-hankkeessa kehitetään vesien mikromuovien mittaamista varten uusi nopeampi menetelmä ja kenttäkelpoinen laitteisto. Laitteistolla pystytään monitoroimaan vesien mikromuovipitoisuutta reaaliaikaisesti.

Mittaustekniikan yksikkö kehittää hankkeessa optiikkaan perustuvan mittausteknologian ja suorittaa kenttätestauksen. Kajaanin ammattikorkeakoulun osuus hankkeessa on selvittää Kainuun alueen vesisysteemien yleisimmät mikromuovilähteet ja kulkeutumisreitit sekä testata uusia suodatusmateriaaleja mikromuovien poistoon. Hankkeen kenttätestit toteutetaan vesienkäsittelylaitoksilla.

Hankkeen yhteydessä valmistellaan myös laitteiston kaupallistamista, sillä uudelle teknologialle on kysyntää yrityksissä ja teollisuudessa.

”Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi käsittelee paljon muovia sisältäviä jätteitä. Nykyisin ei ole tietoa, mistä ja miten paljon mikromuovia kulkeutuu jätekeskuksen alueelta vesistöihin, sanoo ympäristöpäällikkö Eero Piirainen Kainuun jätehuollon kuntayhtymästä Ekokympistä.

”Nykyisin vedenpuhdistamoilla ei ole mahdollisuutta seurata sitä, miten esimerkiksi erilaiset prosessin olosuhdetekijät vaikuttavat mikromuovipitoisuuksiin. Suuntaa antava, jatkuvatoiminen sekä kenttäkelpoinen mittaus yhdistettynä puhdistamoprosessin mittaustietoihin voisi mahdollistaa tämän”, toteaa puolestaan toimitusjohtaja Annika Hämäläinen Teollisuustaito Oy:stä.

Hanke on kaksivuotinen ja budjetiltaan 396.000 €. Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus EAKR rahoituksen kautta sekä Valmet Automation Oy, Kaiku ympäristö Oy ja Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi.

Hanketta esitellään median edustajille tarkemmin Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikössä Kajaanissa 30.10.2020 klo 10:00-11:00 (Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani)

Oulun yliopiston Kajaanin Mittaustekniikan yksikkö (MITY) on Kajaanissa sijaitseva Oulun yliopiston mittaustekniikan kehittämiseen keskittyvä yksikkö, joka tekee korkeatasoista tutkimusta ja tarjoaa palveluita sekä Kainuun yrityksille että globaaleille toimijoille. Yksikkö toimii kahdella sovellusalueella: cleantech sekä terveys ja hyvinvointi. Mittaustekniikan yksikössä toimii noin 40 korkeasti koulutettua tutkijaa ja mittaustekniikan ja analytiikan ammattilaista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Jukka Räty (MITY), jukka.raty@oulu.fi, 0440 637 639, (mittaustekniikka)
Tutkimuspäällikkö Jarkko Räty (MITY), jarkko.raty@oulu.fi, 040 839 7353, (kaupallistaminen)
Projektipäällikkö Outi Laatinen (KAMK), outi.laatikainen@kamk.fi, 044 710 1662, (mikromuovilähteet)

Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme