Digita

Vesihuolto digitalisoituu Digitan IoT-verkon avulla

Jaa
Vesihuollossa on tapahtumassa kovaa vauhtia sama, minkä sähköala on tehnyt 15 vuotta sitten energiasektorilla. Vesihuolto digitalisoituu vauhdilla uuden IoT-teknologian sekä sopivien älymittareiden avulla. Digitalla on käynnissä useita kymmeniä veden etäluentaan liittyviä pilottihankkeita ympäri Suomea.

”Voidaan sanoa, että vesihuollon murros kohti digitaalisuutta on alkanut ja mikä hienointa, Digita on saanut olla draiverina mukana tässä. Olemme olleet luomassa toimialan ekosysteemiä, jonka tuloksena vesilaitokset voivat jo tehdä veden etäluentaa erityyppisissä kohteissa. Suomessa on noin neljä miljoonaa vesimittaria, ja tahtotilamme on digitalisoida ne”, kertoo Digitan IoT-palveluista vastaava johtaja Ari Kuukka.

”Kuluttajalle vesihuollon digitalisointi on erittäin hyvä uutinen. Jatkossa on helppo mitata ja laskuttaa asuntokohtaista vedenkulutusta. Samalla tulemme tietoisiksi kulutustavoistamme ja mahdollisesti muutamme niitä ekologisempaan suuntaan. Etäluenta on myös toimijoille kustannustehokasta, sillä se ei edellytä keneltäkään mittarin lukemista ja lukeman ilmoittamista”, toteaa Kuukka digitalisoinnin eduista.

Toimialan ekosysteemiin tarvitaan erinomaisesti käyttöön sopivan Digitan IoT-verkon lisäksi älykkäiden vesimittareiden maahantuojia ja jakelijoita sekä järjestelmätoimittajia, jotka mahdollistavat kulutustietojen tallentamisen järjestelmiin ja laskutuksen sen pohjalta. “Teemme läheistä yhteistyötä Onnisen, Vesitiedon ja CGI:n kanssa”, kertoo Kuukka.

Haminan Vesi tyytyväinen veden etäluentaan

Haminan Vesi lähti ensimmäisten joukossa edelläkävijänä testaamaan uutta teknologiaa sataman alueelle. 100 mittarin erä lähti tilaukseen alkukesästä 2018. Etäluettava mittari muistuttaa itse mittausosaltaan nykyistä käytössä olevaa mittaria, ja lukemakin näkyy lukijalaitteessa. Lisäksi mittarissa on kiinteä LoRaWAN-radio ja paristo, jolloin langaton yhteys ja etäluku ovat mahdollisia samalla mittarilla noin kymmenen vuoden ajan. Tyypillisesti lukema lähtee mittarilta kerran päivässä.

”Harkitsimme Haminan Vedessä oman verkon rakentamista, mutta päädyimme Digitan verkkoon, koska se katsottiin turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Emme ole katuneet päätöstä. Tulokset ovat olleet hyvin rohkaisevia ja kuuluvuus on ollut yllättävän hyvä, vaikka verkko ei olekaan alueella vielä täysin valmis”, kertoo Haminan Veden käyttöinsinööri Kai Veikkolainen.

Etäluenta vapauttaa työaikaa muihin tehtäviin ja mahdollistaa paremman asiakaspalvelun. ”Muutaman vuoden sisällä voimme tarjota asiakkaillemme päivätasoisen kulutuksen seurannan, ajantasalaskutuksen ja vuotovahtipalvelun, joihin nykyisillä järjestelmillä ei ole ollut mahdollisuutta päästä. Yhteistyö Onnisen, Digitan ja Vesitiedon kanssa on mahdollistanut projektin viemisen eteenpäin nopeassa aikataulussa”.

Median yhteydenotot:

Digita Oy, Ari Kuukka johtaja, IoT-palvelut, p. 040 149 7942, ari.kuukka(at)digita.fi

Haminan Vesi, Kai Veikkolainen, Käyttöinsinööri 040 556 2120, kai.veikkolainen(at)hamina.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Haminan Vesi on Haminan kaupungin omistama kunnallinen liikelaitos, joka huolehtii toiminta-alueellaan vedenjakelu- ja viemäröintipalveluista. Haminan Vesi -liikelaitos aloitti toimintansa vuonna 2009. Vesi hankitaan pääosin Kymenlaakson Vesi Oy:ltä, mutta Haminan Vedellä on lisäksi omia pohjavedenottamoita, jotka toimivat laitoksen varavedenottamoina.

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye