Hämeen ELY-keskus

Vesistöjen vedenkorkeudet ovat hitaassa laskussa

Jaa
Vesistöjen vedenkorkeudet ovat koko maassa pääsääntöisesti lähellä ajankohdan keskimääräistä tasoa ja hitaassa laskussa. Kesäkuu oli monin paikoin tavallista vähäsateisempi ja maaperä on kuivaa. Osassa maata järvien vedenkorkeudet ovat kuitenkin edelleen korkealla.
Kalkkistenkoski, Asikkala. Kuvaaja: Elina Mäkäläinen
Kalkkistenkoski, Asikkala. Kuvaaja: Elina Mäkäläinen

Päijät-Hämeessä Kymijoen vesistöalueella Päijänne on jatkanut nousuaan pisimpään, mutta myös Päijänteen nousu on nyt kääntynyt laskuun. Päijänteen vedenkorkeus (vesi.fi) on noin kymmenen senttimetriä ajankohdan keskiarvotason yläpuolella ja vedenkorkeuden ennustetaan laskevan 5–20 senttimetriä heinäkuun aikana. Päijänteen lähtövirtaama ja Kymijoen virtaama ovat hieman suurempia kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta. Pienempien järvien vedenkorkeudet ovat pääsääntöisesti ajankohdan keskiarvotason kohdilla tai sen yläpuolella. Nuoramoisjärven vedenkorkeus (vesi.fi) on noin kuusi senttimetriä, Vesijärven vedenkorkeus (vesi.fi) on noin kymmenen senttimetriä ja Päijänteen alapuolisen Ruotsalaisen vedenkorkeus (vesi.fi) on noin kahdeksan senttimetriä ajankohdan keskiarvotason yläpuolella.

Kanta-Hämeessä Kokemäenjoen vesistöalueella Vanajaveden vedenkorkeus (vesi.fi) Hämeenlinnan kohdalla on ajankohdan keskiarvotasossa ja jatkaa hidasta nousua ennusteen mukaan vielä pari viikkoa ennen kuin kääntyy laskuun. Hauhon reitin järvien vedenkorkeudet jatkavat laskuaan, mutta ovat edelleen 10–20 senttimetriä ajankohdan keskimääräistä korkeammalla. Iso-Roineen vedenkorkeus (vesi.fi) on noin 20 senttimetriä ajankohdan keskiarvotason yläpuolella. Joidenkin Kanta-Hämeen järvien vedenkorkeudet ovat laskeneet kevään poikkeuksellisen korkeista vedenkorkeuksista huolimatta jo ajankohdan keskiarvotason alapuolelle. Tammelan Pyhäjärven vedenkorkeus (vesi.fi) on noin neljä senttimetriä, Lammin Pääjärven vedenkorkeus (vesi.fi) on noin 12 senttimetriä ja Loppijärven vedenkorkeus (vesi.fi) on noin neljä senttimetriä ajankohdan keskiarvotason alapuolella.

Ajankohtaista vesitilannetta voi seurata alla olevien linkkien kautta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Elina Mäkäläinen, vesitalousasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 158


Tiedotus
Minna Huovinen, viestintäasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 076


Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Kalkkistenkoski, Asikkala. Kuvaaja: Elina Mäkäläinen
Kalkkistenkoski, Asikkala. Kuvaaja: Elina Mäkäläinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Kevättulva-aika on alkamassa28.3.2024 07:25:04 EET | Tiedote

Reilun viikon takaisen lämpimän jakson jälkeen lämpötila on pysynyt alhaisena ja jokien virtaama on vähentynyt. Pääsiäisen aikaan sää lämpenee selvästi Hämeen alueella, lumet sulavat ripeästi ja virtaamat ja vedenkorkeudet lähtevät uudestaan nousuun. Tämän hetken ennusteissa lumen sulamisajan sademäärän ennakoidaan olevan keskimääräistä suurempi, mutta myöhemmin yöpakkaset pienentävät virtaamia. Mikäli sääennusteet toteutuvat, ovat jokien kevättulvahuiput Hämeessä muodostumassa suunnilleen keskimääräisiksi.

Maaseudun kehittämisen hankerahoitus kiinnostanut Kanta- ja Päijät-Hämeessä – rahoitusta tarjolla vielä tälle vuodelle25.3.2024 11:02:47 EET | Tiedote

EU:n maaseuturahoituksen kauden 2023–2027 ensimmäisen vuoden ja toisen vuoden alun aikana Hämeen ELY-keskukselta haettiin maaseuturahoitusta maaseudun kehittämisen hankkeisiin noin 7,1 miljoonan euron edestä. Lukuun sisältyvät Hämeen ELY-keskuksesta haetut alueelliset hankkeet sekä Hämeen osuudet alueiden välisistä hankkeista, joita on haettu 12.2.2024 mennessä.

Maatalouden investointituet kiinnostavat Kanta- ja Päijät-Hämeessä – erityisesti energiainvestoinneille haetaan tukea20.3.2024 15:19:02 EET | Tiedote

Perjantaina 15.3. päättyneellä jaksolla Hämeen ELY-keskukseen jätettiin yhteensä 77 kappaletta maatalouden investointitukihakemuksia. Tyypeittäin hakemuksia Kanta- ja Päijät-Hämeessä tuli jaksolla seuraavasti: Kilpailukykyä edistäviin investointeihin 24 kappaletta Ympäristön tilaa edistäviin investointeihin 25 kappaletta Energiainvestointeihin 26 kappaletta Eläinten hyvinvointia edistäviin investointeihin 2 kappaletta Yhteensä avustusta haettiin jaksolla yli 2,4 miljoonan euron edestä. ”Kysyntä tuntuu olevan kovalla tasolla. Olemme jonkin verran käyneet kertomassa tai menossa esittelemään investointitukiin liittyvää asiaa eri tilaisuuksissa. Toivottavasti niillä on myönteistä vaikutusta”, kertoo rahoitusasiantuntija Kaisa Valaja Hämeen ELY-keskuksesta. Esimerkiksi avustusta pelkästään energiainvestointeihin tällä jaksolla haettiin yli miljoonan euron edestä. ”Erityisesti energiainvestointien pariin näytetään Hämeessä löydetyn hyvin. Tästä tukikohteesta tukea voidaan myöntää energiantuo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye