HSY

Vesihuoltoa rakennettaessa kaivamaton menetelmä voi korvata kadun aukikaivun yhä useammin

Jaa
Kasvavan kaupunkiympäristön entistä haastavammat saneerauskohteet ajavat etsimään uusia tekniikoita vesihuoltoon. Kaivamattomia menetelmiä käytetään Suomessa jonkin verran, mutta kaikkia menetelmiä ei vielä osata hyödyntää. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on tehnyt markkinakartoitusta kaivamattomien menetelmien käytön lisäämiseksi Suomessa.
Kaivamattomalla menetelmällä vähennetään ympäristöhaittoja. Kuva Turun seudun puhdistamo Oy:n purkuputken mikrotunnelointityömaalta. (kuva HSY/Kia Aksela)
Kaivamattomalla menetelmällä vähennetään ympäristöhaittoja. Kuva Turun seudun puhdistamo Oy:n purkuputken mikrotunnelointityömaalta. (kuva HSY/Kia Aksela)

Kaivamattomalla tekniikalla tarkoitetaan menetelmiä, joissa ei tehdä perinteistä kaivantoa maahan, kun halutaan rakentaa uutta tai korjata vanhaa maanalaista rakennetta. HSY:ssä vesihuoltoverkostojen saneeraamisessa ja rakentamisessa pyritään lisäämään vaihtoehtoja perinteisten kadun auki kaivavien tapojen rinnalle. Seuraavien vuosien aikana pystytään toivottavasti tuomaan uusia menetelmiä myös Suomen markkinoille. Samalla tavoitteena on myös oman osaamisen kehittäminen kaivamattomien menetelmien käytöstä.

- Kaivamattomien menetelmien hyödyntäminen voisi tuoda monessa tapauksessa selviä etuja. Vesihuoltoverkoston saneeraukset varsinkin kaupunkiympäristössä aiheuttavat näkyvää häiriötä alueella liikkuville sekä alueen asukkaille ja yrityksille. Hyödyntämällä kaivamattomia menetelmiä näitä vaikutuksia voidaan pienentää, yksikön päällikkö Ilpo Korhonen toteaa. Lisäksi kaivamattomilla menetelmillä on mahdollista säästää aikaa ja parhaassa tapauksessa myös rahaa, Korhonen jatkaa.

HSY:n järjestämän markkinakartoituksen avulla on pyritty selvittämään mahdollisuuksia kasvattaa kaivamattomien menetelmien käyttöä Suomessa. Pyrkimyksenä on saada Suomeen tekijöitä sellaisille uusille menetelmille, joita täällä ei vielä ole ollut käytössä laajemmin. Kartoitukseen osallistui yrityksiä sekä muualta Euroopasta että Suomesta. 

- Oli hyvä kuulla, että osallistujilla oli selvästi halua tulla myös Suomen markkinoille, kertoo osastonjohtaja Kia Aksela. Suomessa ei vielä ole kaikilta osin käytettävissä riittävää osaamista, menetelmien tuntemusta tai tietämystä riskien hallinnasta. Muualla Euroopassa erilaiset menetelmät ovat olleet käytössä jo pitkään ja sieltä löytyy tällaisissa projekteissa tarvittavaa osaamista ja kalustoa, Aksela valottaa. 

Tavoitteena laadukas lopputulos

Sen lisäksi, että kaivamattomalla menetelmällä voidaan vähentää häiriöitä, säästää aikaa ja pienentää kustannuksia, saadaan myös työmaa turvallisemmaksi ja vähennetään sen ympäristöhaittoja, kuten hiilidioksidipäästöjä. Kaivamattomien menetelmien avulla voidaan silti saavuttaa elinkaareltaan vähintään yhtä hyvä lopputulos kuin aukikaivamalla kunhan osataan valita oikea menetelmä.

HSY:n tavoitteena on jatkaa kaivamattomien menetelmien käyttöönoton selvittämistä ja löytää lähitulevaisuuden projekteihin yhteistyökumppaneita, jotka pystyvät tekemään kohteita Suomessa erilaisilla kaivamattomilla menetelmillä korkeat laatutavoitteet saavuttaen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
yksikön päällikkö Ilpo Korhonen, puh. 050 340 5383
osastonjohtaja Kia Aksela, puh. 040 051 4219
etunimi.sukunimi@hsy.fi

Kuvat

Kaivamattomalla menetelmällä vähennetään ympäristöhaittoja. Kuva Turun seudun puhdistamo Oy:n purkuputken mikrotunnelointityömaalta. (kuva HSY/Kia Aksela)
Kaivamattomalla menetelmällä vähennetään ympäristöhaittoja. Kuva Turun seudun puhdistamo Oy:n purkuputken mikrotunnelointityömaalta. (kuva HSY/Kia Aksela)
Lataa
Kuva otettu Turun seudun puhdistamo Oy:n purkuputken mikrotunnelointityömaalta. (kuva HSY/Kia Aksela)
Kuva otettu Turun seudun puhdistamo Oy:n purkuputken mikrotunnelointityömaalta. (kuva HSY/Kia Aksela)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 22.3.202419.3.2024 14:18:43 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 22.3.2024. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja sen edelleen esittämisestä yhtymäkokoukselle sekä HSY:n osallistumisesta Vantaan ratikan alliansseihin. Hallitus päättää lisäksi seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - urakoitsijoiden valinta kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Hallitus saa tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Tiedotamme kokouksen jälkeen HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala puh. 040 593 6346 www.hsy.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye